Maksetaanko ruotsalaisille dekkaristeille nykyään kilomäärän mukaan? Tuli vaan mieleen, kun peräkkäin osui lukeviin silmiin jo toinen tuore yli 500-sivuinen.
Lajin harrastajat muistavat Nesserin Van Veeterenin luojana. Kuvitteellisen maan poliisi pääsi eläkkeelle, omaan antikvariaattiin kirjojen pariin, ja päivystävänä sankarina jatkaa konstaapeli Barbarotti. Sen verran myönnytystä reaalimaailmaa kaipaaville tekijä suo, että maa on nyt Ruotsi. Kaupunki toki edelleen keksitty.
Ensalkuun tämä neljäs Barbarotti tuntuu kuin väärään seuraan eksyneeltä. Pitkälle yli puolenvälin saa lukijaraukka tarpoa eikä mitään tapahdu. No, putoaahan yksi mies kalliolta ja menettää henkensä. Sattumoisin (?) samalla paikalla on kolmekymmentäviisi vuotta aiemmin menehtynyt hänen silloinen avovaimonsa. Tapaturmia, itsemurhia vaikko murhia vai sekä että? Sitä miettii Barbarotti kollega Backmanin kanssa kahlatessaan läpi kuulustelupöytäkirjoja vuoden -75 tapahtumista. Selvitttämättä tapaus silloin jäi.
Rinnalla kuljetaan toisella aikatasolla. Keskuskuusikko kertoo minämuodossa aikojen takaisia asioita lapsuudesta, opintojen alkamisesta, seurustelusta ja opiskelijaelämästä. Yhteinen bussihankinta mahdollistaa pitkän kiertoajelun itäiseen Eurooppaan aikana, jolloin sosialismin käytännön kokeilu ei vielä vetänyt viimeisiään. Vanhaan ja käytettyyn tapaan lukija tietää enemmän kuin poliisit. Koska asioista vaietaan eikä tutkijoille kerrota miksi kuusikon tiivis yhteisö repesi ja vaimeni suuren bussivaelluksen jälkeen ja mitä tapahtui sieniretkellä, silloin kun ensimmäinen kuolema kohtasi porukkaa.
Paljon tilaa Nesser antaa filosofisille keskusteluille niin onnen kuin armon olemuksesta, Jumalan olemassaolosta, elämän tarkoituksesta ja Kierkegaardin kirjoituksista. Onhan yksi pääkuusikosta teologian opiskelija ja tuleva kirkkoherra. Kaiken tämän jaarittelun kestäessä toimintajännäreihin mieltynyt lukija heittää Nesserin seinään. Tai sängyn alle, riippuen lukupaikasta. Kaiken keskiluokkaisen auvoisuuden keskellä Nesser potkaisee lukijaa palleaan ja lujaa. Kaikki tähänastinen saa uuden merkityksen ja jännitys hiipii hiljaa salakavalasti syysyössä liikkuvan kettutytön tavoin. Toki poliisit ovat edelleen pihalla kuin triatlethonia harrastava pikkupoliitikko.
Yhtä runsas on kuvailu poliisien yksityiselämästä. Vastoin dekkaritaiteen perimää ja valtavirtaa Barbarotti ei ole juopotteleva, masentunut tuskainen yksineläjä vaan uuden suurperheen huolehtiva huoltaja, mestarikokki ja kulttuurin tuntija. Kollega Eva Backman toki on vasta eronnut, yhteishuoltajuuspulmien kanssa painiva sinkku, mutta kunnon ihminen kaikilla keskeisillä kriteereillä. Tähän poliisionnelaankin iskee mustasta pilvestä salama silloin kun kaikki on kauneimmillaan. Ajankuvan, syvästi piirrettyjen henkilöiden ja jännittävyyden rakentamisen taidon Nesser totisesti osaa.
Esseetuskassa kiemurteleville koululaisille pari vihjettä kirjan suuresta teemasta. Jo ennen kuin he ehtivät kysellä. Olennaista on uhrautuminen, petos, vaikeneminen, salailu ja kaiken toiminnan pyhittävä julkisivun säilyttämisen pakko.
Rohkenen suositella, jos lukija uskoo jaksavansa kahlata ensimmäiset 300 sivua kaipaamatta perusteellisia ruumiinavauskuvauksia. Ne on ne muut jotka niillä ratsastaa.
Håkan Nesser : Yksinäiset
peksu.makela
1
152
Vastaukset
- Jaska90500
Hyvä analyysi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 477745
- 334293
- 573765
- 503220
- 172916
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons692646- 672532
- 582479
- 402349
- 162306