Soini ei ole taikuri

Hereillä

Eikä raha kasva puissa

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuusOn

      Köyhimpien kannattaisi uskoa että joskus köyhyys on heistä lähtöisin.

      Olet eläkeläinen ja takuueläkkeellä. OLISIT TEHNYT ENEMMÄN TÖITÄ! Se on itsestä kiinni.

      Olet työtön. No MENE töihin! Nyt jo! Siellä on vapaita virkoja.

      Olet opiskelija. No VALMISTU jo!

      Jne. jne. Ja nyt perussuomalaisia pilkataan siitä että yritetään saada asioihin ryhtiä. Pah. Suomessa tehdään liian pientä työaikaa verrattuna moniin ja siinä 100 tuntia lisää ei edes riitä, mutta parempi kuin ei mitään. Joillakin aloilla palkkojen alennukset muutoinkin täytyy toteuttaa, jotteivät työpaikat lähde. Ja sairaiden lääkkeet maksaa toki (mikä on yksi valitusaihe vihervasureilla), mutta korvauslääkkeitä on keksitty eli lääkkeiden korvauksen pienentämisen voi hoitaa ihminen ihan sillä että ostaa niitä halvimpia lääkkeitä. Ei vaadi aina sitä luxor-luxusta.

      Ihmiset on tottuneet liian hyvään. Sitten meitä perussuomalaisia syytetään siitä kun yritetään laittaa asioita järjestykseen. Ei kukaan ennen meitä ole siihen pystynyt, vaan koko ajan tukia sinne ja tänne. Mutta hiljainen enemmistö on meidän puolellamme.

      • etole

        Ainakaan täyspäinen. Ääni persuille, oli ääni kokomukselle. Köyhiensortajille. Vielä persuhörhö puolustelee matelua kokoomuksen apupokana!


      • Mene töihin... ...oot aika nero päätelmissä ÄÄLIÖ !!!näistä 400000 työttömästä 350000 lähtis heti töihin jos olis töitä ja palkkaa maksavia työnantajia !
        SUOMEN ONGELMA ON PALKANMAKSU HALUTTOMUUS EI TYÖVOIMAN PUUTE!! JA MAAHANMUUTTAJIA TARVITAAN POLKEMAAN PALKKOJA


      • Täystyöllistetty
        jukni69 kirjoitti:

        Mene töihin... ...oot aika nero päätelmissä ÄÄLIÖ !!!näistä 400000 työttömästä 350000 lähtis heti töihin jos olis töitä ja palkkaa maksavia työnantajia !
        SUOMEN ONGELMA ON PALKANMAKSU HALUTTOMUUS EI TYÖVOIMAN PUUTE!! JA MAAHANMUUTTAJIA TARVITAAN POLKEMAAN PALKKOJA

        Töitä on tarjolla kun ei pyydä mahdottomia.


      • Täystyöllistetty kirjoitti:

        Töitä on tarjolla kun ei pyydä mahdottomia.

        No onko sellasta työtä missä saa 1800-2000 euroa käteen kk:ssa meinaan tämä ei ole kohtuuton pyyntö työntekemisestä


      • Perpanssi
        Täystyöllistetty kirjoitti:

        Töitä on tarjolla kun ei pyydä mahdottomia.

        Juu, ei ole.


    • ja_duunarien_pettäjä

      Soini ei ole taikuri ... Soini on luikuri

      • weqrtt

        Pullukka kertoili vitsejä tänään eduskunnassa, kun olisi pitänyt vastata miksi takki kääntyi salamannopeasti.


    • takkipyörii

      Soini teki petoksen.Soini oikeuteen huijauksesta.

    • narustavainarussa

      Aloittaja ottaa nyt nuo laput silmiltään ja korviltaan, ja puhuu vasta sitten!

    • kannattaamiettiä

      Yksi hyvä esim on minusta nämä feministi-yksinhuoltajat jotka ovat itse tietoisesti valinneet köyhyysloukun. Suuntana on ollut jo vuosia heillä, että he eivät tarvitse miestä vastaamaan perheen toimeentulosta ym. Koska valtio on lapioinut rahaa tuolle porukalle. Nyt alkaa tulla pää vetävänkäteen, kun valtio ei enää pysty maksamaan heidän toimeentuloaan.
      Tässä hyvä opetus monelle naiselle joka tekee yksin lapsia missä riskissä ollaan?

    • aatsiis

      Demarit jättivät laivan kuin rotat. Syöneet kaikki mitä irti saivat. Ja paskansivat vielä.
      Valtion kassa on tyhjä ja demarit ajoivat velalla.

    • persut_rikkaiden_asialla

      Persut leikkaa nyt heti kun valtaan pääsivät eläkeläisten, opiskelijoiden, sairaiden ja työttömien tuloja ja etuuksia. Rikkaille annetaan vaan veronkevennyksiä.
      Persut ovat saatanasta ...

    • isä timo johdattaa suomen heimon hyvän itsetunnon tielle. toivottavasti korjaa edellisen rohveetan mooseksen kämmei

    • aika.kummallista

      Jännä ilmiö. Ennen vaaleja palstapersut olivat kovasti puolustamassa köyhiä ja vähäosaisia. Kun Soinin takki kääntyi, käänsi myös palstapersu omansa. Eihän asioilla ja ideologialla ole väliä, pääasia että saa kannattaa persuja, vai mitä?

      • Perpanssi

        Se on kieltämättä hieman kummallista. Mutta kaipa se sairaalloinen persu-uskonto aivopesee aika tehokkaasti.


    • ArtoSatiainen

      Ei ole taikuri ei. Herkkänahkainen poika, säälittävä ammattiloukkaantuja. On myös huono voittaja. Vittuilee kansalle joka ei äänestänyt persuja. Sellaista ei oikea valtiomies tee. Nyt on mairea ja kehuskelee nyt kun pääsee tapaamaan toisia ministereitä ulkomaille. Persuja äänestäneet idiootit ei tajua kuinka pahasti niitä kusetettiin.

      Tavallaan tuo touhu on tosi hauskaa viihdettä ja olis mukava vain naureskella noille aivopiereskelijöille. Ei kuitenkaan pysty rennosti nauramaan, koska tuo jengi tulee vetämään tän maan niin pahasti vituilleen, että sitä tuskin pystytään enää korjaamaan.

    • jkhhjoj

      JYTKYN JYTKYN KYTKYT HEI LUUSERIT NE VIKUUJA SE NAAKRATTAA HEI JYTKYNJYTKYN HEI: Viimvuoden peloissaanne vinguitte, nyt tappiota HEEHEEHEEHEEHHEEHHHEEEEEEEE!

      • ArtoSatiainen

        Persu? Älykkyyden voi päätellä ulosannista. Ota lääkkeet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2276
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2259
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      127
      2189
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      128
      2118
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      54
      1756
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1361
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1137
    Aihe