Jatkuvaa riitelyä...miten eteenpäin?

Olemme seurustelleet avomieheni kanssa vähän yli 3 vuotta, asuneet yhdessä 2,5vuotta ja meillä on 1,5-vuotias lapsi. Me riitelemme, jatkuvasti ja päivittäin. Sama kaava toistuu, samat riidan aiheet, kaikki! En enää muista miksi rakastuin häneen joskus. :( Tilanne on vaikea, koska meillä on pieni yhteinen lapsi.

Arki sujuu hyvin silloin kun emme ole liikaa toistemme kanssa. Silloin kun minä hoidan kodintyöt, lapsen ja ruuan pöytään ja maksan ostokset ja suurimman osan perheen menoista. Olen työtön ja hän työssäkäyvä. Minulla on jonkin verran säästöjä, hänellä ei. Riitelemme raha-asioista, (koska minusta hänenkin kuuluisi maksaa joskus perheenkuluja ja hän taas on sitä mieltä, että koska mulle tulee lapsilisä, niin se kattaa lapsen kuukausimenot ja loput menot jaetaan sen mukaan kumpi nyt "ehtii" maksaa ne, eli käytännössä minä), hän ei pidä vanhemmistani ja haukkuu heitä suvereenisti minulle. Hän ei luota heihin ja on esittänyepäilynsä, että äitini pahoinpitelisi lastamme tai penkoisi tavaroitamme kun hän joskus käy meillä lapsenvahtina. Näillä syytöksillä ei ole mitään perää eikä todisteita, luulo vain. Ja sitten jos sanon hänelle mistään, vaikka pyydän viemään roskat ja hän unohtaa ja mainitsen sitten hänen unohtaneen, saan riidan laukaistua.

Riita alkaa usein siitä, että hän hermostuu ja alkaa saarnata minulle jostain asiasta. Vaikka siitä kuinka pettäminen on hänen mielestään väärin. (en ole koskaan pettänyt tai edes ollut mitään siihen viittaavaa) Sanon, että olen samaa mieltä, enkä hyväksy pettämistä. Sitten hän jatkaa aiheesta. Minä pyydän puhumaan jostain muusta. Hän kysyy, että mikä mua vaivaa. Sanon, ettei mikään. Sitten saan kuulla kuinka outo olen, että olen tosi paljon omissa oloissani enkä huomioi häntä. Hermostun. Sanon yhden kirosanan ja poistun tilanteesta. En jaksa kuunnella saarnaa aiheesta, joka ei meitä millään tavalla kosketa. Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen kerron meneväni nukkumaan. Kysyn tuleeko hänkin. Ei, hän jää vielä pelaamaan. Toivotan hyvät yöt ja menen nukkumaan. Kaksi tuntia myöhemmin herääb hänen huuteluihinsa. "Mikä sua vaivaa? Etkö halua selvittää tätä!?"jne. Sitten sitä selvitellään puolituntia kunnes pyydän anteeksi kiroiluani ja hän pyytää anteeksi herättämistäni. Ja sitten käymme nukkumaan .

Onko tuossa mitään järkeä!? Mä en jaksa enkä tiedä, mitä ihmettä teen elämäni kanssa. Mies on välillä kiva, kun katsoo lapsen perään sillä aikaa kun teen ruokaa, käyn suihkussa ja joskus hän käy lapsen kanssa puistossa, että ehdin hetken tehdä omia juttuja kuten maksaa laskut tai joskus näen kavereitani. Mutta yhdessä meillä ei ole kivaa, emme tee mitään muuta kuin selviämme arjesta ja riitelemme. Huomaan pakenevani tilannetta milloin kavereille ja milloin harrastuksiini, ettei mun tarvis olla miehen kanssa tekemisissä. En pidä siitäkään, että pieni lapseni joutuu niin usein todistamaan riitelyämme. Olen kokeillut mykkäkouluakin siihen asti, että lapsi on nukkumassa, mutta se on usein vain pahentanut tilannetta.

Haluaisin taas rakastaa, nauraa, hassutella ja nauttia. Nyt kaikki tuntuu selviämishaasteelta. Ja kuitenkin mies sanoo rakastavansa minua. Minä en enää tiedä mistään mitään. Kaiken lisäksi huomasin harrastusympyröissä ihastuneeni erääseen mieheen. Tiedän, että ihastukset ovat ohimeneviä, mutta tiedän myös sen, että ihastuminen on hälytyskello, sille että olen ajautumassa umpikujaan ja kaipaan jotain muuta... Nyt ois hyvät neuvot avuksi. Mitä mä teen?!