Minulla on ollut n. 3 kk ajan valkeakukkainen perhosorkkidea, joka on ollut yllättävän helppohoitoinen (ainakin tähän asti). Se viihtyy parhaiten eteläisen ikkunan edessä, joka on talon aurinkoisin paikka. Kun siirsin kukan ikkunan edestä vähemmän valoisalle hyllylle, se tiputti pian 2 kukkaansa, mutta on taas pysynyt tyytyväisenä tuossa ikkunan edessä. Kastelen kukan juuret n. kerran viikossa, silloin kun sen juuret ovat muuttuneet harmaiksi. Upotan ihan vaan kraanavedellä täytettyyn korvoon tai lavuaariin. Luin orkideayhdistyksen (tms) sivuilta, että kraanavesi on ihan hyvä kasteluvedeksi suomessa, eikä tuo ole siitä näyttänyt kärsivän.
Mutta asiaan. Sain viimeviikolla lahjaksi uuden perhosorkidean, jonka kukat on tumman lilan väriset (jos tällä jotain merkitystä hoidon suhteen on). Silloin se näytti vielä hyvinvoivalta. Nyt 3 päivää myöhemmin, se tiputtelee nuppujaan ja kukatkin on jotenkin menneet vähän suppuun? Juurien väri on muuttunut harmahtavaksi, ja näyttää kuin ruukussa olisi myös mätiäkin juuria. Orkideamulta näyttää aika maatuneelta, mutta en tiedä kannattaako sitä alkaa vielä vaihtamaan. Kosteus näyttää jäävän ruukun sisälle muhimaan... En ole vielä kertaakaan kastellut tätä kukkaa.
Molemmat kukat olivat ikkunalla, kun valkokukkainen orkkidea siinä viihtyy niin ajattelin tummankin viihtyvän. Siirsin uuden kukan nyt varjoisalle hyllylle, ja toivon ettei vaan tykkää entistä enemmän huonoa ja kuole pois :/
Onko tässä nyt itse jotenkin tullut tyrittyä, vai voisiko olla kukkakaupan syy. Valkoisen orkidean ostin parilla eurolla halppismarketista ajat sitten, ja näyttää olevan paljon sitkeämpi tapaus kuin tuo uusi kalliimpi kukkakaupasta hommattu yksilö...
Mitähän minun pitäisi tehdä, että kukka selviäisi? Vaihdanko vaan ronskisti mullat, vaikka kukinta on komeimmillaan ja paljon nuppujakin? tai auttaisiko juurien piilottaminen suojaruukkuun?
Toivottavasti tästä kännykällä kirjoitetusta tekstistä ei tullut liian sekavaa.
Mitä teen väärin?
10
835
Vastaukset
- husovarnatar
Eihän sinne ruukkuun suinkaan jää vesi seisomaan, onhan reikiä pohjassa ?
Myös juuret tarvitsevat valoa, joten käytä läpinäkyvää suojaruukkua.
Vinkkinä: Tuttavani osti kirpparilta kahvinkeittimien kannuja, 0,5 €/kpl, joissa kasvattaa ja "uittaa" orkideansa. Helppoa!
Siitä kasteluvedestä: Onko se oman kaivon vettä vai vesilaitoksen vettä, johon AINA
lisätään kemikaaleja? Tämä Sulkavan Orkideatalon Pekka Ranta suositteli järvi-,
joki-, sade- tai lumesta sulatettua vettä. Minä käytän oman kaivon vettä, joka on
hapettunut kannussa päivän tai pari.
Lannoitteena olen käyttänyt Pirkka-kukkaravinnetta, sitä punertavaa lientä, puolet
suositellusta vahvuudesta.
Katso myös kukkasi lehtien alapuolelle ja lehtihankoihin, ettei vain villakilpi-
kirvat ole pesiytyneet sinne, valkeaa nöyhtää hammastikulla esiin....
Siihen tepsii Bayerin sumute: Imevien tuhohyönteisten torjuntaan.- maqqipeikko
Molemmat orkideat on niissä omissa läpinäkyvissä muoviruukuissaan, mitkä niillä oli jo kaupasta tullessa. En ole niitä piilotellut. Niissä muoviruukuissa on jo valmiina ollut reiät pohjissä ja hyvin on päässyt valumaan ylimääräiset vedet niistä pois. Luin orkideayhdistyksen sivuilta, että lasinen ruukku voi palelluttaa juuret, mutten sitten tiedä. Ajattelin pitää ihan vain noissa omissa muoviruukuissaan. Ei ole oman kaivon vettä, vaan ihan normaalia kraanavettä mitä kaupungissa hanasta tulee. Olen ymmärtänyt, että kraanavesi on ihan ok, koska niin tuolla hoito-ohjeessa ainakin lukee.
Noiden ohjeiden turvin olen aika pitkälle toiminut http://www.suomenorkideayhdistys.fi/index.php?p=perhosorkidean-hoito mutta tuon mullan/kasvualustan vaihto mietityttää, että voiko sen jo vaihtaa kun on niin maatunutta, vaikka kasvissa on vielä paljon kukkia ja jokunen nuppukin. Ja kuinka paljon tuo tummanlilan värinen kukka tarvitsee auringon valoa.
Kaipa seuraan vielä tilannetta ja vaihdan sen orkideamullan piakkoin, jos kukan tila huononee.
- 8i687t
orkideaa ei kastella. Vaan upotetaan vesi astiaan, niin ettei vesi mene ruukun sisälle reunojen yli. Pidä puoli tuntia siinä ja ota pois valumaan. Kerran viikossa näin . EI kastella muutoin! multia ei vaihdeta vaan kasvualusta, se ei käytä multaa.
- muijamuori
Hei! Minä laiskana olen kyllä kastellut orkideani ihan tavallisesti enkä upotellut niitä mihinkään (kuulemma pitäisi vielä lämmintä vettä olla)...lannoittanut myös. Ja hyvin kukkivat ja kasvavat....eikä ole muuten edes läpinäkyvässä ruukussa! Vanha talo (hyvä ilmasto?) ja lähdevesi salaisuus?
- maqqipeikko
Niin minä kastelenkin, upotan ruukun veteen n. puoleksi tunniksi. Puhuin orkideamullasta, en missään tapauksessa laittaisi tavallista multaa orkidealle. Mutta kun sain tuo uuden orkidean, ja sen kasvualusta/orkideamulta näyttää hyvin maatuneelta ts. luulen että ne juuret ei saa sielä läpinäkyvässä ruukussa tarpeeksi ilmaa, niin voiko sen kasvualusta/mullan jo vaihtaa, kun juuret näyttäisi kärsivän...
- Orkitea tykkää
siitä kun suihkuttaa lehdet ja samalla ruukkuun mutta ei kukkija.
- kukkafani2kertaa
mulla on kanssa useampi orkidea, lila-valkoinen, valkoinen ja aivan lilan värinen. mikään ei ole suoraan auringossa, ja kastelen upotuksessa kerran viikossa ja kasvatan omassa ruukussa ja päällä on "orkidearuukku" siis valoa läpäisevä. alkoivat kaikki taas uudestaan kukkimaan joulun maissa ja aina vaan jaksavat kukkia. en ole koskaan vaihtanut kasvualustaa, siis kuoriketta enkä lannoittanut. jos ruukun läpu näkyy vihreitä juuria ja osa harmaita , ei se haittaa. niin se kastelu on mulla yön yli. helppohoitoisin kukka.
- kasvattaja laina
Parhaan kasvualustansaa Männyn kaarnasta. Keitetään ja silputaan kaarnan eli männyn kovettunutta kuorta. Tummat purkki on mielestäni paras. Upotuskastelu puolituntia kerran viikossa. Lannoitus punasta kukkalannotetta. Koskenkorvalla pyhkin lehdet kaksi kertaa kuukaudessa. kasvu paikka itä lasi Kukkii kolme kuukautta helppo kasvatettava.
Aika usein nuo "markettiorkideat" nuupahtaa nopeasti. Mulla oman kokemuksen mukaan niiden juuret (ei siis ne vihreät),vaan "oikeat" juuret, ovat kaupasta tuotuna jo valmiiksi mädäntyneet. Eli kuorike tai mikä lie on jo maatunut liian tiiviiksi. Siinä ei sitten enää auta minkäänsortin mullanvaihto.
- kukkafani2kertaa
minulla on kyllä kukkineet jo 5 kk enkä ole mitään lannoitteita laittanut , enkä tarvitse laittaa koska ne viihtyvät hyvin. kaupastakin saa orkideoille ostettua kasvualustaa siinä on käsiteltynä männyn ja kuuusen kuorta. en kyllä ole turhaan kiusannut kukkia vaihtamalla kasvualustaa. varmaan meitä kukankasvattajia on monenlaisia, yhtä ainoaa ohjetta ei olekkaan, kun kasvuolosuhteet on jokaisella erilaiset. kun ei turhaan touhua, antaa vaan kasvaa ja kukkia, siinä se ilo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136