Lastenhoitaja Savonlinnasta

Lastenhoitoon

Moikka kaikille!

Olen parikymppinen Savonlinnaan muuttanut yliopisto-opiskelija. Aloitan opintoni lastentarhanopettajaksi, ja pohjalla on jo opintoja kasvatustieteestä ja psykologiasta. Virallista työkokemusta lasten kanssa toimimisesta löytyy työelämään tutustumisista alakouluun ja päiväkotiin, parilta kesältä lasten ohjaustöistä kerhotyyppisessä toiminnassa ja tälläkin hetkellä kerhon ohjauksesta. Muuten olen tehnyt lastenhoitohommia esimerkiksi sukulaisille. Olisi ihanaa päästä toimimaan lastenhoitajana useamminkin opintojen ohessa mahdollisuuksien mukaan.

Luonteeltani olen ehdottoman iloinen, positiivinen ja ihmisläheinen. Lasten kanssa puuhailisin mielläni niin kodissa kuin kodin ulkopuolella toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Ymmärrän lasten kanssa olemisen vastuun ja vakavuuden. Kielitaitoa löytyy luonnollisesti suomen, englannin, ruotsin ja saksan kielen osalta. Minulta löytyy myös ensiapukortti ja hygieniapassi. Minulla on myös auto ja ajokortti, joten kulkeminenkin onnistuu. Tuntupalkka on neuvoteltavissa.

Jos tarvitset lastenhoitoapua, ota ehdottomasti yhteyttä! Kerron itsestäni mielelläni lisää puhelimitse ja kasvotustenkin, samalla tietysti olisi hienoa päästä tutustumaan hoidettaviin. Alustavasti yhteyttä voi ottaa sähköpostilla keisari93@hotmail.com.

4

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lastenhoitoon

      Nostelen. Nyt on lto-opintoja takana jo yli puoli vuotta, ja keväällä edessä onkin harjoittelu. Tulen mielelläni hoitamaan lapsia myös kesällä, vaikka kokopäiväisenäkin! Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää.

    • Lastenhoitoon

      Ilmoitus edelleen voimassa! Pidempiä, lyhempiä, kertaluontoisia tai jatkuvia juttuja kaipailen. Jos yhtään harkitset, kannattaa kysyä! :) Kesäkin on vielä työtön, joten mielelläni ottaisin vastaan lastenhoitotöitä.

    • Lastenhoitoon

      Tulen mielelläni hoitamaan lapsia tänäkin kesänä esimerkiksi oopperajuhlien ajaksi. Voin tulla lastenhoitoon kotiin, hotellille tai olla myös vaihtoehtoisesti omassa kodissani ja ulkosalla. Lastenhoitokokemusta on kertynyt ajan myötä vielä paljon paljon lisää. Minuun voi ottaa yhteyttä aluksi sähköpostitse, jonka kautta kerron itsestäni mielelläni lisää. :)

      • N....N

        Lastenhoitajaa tarvittaisiin Rantasalmella


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6223
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      216
      3443
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3365
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3308
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2525
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2514
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2363
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      273
      2134
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1706
    10. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      28
      1484
    Aihe