MIKSI USKON JA LUOTAN KESKUSTAAN

KESKUTALAINEN

Keskustalaisella politiikalla on maamme asioita hoidettu pisimpään, hyvin, oikeudenmukaisesti, kaukonäköisillä visioilla kaikki väestöryhmät huomioiden.
Keskustalla on talous asiat hallinnassa sekä yritys asiat ja kaikki visiot ovat kohdallaan. Keskustalla on taitoa viedä asioita oikeisiin ja hyviin päämääriin niin, että ne tuottavat ja tuovat hyvinvointia maamme ihmisille.
Uskon ja luotan keskustaan ja etenkin Juha Sipilään, keskustassa on myös todella kokeneita poliitikkoja, jotka osaavat talousasiat.
Kähmintää on joka puolueessa ja niistä on turha syyttää yksin keskustaa,
mutta kaiken ratkaisee oikeanlainen talous- ja työpolitiikka sekä myös rahapolitiikka. Keskusta on myös toimelias puolue, joka saattaa asiat loppuun.

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eimeneläpi

      Keskustapuolueen väitetään olevan pelkästään maaseudulla asuvien, kuihtuva puolue. (Potaskaa). Ei tuollainen yli 25% kannatuspohja voi olla pelkästään maaseudulta kotoisin.
      Keskustapuoluetta pönkitetään, juuri tuollaisilla hölmöillä valheilla ja kansa reagoi äänestämällä Keskustaa.

      • Vasurien

        höpinää..


    • Uusiaajatuksia

      Sipilä haluaa tuoda Suomen politiikkaan aivan uudenlaista toimintatapaa, jossa tavoiteena on saada aikaan tuloksia Suomen ja suomalaisten parhaaksi. Sipilä tuo koko ajan esille yritysmaailmassa ihan itsestään selviä asioita. Esimerkiksi että "en ole koskaan nähnyt voitettavan tarjousta kilpailijaa moittimalla". Pitää paikkansa siellä ja mielipidemittausten mukaan näyttää nyt pitävän paikkansa myös politiikassa.

      • UskoLuottonen

        Usko ja luotto ei kuvasta kepun toimintamalleia.


      • Anonyymi

        Mielipiteiden valossa kepu ei nauti kansan suosiota.


    • Usko_Luotto

      Kepu ei ole uskon eikä varsinkaan luoton asia.

      • Mites

        vasurit sitten ???????


      • Jombenbestisjohtaja
        Mites kirjoitti:

        vasurit sitten ???????

        Hyvä kysymys!


    • ToivoeiElänen

      Kepuun ei luota kuin pankkiirit, valtio takaa Valtrat ja jyvät.

    • TaattuLisät

      Kepu vaan panee vakoon, mikä puluee sikiää eniten.

    • Tämäontotta

      Mitä enemmän me saadaan Suomeen rikkaita, niin sitä paremmin menee myös kaikilla muillakin. Tämä on vaan totta.

      • näinonmarjat

        mutta kerro kapi_ sama siellä tshadin Roskapankissa mitä tuumivat asioista.


    • 70prosenttia

      Suomalaisista asuu keskuksissa..

      • Minkälaisissa keskuksissa?


    • halla huijaa XD

    • Uuttauskoa

      Suomi on aika pieni markkina tällaiselle palvelulle ja seuraava tavoitteemme on kansainvälistyminen. Idean voi kopioida helposti toimimaan myös muissa maissa. Sijoittaja kysyikin minulta, mitä tarvitsemme kansainvälistymiseen, Vallström kertoo.

    • Valtionhoitaja

      Budjetista on tulossa lisää varoja etenkin starttirahojen jakamiseen ja aikuiskoulutuksen. Lisäksi henkilöstön lisäämiseen te- ja ely-keskuksiin on tulossa jonkin verran rahaa.
      Hieman lisärahaa on tulossa myös turvapaikkahakemusten käsittelyyn, johon suurin panostus tulee kuitenkin varsinaisen budjetin kautta..

    • Vaalitentti

      vahvisti, nyt lähtee !

      • LisäsiKöyhienMäärää

        Hyvä että Sipilä lähtee. Valehtelu ei sovi politiikkaan, vaan minkäs kepulainen luonteelleen mahtaa.


      • Taastätä
        LisäsiKöyhienMäärää kirjoitti:

        Hyvä että Sipilä lähtee. Valehtelu ei sovi politiikkaan, vaan minkäs kepulainen luonteelleen mahtaa.

        Trommukkaa,,,,,,,,


      • Politiikan.pelkurit
        Taastätä kirjoitti:

        Trommukkaa,,,,,,,,

        Sipilä käyttäytyy julkisuudessa aivan kuin Turun, Otanmäen, Porvoon, Oulun, Helsingin, ym. traagisia tapahtumia ei olisi koskaan edes tapahtunut. Tapahtumat ovat olleet Sipilän asuntoilmoituksen jälkiseurauksia; tekijät ovat asuntoilmoituksen johdosta maahan tulleita.

        Vaalitilaisuuksissa ja tenteissä keskusta kokoomus ja siniset eivät halua että em. tapahtumista mainitaan, koska se tuo keskustalle, kokoomukselle ja sinisille äänten menetyksen. Pelkurit eivät uskalla niittää sitä mitä ensin kylvivät.


    • Saddam-Juha
    • Keskustalainen

      Tein tuon aloituksen tämän vaalikauden alussa melkein 4 vuotta sitten. Olin vahvasti siinä uskossa, että Sipilän johtama hallitus kohtelee kansalaisia heidän tuloluokastaan riippumatta tasapuolisesti. Huomasin jo parin vuoden jälkeen olevani väärässä ja nyt kadun, että annoin ääneni keskustelle. Se virhe ei toistu niin pitkään kuin elän. SDP tulee saamaan seuraavaksi minun ääneni.

      • Eivahinkoa

        Keskustalla on taitoa viedä asioita oikeisiin ja hyviin päämääriin niin, että ne tuottavat ja tuovat hyvinvointia maamme ihmisille....


      • Taastätä

        Täyttä valetta, Sipilä loi tyhjästä menestyvn yrityksen ja myi sen kun oli oikea aika, miljoonat ovat Amerikkalaisilta sijoittajilta peräisin ja valtio kääri siitä miljoonia..


      • ValheOnLestanMerkki
        Taastätä kirjoitti:

        Täyttä valetta, Sipilä loi tyhjästä menestyvn yrityksen ja myi sen kun oli oikea aika, miljoonat ovat Amerikkalaisilta sijoittajilta peräisin ja valtio kääri siitä miljoonia..

        Taitaa 24/7-lestakepulitrollilla näköjään olla ongelmia luetun ymmärtämisessäkin...?

        Toisaalta, omilla aivoillaan ajattelemaan kykenemättömänä lestana niin onko tuolla lopulta edes väliäkään...


    • ENuskoENKÄluota

      En voi luottaa Keskustaan, koska keskustapuolue on vajonnut moraalittomaksi öykkäripuolueeksi, jonka puheet ovat aivan toista kuin teot! Sehän on nähty ... ketkupolitiikkaa yritetään viedä läpi uhkailuilla ja törkytempuilla ... ei eduskuntakelpoisia ja täysin epäluotettavia!

      KEPU PETTÄÄ AINA - muistetaan myös vaaleissa!

    • MikäOnKunEiTaidotRiitä

      "Keskusta on myös toimelias puolue, joka saattaa asiat loppuun".

      Sote-homman mennessä perseelleen Sipilä (kesk) lähti ensimmäisenä livohkaan.

      • dfgdsfgsdfgdsfgsd

        Vastuu sotesta nyt kaatajilla, lähinnä SDP:llä..


    • Anonyymi

      KIRIJOOTTAAKO JUHA RINTEHELLE AVOOMEN SEKIN ?

    • Anonyymi

      Pankko-Ossi nyt uskoo lestana vaikkapa umpinaiseen perseenreikäänsä, jos niin lahkolaisten suunnalta sanotaan...

    • Anonyymi

      Arvostan kepua vaikka en ole ennen tätä päivää teitä äänestänyt. Ei vaalissa löysin kuitenkin omia mielipiteitäni parhaiten vastaavan ehdokkaan joukostamme. Nr 36 Anniina Ruottu. Hyvä koulutus ja hyvä kokemus kansainvälisessä politiikassa. Suosittelen.

    • Anonyymi

      Onkohan aloittaja punapallopaitalesta..?

    • Keskusta on aikoinaan ollut hyvä puolue. Tämän päivän puolue on pettänyt Suomen kansan pahimmalla mahdollisella tavalla. Turha suoltaa tuollaista soopaa, että olisi hyvä puolue. Oikeudenmukaista olisi ensin huolehtia omat vanhukset, nuoret, kärsivät, eläkeläiset, työttömät. Se olisi oikeudenmukaista. Keskustan johdolla tapahtuu maamme pois lahjoittaminen ja oman kansan kärsimysten lisääminen.

    • Anonyymi

      Tästä kyse, keskustalla on taitoa viedä asioita oikeisiin ja hyviin päämääriin niin, että ne tuottavat ja tuovat hyvinvointia maamme ihmisille..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe