Mistä löytäisin liikunta/kuntoiluseuraa??

ei kai sohvaperuna

Heittäkääs ajatuksia siitä, mistä lähteä metsästämään liikunta ja kuntoiluseuraa itselle. Siis paikkoja ja tilanteita, joista voisi löytyä sopivan tyyppisiä ihmisiä.

Olin aikanaan varsin aktiivinen liikkuja. En mikään varsinainen urheilija, mutta monenlaista on tullut kokeiltua ja harrastettua. Elämäntilanne ja terveys rajoittivat noita juttuja monta vuotta ja useampi muutto jätti taakse kaikki ne vanhat harrastuskaverit ja ystävät tällä saralla. Ystäviä kyllä löytyy, mutta kukaan muu ei tunnu saavan kuntoilukärpäsen puremaa. Itsellä taas on sellainen olo, kuin tiikerillä häkissä, paikallaan ei ole hyvä olla.

Takana on tosiaan monta monta vuotta kun ei ole oikeastaan edes voinut liikkua ja se näkyy. Kunto on laskenut ja painoa pääsy kertymään hieman turhan paljon ja noille asioille on tullut aika tehdä jotakin. Tätä taustaa vasten täytyy tietysti todeta, että sen seuran täytyy joko olla suht samoissa lähtökohdissa, tai hyvin kärsivällistä.

Monenmoista on siis tullut aikanaan kokeiltua ja harrastettua enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja paremmalla tai huonommalla menestyksellä. Mitään varsinaista lempparia en koskaan löytänyt, vaan kaikkea uutta on aina kiva kokeilla ja tehdä uudestaan, jos tuntui hyvältä ja oli hauskaa. Monipuolisuus on aina ollu enemmän minun juttu, kuin yhteen tiettyyn lajiin sitoutuminen. Eikä aina tarvii puhua varsinaiseta kuntoilustakaan, kunhan pääsee liikkeelle. Oli se sitten vaikka moottorikelkkailua tai riippuliitoa ;)

Itse siis olen kolmekympinen naisihminen ja asustelen Tampereen eteläpuolella. Sen kuntoiluseuran suhteen en ole mitenkään erityisen "vaativa". Seurassa nyt on vaan yleisesti ottaen mukavampi liikkua ja pieni ryhmäpaine auttaa siihen liikkeellelähtöön. Siis sukupuoli/ikä/yms. eivät ole kriteerejä, kunhan seurassa viihtyy ja ollaan suht saman henkisiä. Nyt vain täytyy keksiä, että mistä ne ihmiset oikein löytyy :)

5

669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • personal trainer juu

      Tuskin olet treeniseuraa hakemassa kunhan ajankuluksesi kirjoittelet sipsipussi sylissäsi.

      Mikäli nyt jostain syystä oikeasti hakisit urheiluseuraa sinun pitäisi ensin liittyä painonvartijoihin ja saada itsesi siihen kuntoon jotta joku kehtaisi kanssasi lenkkipolulle lähteä.

    • ei kai sohvaperuna

      lol

      Aika hieno päätelmä, hyvin vähäisillä tiedoilla. Tiesitkös, että kilokin on "ylipainoa", jos se itestä tuntuu ylimääräseltä :D

      Treeniseuraa, juu ei todellakaan ... kuntoilu/liikuntaseuraa, täysin eri asia.

      Painonvartijat, kaikkea maksullista skeidaa sä ihmisille tarjoatkin. Taidat saada provikkaa ;) Ainoo paikka, jota moinen keventää on lompakko. Oman painon pudottamiseen sitä ei tarvita. Se mikä siellä voi toimia, on ryhmäpaine/tuki ja sitä varten on ne ystävät.

      Mutta sen aina hyvä, kun löytyy myös yks, jonka seuraa ei ainakaan halua. Se ainoo kriteeri, eli "hyvä tyyppi", kun ei täyttyny. Hyvät kevättä myös sinulle!

    • Jospa kesäksi

      Hei

      itse asustan Tampereella ja tsemppi seura liikuntaan suunnilleen ikäisestäni olisi varsin kiva juttu. Itse olen 42 ja yritän tsempata itsenäni mm. Gogolle jumppaamaan. Juuri nyt ei kunto ole heikoimmillaan, mutta matkaa 'huippukuntoon' tai siis hyvän kuntoilijan tasolla on vielä mukavasti ;-).

    • askeltamaan

      Minä mies, liikun kyllä aina kun mahdollista, totesin tuossa joku aika sitten erään pointin. Kyllä sisälläkin voi liikuntaa harrastaa mutta huomasin siinä hikoaa nopeammin kuin ulkona liikkuessa ja päättelen sen johtuvan ilmasta joka huoneessa ei ole yhtä raikasta, happirikasta tai vaihtunutta kuin ulkona ja raikas ilma jäähdyttää paremmin kuin tunkkainen huoneilma. Siitäkään johtuen vaikka itse hakenut ulkoluun seuraa lenkille kävelyyn tai metsiin poluille ei tahdo saada. Mitä mahtavat pelätä, kai niitä omia konkkapolviaan tai liikakilojaan. Kenties häpeävät itseään niin paljon etteivät uskalla. Mutta ei se liikunta kaipaa mitään tuulipukuja tai muitakaan lenkkiasuja, ne kilot ja kunto ei nouse niillä vaan kaikki hyöty tulee liikunnasta itsestään ei niistä asuista, joten ihan sama minkä loipakon päällensä laittaa ei estä kunnon nousua tai laihtuimista.

    • shiitt

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6153
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      212
      3406
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3335
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3298
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2515
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2494
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2353
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      270
      2081
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1646
    10. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1417
    Aihe