Olin vaimoni kanssa laivalla.Siellä joimme hieman ruokailun yhteydessä viinejä ja muutenkin pidimme hauskaa.Tunnelma oli hilpeä,niin kuin jokainen tietää kun mennään laivalle.Olin sopinut että kaverini hakisi meidät pois kun tulemme laivalta.Kaveri oli paikalla ja matka alkoi kohti kotia.Siinä sitten jatkettiin vaimon kanssa oluen juontia kun tiesimme että lapset oli viety isovanhempien luokse yökylään.Kotiin kun päästiin niin naapurit kuulivat metelin ja tulivat käymään.Aikansa siinä jutusteltiin niitä näitä ja tyhjennettiin taas olutta.Menin katsomaan missä vaimoni on ja hän tanssi yksin sisällä musiikin tahtiin.Sanoin että mennään nukkumaan ja lähetetään naapurit ja kaveri kotiin.Vaimo sanoi että hän haluaa että kaverini jää meille yöksi.Huomasin että hänen teki mieli , koska olemme joskus haaveilleet kolmannesta pyörästä.Vaimon mielestä sen pitää tulla itsestään eikä mitään sovittuja juttuja.Sanoin naapureille hyvät yöt,ja kerroin kaverille että viedään vaimo nukkumaan.Sanoin hänelle että vaimo haluaa sinun jäävän meille.Hän kai ymmärsi.Kun veimme vaimon joka oli aika humalassa yläkertaan ,mutta kuitenkin kiihottuneessa mielen tilassa.Kaveri joka oli vesi selvä esteli että ei hän tule jne.Mutta kun sanoin että tule vaan pidetään vaimosta vaan hyväähuolta.Hän tuli sänkymme viereen ja katsoi kun vedin vaimoni vaatteita pois.Me pidimme vaimostani hyvää huolta.Minä nuolin alussa vaimoni jalkoväliä ja hän suuteli ja kosketteli hänen rintojaan.Sitten vaihdettiin paikkaa.Kumpikaan meistä ei nainut häntä.Minä en pystynyt ja kaveri ei suostunut.Meinasi kai että siitä voi tulla harmia jälkikäteen.Vaimoni pyysi että kaverini panisi häntä mutta kaverini vain nuoli ja piti hyvänä.Aamulla heräsimme kaikki 3 isosta sängystämme.Vaimoni oli ihan mielissään ja sanoi että hän ei ole koskaan tuntenut niin hyväksi oloaan kuin nyt.Se oli kuulema mukavaa kun miehet pitivät hyvänä.Siinä sitten vaimoni otti molemmat kalut käteen ja liikutteli edestakaisin.Oli aika lähellä ettei kaverini nyt painanut häntä.Mutta ei kuitenkaan.Sitten seuraavalla kerralla ,niin hän sanoi.Ja toisaalta oli ihan hyvä niin.Olen jo suunnitellut että hänet kutsutaan uudestaan.Kaverini lähti kotiin ja minä jäin vaimoni kanssa naimaan.Vaimo oli ihan märkä kun kysyin,että haluaako että häntä pannaan uudestaan jossain muualla 3 kesken . Siitä lähtien olemme odottaneet että jonain päivänä vielä sen teemme.Tarina muuten on tosi
vaimoni sai
laivan jälkeen
3
16823
Vastaukset
- kirjoitus
opettele ensin kirjoittamaan: käyttämään välilyöntiä, enter-näppäintä ja pilkkuja jne. Juttua on rasittavaa lukea ja tarina on vielä kaiken lisäksi huono
- tavallinen mies
naitte kolmisin. Moraalisen ja henkisen tasosi/tasonne voi päätellä jo kirjoittamastasi. Hetken hekumaa hinnalla millä hyvänsä. Mahtaako kaverisi olla naimisissa? Mitäköhän hänen vaimonsa ajatuksesta pitäisi? Entä lapset?
- oivami
että olen vielä monta vuotta peruskoulun oppilas. Saatat jopa muutaman vuoden kuluttua kyetä edes muutaman lauseen oikeaoppiseti kirjoittamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016153
- 2123406
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183335Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663298Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162515Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242494Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282353- 2702081
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441646- 251417