Päivällinen

Lukiessani historiallisia romaaneja olen törmännyt sanaan suurus, jonkunlainen aamupäivän ateria, kun maataloissa oli lehmät ja muut eläimet saatu aamulla hoidettua. Kun kasvoin maatalossa 60-luvulla, lehmille tehtiin suurusta. Se oli heidän lämmin ruokansa. Lämpimään veteen sekoitettiin jauhoja.

Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja:

"Aamiaista tai ruoan saostamiseen käytettävää jauho-, ryyni- tai rouheseosta merkitsevällä suurus-sanalla on vastineita useimmissa lähisukukielissä, esim. inkeroisen, karjalan, vatjan ja viron suurus sekä vepsän surus. Sana on johdos adjektiivista -> suuri, josta on muodostettu myös puuro- tai saostusaineeksi sopivaa rouhetta tai ryynejä merkitsevä -> suurimo. Suomen kirjakielessä suurus on esiintynyt Agricolasta alkaen."

Itse olen tuntenut sanan sekä saostusaineen että ruoan merkityksessä. Kummallakaan merkityksellä ei ole viitattu aikaan, jolloin suurusta on syöty. Suurus on minulle ollut sama kuin mikä tahansa ruoka sekä myös keiton tai kastikkeen saostusjauho.

Isäni oli Pohjois-Karjalasta, äitini Helsingistä, lapsuuteni asuin Savossa. Jostakin niistä siis merkitykset.

Siis päivällinen on oikeasti suurus?