Geneettinen entropia ja Mortonin demoni

John Sanfordia, joka on ihan oikeasti pätevä kasvigeneetikko, on käsitelty palstalla useasti vuosien varella. Eilen tuli uusin avaus, joka koski luominen.fi sivuston suomennettua artikkelia hänen vastakritiikistään koskien hänen kirjaansa; "Genetic entropy".

Sanford on mielestäni rehellinen kreationisti. Hän myöntää hyödyllisten mutaatioiden olemassaolon rehdisti, mutta seuraavassa lauseessa hän kiistä niiden merkityksen. Sanford on oppikirjaesimerkki Mortonin demonin riivaamasta nuoren Maan kreationistista. Hän ymmärtää genetiikka loistavasti, mutta kykenee valikoimaan vain hänen maailmankuvaansa "tukevia" tutkimuksia, jotka hän suodattaa demoninsa avustuksella (tai sanelemana).

Palstalla kirjoittaa joitakin kreationisteja, jotka ovat läpeensä epärehellisiä, mutta esimerkiksi txt() on mielestäni samankaltainen henkilö, kuin Sanford on, eli rehellinen uskossaan. Olen moloch_horriduksen kanssa mahdollisesti hiukan erimieltä siitä, että ovatko osa kreationisteista läpeensä epärehellisiä, minusta ovat, mutta eivät kuitenkaan kaikki, kuten Sanford.

Käyn yleisluontoisesti Sanfordin kirjoituksen läpi, ja osoitan virheet ja Mortonin demonin vaikutuksen hänen kirjoituksessaan. Kattava läpikäynti jokaiseen kohtaan vaatisi kymmenen täyttä teksikenttää, joten jätän tämän väliin :)

Hyödyllisistä mutaatioista puhuttaessa, Sanford tekee useita kreationisteille tuttuja virhepäätelmiä, koska hän lukee tutkimuksia kuin piru Raamattua. Esimerkiksi Lenskin ilmoittavan hyödyllisten mutaatioden suhteen muihin mutaatioihin, Sanford vääntää noiden muiden olevan haitallisia, vaikka todellisuudessa suurin osa on neutraaleja. Tästä hän vetää johtopäätöksen, ettei luonnovalinta kykene karsimaan noita "haitallisia" mutaatioita populaatioista, ja tämän takia eliökunta rappeutuu. Todellisuudessa tutkimukset osoittavat luonnovalinnan toimivan, vaikka sekään ei pysy tietenkään kaikissa "mullistuksissa" mukana (luonnon tai ihmisen aiheuttamina). Tästä johtuvat suuret sukupuutot.

Kreationisteille yleensä, kuten Sanfordillekkin, tuntuu olevan mahdotonta käsittää biologisen informaation käsitettä. Sanford esittelee valikoivasti vain sellaisia hyödyllisiä mutaatiota, joissa jokin toiminnan menetys on tuonut hyödyllisen ominaisuuden. Todellisuudessa myös täysin uusia hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka ovat lisänneet genomin kokoa, muutenkin kuin duplikaatioden ja rekombinaatioiden vuoksi, tunnetaan jo lukuisia. Uutta geneettistä informaatiota on kuitenkin kaikki uudet sopeutumat elinympäristöön. Täsmennetystä informaatiosta ja Dembskistä en välitä kuulla enää yhtään kertaa.

Suurimman takertumisen kirjassaan Sanford tekee tarttuessaan Mullerin, Kondrashovin, Loewen ja Kimuran sekä Ohtan, Lynchin ja Crown jne. tutkimuksiin, joista voidaan tulkita ihmisen genomin "rappeutuvan". Kukaan heistä ei kuitenkaan väitä, että tämä johtuisi mistään syntiinlankeamuksesta, vaan haitaalisten mutaatioden lisääntymisestä saamme kiittää tieteen edistymisen haittapuolia ja pieniä perhekokoja, jotka ovat lähes poistaneet luonnonvalinnan merkityksen.

"Crow makes it clear that the only reason he makes this suggestion is that modern hygiene and small family sizes have largely shut down natural selection among humans, such that much of the world is now running a gigantic mutation accumulation experiment. In a 2010 article [98], Michael Lynch derived a similar estimate (1% to 5%) of the expected fitness decline per generation for humans in industrial societies where improved nutrition and medical care allow the vast majority of individuals to survive to reproductive age."

Vaikka joitain "rappeutuvia" eläinlajeja, kuten gepardit, onkin olemassa, niin tälle tiedetään syynsä, ja luonnosta löytyy vastapainoksi loputon määrä esimerkkejä, joissa geneettinen informaatio kasvaa uusien sopeutumien myötä, joten geneettinen entropia ja siitä johtuva rappeutuminen on vain Mortonin demonin riivaaman mielen aiheuttamaa pseudotieteelistä uskomusta.

Sanfordin omaa ajattelua tukee hänen mielessään oleva epäusko ajoitusmenetelmiin, jolloin hän saa väännettyä mielessään rappeutumisen sopimaan luonnosta saataviin joihinkin havaintoihin, koska Maa on vain 6000 vuotta vanha ;) En ainakaan tässä avauksessa heti jaksa alkaa selostamaan, että miksi ja miten toisistaan riippumattomat ajoitusmenetelmät toimivat. Uskokaa pois, kyllä ne toimivat :)

Mielestäni siis Sanford pyrkii olemaan rehellinen, ja ymmärrän hänen loukkaantumisen kirjaansa kohdistuneesta kritiikistä, mutta ikävä kyllä hänen kannaltaan tuo rehellisyys ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Mortonin demoni on vahva.