Koira puhisee öisin

Unetonna

Muutettuani koira alkoi vartioida rappukäytävän ääniä. Videoinnin perusteella se vartioi vain minun läsnäollessani. Se ei siis hauku päivisin, vaan nimenomaan illalla ja yöllä. Naapurihuoneistoista kuuluu ajoittain ties minkälaista kolinaa ja kilinää, mutta niistä koira ei välitä. Vain askeleet ja ovikellon pirinä kiinnostavat sitä.

Olen palkinnut koiraa ahkerasti hiljaisuudesta juustopalojen avulla. Nykyään koira ei hauku edes ovikellon äänelle. Se vain urahtelee ja tuhahtelee, minkä en usko kuuluvan rappukäytävään tai naapuriasuntoihin.

Ongelma on kuitenkin se, että yksi naapureistani käy yötöissä ja nukun, kun hän palaa kotiin n. 2:30-3:15 aamuyöllä. Koiraa ei ole palkittu yöaikaisesta hiljaisuudesta, joten se haukkuu kotiinpalaajaa, kunnes käyn etuovella "varmistamassa". Välinpitämättömyys villitsee koiraa entisestään ja kyseessä on ilmiselvä vartiointikäyttäytyminen. Myös kiellot tuntuvat pikemminkin yllyttävän kuin tasoittavan sitä.

Millä tavoin voisin kouluttaa koirani pysymään hiljaa - myös öisin?

4

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 161026

      Jos koira on vierellä niin tartu salamannopeasti kuonon ympäri kiinni, tukeva ote ja sano "shh, nyt nukutaan". Tarvittaessa tehosta perkeleellä, kuiskaten mutta vakuuttavasti. Meillä on tuo sama joka vuosi kun kesä saapuu ja ilmat muuttuu sellaisiksi että voi parvekkeen ovea pitää yötä myöden auki jolloin jokaisen mopojonnen pärinät pitäisi muka ilmoittaa. Muutaman yön jälkeen tottuu, mutta sama toistuu joka helkutan vuosi.

      • Unetonna

        Tämä auttoi. Koira vaati fyysisen kosketuksen kieltoa tehostamaan. Nykyään vain vilkaisee minua ääntä kuullessaan. En tiedä mitä tekee öisin, mutta ei ainakaan ääntele. Kiitoksia!


    • Keepitsimply

      En usko että hiljaisuudesta palkitseminen kannattaa, ei koira sitä tajua. Tottuu vaan siihen että ihmisen asia on jatkuvasti herkkuja sille tarjoilla. Tuollainen käytös on kyettävä kieltämällä karsimaan. Ellei koira kieltoa usko, on kysymyksessä johtajuusongelma.

    • Auttoimeillä

      Suihkauta vesisuihkepullolla haukusta sama teho kuin kaupassa oleva petcorrectorilla eli keskeyttää negatiivisen toiminnon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6223
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      216
      3443
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3365
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3308
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2525
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2514
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2363
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      273
      2134
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1706
    10. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      28
      1484
    Aihe