Eikö hermot kestä ajaa maltillisemmin?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020319137954_uu.shtml
ONKO NIIN KIIRE ?
34
54
Vastaukset
- MoreControl
"- Valitettavan yleistä on ohittelu ilman varmuutta siitä, ettei kukaan tule vastaan. Arviointivirheistä niitä kolareita syntyy, Mettälä kertoo."
Juuri näin. Viime aikoina olen tavannut niin paljon turhia ohituksia ettei todellakaan ole ihme että mäjähtelee. Tuossa aloituksen tilanteessa ollut myös niin, ettei huono näkyvyys ole haitannut ohittajan toheltamista ollenkaan. Täysi tollo ratissa siis. No, tiedän kyllä että aikuisten kusipäitten tekemisistä kärsivät aina eniten lapset. Niin kävi tälläkin kertaa.
"- Yleisesti ottaen toivoisi, että autoilijat arvioisivat sen ohittamisen mielekkyyttä. Mitä sillä oikeasti saavutetaan, ja onko todella niin kiire, Mettälä pohtii."
Tuohon voisi todeta että mikäli on kiire, ei jo menetettyä aikaa voi mitenkään ottaa takaisin liikenteessä. Sen kun nämä saatanan idiootit vielä oppisivat tajuamaan, mutta eihän ne tietenkään opi. Tyhmyys on lisääntyvä kansantauti. Ja autoliikenne on aika hyvä mittari paljastamaan juuri tätä ilmiötä.- xx1xx
Joku audihomppeli ollut taas asialla
- vajaalla.mennään
Juu, vajaalla on taas menty ihan reippaasti. Ja Ylen uutisten mukaan "liukas keli on aiheuttanut ojaanajoja Pirkanmaalla ja Satakunnassa". Että näin taas...
- KjellPippelström
Liukkaus muualla kuin liikenteessä on kivaa...
- vajaalla.mennään
Olen kanssasi samaa mieltä.
- ähjapuh
Sittenhän voitte tuupata toisianne vaikka tuhkaluukkuun
- res.kulj.au
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että ohituksen syy olisi kiire?
Itse yleensä ajan suurinta sallittua nopeutta, kun saavutan hitaamman, ohitan heti ensimmäisen turvallisen ohituspaikan kohdalla.
Siihen ei millään tavalla vaikuta kiire.- Hmmmm...m
On se tavallaan "kiirettä" jos on haluaa olla nopeammin perillä. Jos sitä tarvetta ei ole, voi ihan hyvin ajaa hitaammin.
Hmmmm...m kirjoitti:
On se tavallaan "kiirettä" jos on haluaa olla nopeammin perillä. Jos sitä tarvetta ei ole, voi ihan hyvin ajaa hitaammin.
Liian hitaasti ajettaessa vireystila laskee ja todennäköisyys onnettomuuteen kasvaa. On olemassa optimi ajonopeus jokaiseen tilanteeseen ja jos edellämenevä ajaa sitä hitaammin, niin miksipä sitä ei menisi ohi?
Lisäksi liian hitaasti ajamalla voi kulutus nousta.
Ja lisätään vielä, etten halua olla "nopammin" perillä, en vain halua olla hitaammin perillä. Siis haluan ajaa omaa nopeuttani.
Ai niin, jonossa ajaminen ei ainakaan lisää turvallisuutta. Mielummin yksin ja edessä puhdasta baanaa mahdollisimman paljon.- Pois-ratin-takaa
TheRat kirjoitti:
Liian hitaasti ajettaessa vireystila laskee ja todennäköisyys onnettomuuteen kasvaa. On olemassa optimi ajonopeus jokaiseen tilanteeseen ja jos edellämenevä ajaa sitä hitaammin, niin miksipä sitä ei menisi ohi?
Lisäksi liian hitaasti ajamalla voi kulutus nousta.
Ja lisätään vielä, etten halua olla "nopammin" perillä, en vain halua olla hitaammin perillä. Siis haluan ajaa omaa nopeuttani.
Ai niin, jonossa ajaminen ei ainakaan lisää turvallisuutta. Mielummin yksin ja edessä puhdasta baanaa mahdollisimman paljon.Mikäli liian hitaasti ajettaessa vireystila laskee ja todennäköisyys onnettomuuteen kasvaa, niin sellainen henkilö ei ole laisinkaan sovelias ratin taakse. Vireystila ei saa olla riippuvainen nopeudesta.
Pois-ratin-takaa kirjoitti:
Mikäli liian hitaasti ajettaessa vireystila laskee ja todennäköisyys onnettomuuteen kasvaa, niin sellainen henkilö ei ole laisinkaan sovelias ratin taakse. Vireystila ei saa olla riippuvainen nopeudesta.
Matkaan kuluva aika on riippuvainen nopeudesta ja vireystila on kaikilla riippuvainen matkaan kuluvasta ajasta. Siis myös nopeudesta.
Lisäksi suurin osa ihmisistä kokee turruttavaksi esimerkiksi hyvälaatuisella moottoritiellä hyvissä olosuhteissa 60 km/h nopeudella ajamisen.
Se on niitä realiteetteja. Jos sinua pelottaa aina ratissa niin paljon, että vireys säilyy vaikka ajatkin 30 km/h alle rajoituksen, niin hyvä sinulle. Mutta älä valita, jos sinut ohitetaan.- A_pu_va
TheRat kirjoitti:
Matkaan kuluva aika on riippuvainen nopeudesta ja vireystila on kaikilla riippuvainen matkaan kuluvasta ajasta. Siis myös nopeudesta.
Lisäksi suurin osa ihmisistä kokee turruttavaksi esimerkiksi hyvälaatuisella moottoritiellä hyvissä olosuhteissa 60 km/h nopeudella ajamisen.
Se on niitä realiteetteja. Jos sinua pelottaa aina ratissa niin paljon, että vireys säilyy vaikka ajatkin 30 km/h alle rajoituksen, niin hyvä sinulle. Mutta älä valita, jos sinut ohitetaan.Voi lapsi parka noita sun "faktoja" ja syy-seuraussuhteiden epäselvyyksiä.
Uskotko sä ihan tosissaan noihin juttuihin? Toivottavasti kukaan muu ei usko. A_pu_va kirjoitti:
Voi lapsi parka noita sun "faktoja" ja syy-seuraussuhteiden epäselvyyksiä.
Uskotko sä ihan tosissaan noihin juttuihin? Toivottavasti kukaan muu ei usko.Kyllä minä uskon. Kuten tietysti suurin osa niistä, joilla on enemmän kokemusta liikenteestä.
Sitten on näitä nettitietäjiä, joilta loppuu argumentit heti kätetlyssä ja seuraa pelkkää ad-hominemia. :)- res.kulj.au
Hmmmm...m kirjoitti:
On se tavallaan "kiirettä" jos on haluaa olla nopeammin perillä. Jos sitä tarvetta ei ole, voi ihan hyvin ajaa hitaammin.
Ei se ole edelleenkään mitenkään riippuvainen kiireestä. Kyse on pelkästään siitä, että haluan itse päättää ajonopeudestani, rajoituksien puitteissa.
Vaikka olisin pelkästään ajelemassa, enkä siis varsinaisesti matkalla mihinkään määränpäähän, ohitan siltikin minua hitaammin ajavat. - eikannataruokkia
A_pu_va kirjoitti:
Voi lapsi parka noita sun "faktoja" ja syy-seuraussuhteiden epäselvyyksiä.
Uskotko sä ihan tosissaan noihin juttuihin? Toivottavasti kukaan muu ei usko.Aina näköjään löytyy uusia uhreja noille vajakin trollauksille...
- Faktaa_please
TheRat kirjoitti:
Matkaan kuluva aika on riippuvainen nopeudesta ja vireystila on kaikilla riippuvainen matkaan kuluvasta ajasta. Siis myös nopeudesta.
Lisäksi suurin osa ihmisistä kokee turruttavaksi esimerkiksi hyvälaatuisella moottoritiellä hyvissä olosuhteissa 60 km/h nopeudella ajamisen.
Se on niitä realiteetteja. Jos sinua pelottaa aina ratissa niin paljon, että vireys säilyy vaikka ajatkin 30 km/h alle rajoituksen, niin hyvä sinulle. Mutta älä valita, jos sinut ohitetaan."Lisäksi suurin osa ihmisistä kokee turruttavaksi esimerkiksi hyvälaatuisella moottoritiellä hyvissä olosuhteissa 60 km/h nopeudella ajamisen."
Tuohon väitteeseen olisi mukava saada jotain faktaa. Mutu-väitteitä on helppo tänne heitellä. - res.kulj.au
Mitä ihmeen faktaa tuo vaatii? Kyllä minä ainakin koen erittäin turruttavaksi ajamisen 60 km/h nopeudella moottoritiellä.
Minulla on tälläkin hetkellä yhtenä autona maasturi, joka on rekisteröity kuorma-autoksi, joten suurin sallittu nopeus on 80 km/h.
Sillä on jopa Hki-Tre erittäin kyllästyttävä ajettavaksi, tuon matalan rajoituksen takia.
Kyllä siinä miettii koko ajan kaikenlaista ajankulua matkan ajaksi, kun sitä ei tarvitse "ajaa".
Ellei sellaine ole turruttavaa, niin mikä sitten on? - Vitunpelle1
TheRat kirjoitti:
Matkaan kuluva aika on riippuvainen nopeudesta ja vireystila on kaikilla riippuvainen matkaan kuluvasta ajasta. Siis myös nopeudesta.
Lisäksi suurin osa ihmisistä kokee turruttavaksi esimerkiksi hyvälaatuisella moottoritiellä hyvissä olosuhteissa 60 km/h nopeudella ajamisen.
Se on niitä realiteetteja. Jos sinua pelottaa aina ratissa niin paljon, että vireys säilyy vaikka ajatkin 30 km/h alle rajoituksen, niin hyvä sinulle. Mutta älä valita, jos sinut ohitetaan.Koska sun raukan on tarvinnut ajaa hyvässä säässä moottoritiellä 60km/h? Onko ollut työsuhde mese paskana vai miksi matelit?
Jos tarkoituksesi oli hakea jotakin kunnon esimerkkiä, niin tee sitten niin äläkä lässytä paskaa. - oikeassa-olet
Samaa mieltä kanssasi. Ei kukaan joudu ajamaan 60 km/h motarilla hyvällä säällä. (Tietyö tms. on sitten eri juttu mutta eivtä jatku kovinkaan pitkään.)
Vitunpelle1 kirjoitti:
Koska sun raukan on tarvinnut ajaa hyvässä säässä moottoritiellä 60km/h? Onko ollut työsuhde mese paskana vai miksi matelit?
Jos tarkoituksesi oli hakea jotakin kunnon esimerkkiä, niin tee sitten niin äläkä lässytä paskaa.Ei ole tarvinnut, koska OHITAN! Siitähän tässä keskustelussa oli kyse. Joku on kieltämässä ohitusta, ellei ole kiire (mikä järjetön tekosyy).
oikeassa-olet kirjoitti:
Samaa mieltä kanssasi. Ei kukaan joudu ajamaan 60 km/h motarilla hyvällä säällä. (Tietyö tms. on sitten eri juttu mutta eivtä jatku kovinkaan pitkään.)
Mitäs kun joku ajaa edellä 60 km/h ja ohittaminen on kielletty (siitähän tässä oli kyse)?
eikannataruokkia kirjoitti:
Aina näköjään löytyy uusia uhreja noille vajakin trollauksille...
Eipä ole minua uudeksi kutsuttu tällä palstalla ihan vähään aikaan. Virkistävää.
Joo, kyllä kieltämättä tuli trollia ruokittua, mutta toisaalta... Kuluuhan se aika näinkin.- trollaaparemmin
TheRat kirjoitti:
Eipä ole minua uudeksi kutsuttu tällä palstalla ihan vähään aikaan. Virkistävää.
Joo, kyllä kieltämättä tuli trollia ruokittua, mutta toisaalta... Kuluuhan se aika näinkin.Yrittäisit edes. Tuo oli nolo suoritus jopa sinun asteikollasi...
- Faktaa_please
res.kulj.au kirjoitti:
Mitä ihmeen faktaa tuo vaatii? Kyllä minä ainakin koen erittäin turruttavaksi ajamisen 60 km/h nopeudella moottoritiellä.
Minulla on tälläkin hetkellä yhtenä autona maasturi, joka on rekisteröity kuorma-autoksi, joten suurin sallittu nopeus on 80 km/h.
Sillä on jopa Hki-Tre erittäin kyllästyttävä ajettavaksi, tuon matalan rajoituksen takia.
Kyllä siinä miettii koko ajan kaikenlaista ajankulua matkan ajaksi, kun sitä ei tarvitse "ajaa".
Ellei sellaine ole turruttavaa, niin mikä sitten on?Yhä edelleen pyydän faktaa siihen vöitteeseen että SUURIN OSA ihmisistä turtuu hitaammin ajaessa. Se että pari nettikirjoittajaa niin väittää itselleen käyvän ei ihan riitä todisteeksi väitteelle. Faktaa osotellaan edelleen....
Ps. Mahtaa raskaankaluston kuljettajat olla totaalisen turtuneita kaikki kun joutuvat 80-90km/h ajamaan joskus jopa tiellä jonka suurin sallittu on 120km/h. On ne turtuneita varmasti kun kotiin pääsevät. Mahtavatko turtuneisuudeltaan päästä itse edes alas hytistä?? - Vitunpelle1
TheRat kirjoitti:
Mitäs kun joku ajaa edellä 60 km/h ja ohittaminen on kielletty (siitähän tässä oli kyse)?
Älä aja tätä muutenkin sekavaa keskustelua jonnekin umpilampeen. Noissa sun jutuissa ei ole ollut mitään älliä enää toviin. Kuka on sanonut ettei ohittaa saisi? Varsinkaan moottoritiellä, jossa ohittaminen on ihan eri kuin muualla. Luulisi noin "fiksun" edes sen tietävän.

Tuossahan se oli heti kolmannessa kommentissa tätä ketjua:
> On se tavallaan "kiirettä" jos on haluaa olla nopeammin perillä.
> Jos sitä tarvetta ei ole, voi ihan hyvin ajaa hitaammin.
Eli: jos ei ole kiirettä, ei ole ohituksellekaan tarvetta.
- kolme_pelleä
Juurikin tuo liukkaus ja huono keli aiheuttaa kolareita ja ojaanajoja. Nastarenkailla saa kyllä kompensoitua huonoja kelejä paljon paremmin kuin lepuuttajilla.
No no.. Kyllä se on pääsyy on ratin kääntäjällä eli kuljettajalla. Säälittävää syyttää kehnoja keliolosuhteita liikenneonnettomuuksista. Jos ei älykkyysosamäärä riitä edes siihen, että sopeuttaa ajotapana vallitseviin ajo-olosuhteisiin, niin tuskin peiliinkään katsominen enään auttaa. Missä on vastuunkanto omista teoista?. Siirtyminen julkisiin tuollaisella äo:lla on enemmän kuin suositeltavaa.
- Keli-ei-koskaan-syy
Keli ei koskaan aiheuta onnettomuuksia, vaan se on kuljettaja joka ei sovita ajoaan vallitseviin keliolosuhteisiin. Ihan samalla tavalla kun että jos on kylmä, niin puetaan enemmän päälle, ettei kuole talvipakkasella kylmyyteen.
- Vitunpelle1
Keli-ei-koskaan-syy kirjoitti:
Keli ei koskaan aiheuta onnettomuuksia, vaan se on kuljettaja joka ei sovita ajoaan vallitseviin keliolosuhteisiin. Ihan samalla tavalla kun että jos on kylmä, niin puetaan enemmän päälle, ettei kuole talvipakkasella kylmyyteen.
Turhaa te tolle päävajakki veneilijä pellelle mitään selitätte. Nytkin se taas sekoilee täällä jotakin vaikka jutut kuuluisi veneilypalstalle.
- oletidioottijyrsijä
"Nastarenkailla saa kyllä kompensoitua huonoja kelejä paljon paremmin kuin lepuuttajilla."
Tuossa on yksi tyypillisimmistä syistä tieltä suistumisiin. Luullaan, että jyrsijät tekevät talvesta kesän, ja jälki on sitten sen mukaista. - Vitunpelle1
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020419143235_uu.shtml
Oliko pakussa kitkat alla? Tietääkö kukaan? Kolmen pellen ei tarvitse vastata mitään.- Vitunpelle1
No oikei. Nimimerkki "kolme pelleä" saa kommentoida, samoin kuin kaikki muutkin.
- Vitunpelle1
Olet tosi kova jätkä kun vaihtelet nikkiä minkä kerkiät. No oliko se syy kitkarenkaissa? Ei tainnut olla kun kukaan ei ilmoittaudu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187