Auttakaa ujoa.

Puheenaihe, johon voi ottaa varovasti alussa kantaa. Hakeutuu rinkiin, ja kuulostelee ensin hiljaisena jäsenenä.
Seuloutuu samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa alkaa olla yhteistä duunattavaa ja asiaa.
Rennosti vaan porukkaan mukaan juttelemaan ja harrastamaan.

Pystyn samaistumaan kirjoittamaasi. Jos haluat jutella enemmän, luo profiili ja pistä viestiä mulle. :)

Oon täysin samanlainen kun ketjun aloittaja.

T. 19v yksinäinen mies

Samanlaisia kokemuksia ja olen käynyt sekä yläasteen että ammattikoulun (tekee siis 6 vuotta) tutustumatta kehenkään. Minkäs teet kun sattuu se äänekkäin luokka aina kohdalle josta hetkessä muodostuu ne omat porukkansa joihin ei sitten millään pääse enää mukaan, kun ei riitä uskallusta. Ja sitten kun riittää niin menen ihan lukkoon, unohtelen sanoja, saan vain oudoksuvia katseita päälle, ei hirveästi rohkaise yrittämään uudelleen kun jo valmiiksi pidetään friikkinä.

En valitettavasti osaa antaa neuvoja, mutta halusin vain kertoa ettet ole yksin tämän asian kanssa.

Itse olin ennen vähän samanlaisessa tilanteessa.

Kaksi asiaa vinkkinä:
1. hymyile ja yritä ottaa rento, itsevarma kehonkieli.
2. älä yritä keksiä jotain sanottavaa itsestäsi tai jotain fiksua/hauskaa, vaan sano jotain tilanteesta tai kommentoi muiden juttuja

Tuosta tyttöystävästä: Kannattaa koko ajan harjoitella kaikkien kanssa puhumista ja myös kaikenlaisten tyttöjen kanssa puhumista. Kun olet tottunut muiden kanssa puhumiseen ja ei-kiinnostavien tyttöjen kanssa puhumiseen, niin kiinnostavillekin tytöille on helpompi puhua.

Tässä vielä tarkempia vinkkejä puhumiseen:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/05/nariseepa-lattia-briliantti-avausrepla.html
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/12/kysy-hiljainen-hetki-hiljaisille.html
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/10/kolmas-pyora-4ever.html

Tarkempia vinkkejä itsevarmaan kehonkieleen ja rohkeustreeniin:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2013/06/vieraskyna-paa-ylos-kiusallisuus-alas.html
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/04/peltoperspektiivi-ujot-snobit.html
http://elaparemmin.fi/blogi/vieraskyna-nain-harjoittelet-rohkeaksi-onnistujaksi/

minäki halvaannun jos joku tulee juttelemaan... et ole yksin,

Yritä tosiaan koko ajan puhua kaikkien poikien, tyttöje, miesten ja naisten kanssa kaikkia pieniä turhanpäiväisiä juttuja. Niin totut siihen. Sitten voit myös tarkkailla muita miten he puhuvat toisilleen ja ottaa maillia.

On tosi vaikeeta muuttaa omaa toimintaansa, ja se jännitää, mutta siinä voi onnistua. Yksi vinkki on, että muuttaa sitä kerralla vaikka radikaalistikin. Sitten tulee ainakin kokeiltua uusia juttuja eikä jää vaan nysväämään samaa vanhaa. Mielummin virheitä kuin ei mitään.

Ei ole vaikeuksia puhua ihmisille alkoholin vaikutuksen alaisena.
Kokeile sinäkin.

Hei! Regressioterapia poistaa ujoutta! Itse pääsin siinä siitä eroon. Missä sä asut?
Hyviä regressioterapeutteja pk-seudulla on Pipsa Manninen ja Tarja Sahari. Olis kiva tutustua...mun sähköposti on satu.lehtonen7@gmail.com

Monta "haaraa" vaan omaan sosiaaliseen elämään, niin voi eri ympyröissä rentoutua, kun ei yhdestä tilanteesta ole niin kamalaa stressiä...

Estynyt persoonallisuus(häiriö), tarkemmin sanottuna häpeän kahlitsema persoonallisuus. Taustalla monesti myös (vaikka vain tunnetason) hylkäämiskokemukset lapsuudessa. Varmasti Suomessakin alidiagnosoitu ongelma, ajatellen sodanjälkeistä kasvatusilmapiiriä, sekä näiden ongelmien siirtyvyyttä sukupolvelta toiselle!

Pystyn samaistumaan ap:n kirjoitukseen täysillä. Ennen olin ujo ja jännitin puhumista. Lapsuudessa minulla ei ollut kavereita juurikaan joiden kanssa jutella ja sen takia olen varmaan sosiaalisesti alikehittynyt, en vain tiedä mitä puhua ja miten vaikka enää se ei edes jännitä! Kavereita on nykyään, mutta en tiedä ovatko he oikeita kavereita. Aika pintapuolisesti jutellaan jostain, ei koskaan mitään syvällistä. Se voi toki johtua siitäkin ettei minulle tapahdu mitään, koska elämässäni ei ole muuta sisältöä kuin koulu. On helpompi olla parin ihmisen kanssa kuin kahdestaan jonkun kanssa, toki nämäkin riippuu missä seurassa on
.. äänekäs tyyppi on hyvä kaveri, koska semmoinen osaa puhua vaikka yksin ja se spontaanius voi tarttua minuunkin. Ryhmässä on myös enemmän puhujia ja ei tule hiljaisia hetkiä. Pidän itseäni aika harkitsevana tyyppinä ja ajatus voi luistaa tosi hyvinkin, mutta niiden tuominen esiin ääneen on vaikeaa. Kirjoittaminen onnistuu, mutta nettikavereista en perusta. Tuntuu että petän heidät, koska jos näemme ja en osaakaan puhua yhtä vauhdikkaasti kuin kirjoitan. Sitten neillä irl kavereille en uskalla kirjoittaa. Se on jotenkin noloa kun yhtäkkiä osaankin puhua...

Puhuessa osaan vain vastata kysymyksiin ja silloin yritän toki vastata muutakin kuin joo, ei, en tiedä, puhua jostain koulujutusta ja neuvoa niissä. Semmoset vapaat keskustelut ei luonnistu missä pitäisi puhua itsestään, muista en kehtaa juoruta ja turhista asioista en osaa valittaa, koska uusi elämäntyylini on vain semmoinen "ajattele kaikesta positiivisesti", myös niistä harmillisista asioista... Olen ollut monta vuotta samojen ihmisten parissa, tunnetaan toisemme vuosien takaa. Ei olla varsinaisesti tutustuttu koskaan tai siltä se minusta tuntuu. Joskus kyllä täysin ventovieraan kanssa on helpompi jutella, he kun eivät tiedä minusta mitään niin on helpompi heittäytyä tai ottaa keskustelu haltuun jonkun uuden tyypin kanssa.

Edelliselle:

"Kavereita on nykyään, mutta en tiedä ovatko he oikeita kavereita. Aika pintapuolisesti jutellaan jostain, ei koskaan mitään syvällistä."

No aina kaverien kanssa tulee paljon pintapuolista juttua selitettyä ja joskus jotain syvempää. Rohkaistu vähän kirjottelemaan myös sun kavereille, niin ystävyys jatkuu ja näytät, että haluut olla kaveri.

Totuttele itestäsi puhumiseen pikkuhiljaa ja hommaa harrastuksia. Elämä voooi muuttua.