Tasa-arvoinen avioliittolaki tuhoaa korkeakulttuurin.

Sukupuolineutraalia lainsäädäntöä perustellaan sillä, että lapsen suurin tarve on rakkaus. Lapsi ei tarvitse biologista isää tai äitiä, vaan toinen rakastava aikuinen voi korvata heidät.Tällöin unohdetaan, että rakkaus on epävarmaa. Yhteiskunnan lainsäädäntöä ei voida rakentaa sen oletuksen varaan, että ihmiset rakastavat toisiaan. Jos voimme luottaa ihmisten luonnostaan tekevän hyvää toisilleen, suuri osa lainsäädännöstä tulee tarpeettomaksi.Kaikkein varmimmin ihmiset rakastavat itseään. Itserakkaus luonnostaan siirtyy myös omiin biologisiin lapsiin, koska ihmiset usein samaistavat omat ja lastensa edut. Siksi lasten kannalta on turvallisinta, jos lainsäädäntö tukee läheistä yhteyttä lasten ja biologisten vanhempien välillä, jotka useimmiten pitävät lapsistaan kohtuullisen hyvää huolta pelkästä itserakkaudesta.Suurissa maailmankulttuureissa yhteiskunta on yleensä pyrkinyt vahvistamaan ja tukemaan perheen biologista perustaa: vanhempien yhteyttä toisiinsa ja lapsiinsa. Niin kauan kuin perheyhteys sitoo puolisot toisiinsa ja vanhemmat lapsiinsa, luodaan optimaaliset edellytykset sekä aikuisten että lasten hyvinvoinnille.Perheessä luodaan se perusluottamus, joka on yhteiskuntaelämän perusta, tai perheessä tämä luottamus tuhotaan.

Sukupuolineutraali ajattelu on utopistista vähätellessään vanhempien ja lasten biologisen suhteen tärkeyttä ja poistaessaan luonnollisen vanhemmuuden laista. Historia opettaa, että utopistiset yhteiskuntakokeilut johtavat usein yhteiskunnan heikoimpien jäsenten kärsimykseen, koska todellisuus ei ole yhtä kaunis kuin propagandan luoma mielikuvamaailma.

Länsimaiden historiassa perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu jo kaksi kertaa aikaisemmin: ensin antiikin Kreikassa ja myöhemmin antiikin Roomassa. Molemmissa tapauksissa tällainen perheen atomisoituminen johti vähitellen korkeakulttuuriin rappeutumiseen, koska atomistinen perhe ei lopulta pysty riittävällä tavalla turvaamaan lapsen kehitysedellytyksiä.