BED - Lihavan ahmimishäiriö

Lisäys:

Tiedostan myös syöväni pahaan oloon.. Nythän sitä pahaa oloa on riittäny. Tunnenpa oloni masentuneeksi, surulliseksi, vihaiseksi, yksinäiseksi, melkeen mitä vaan, koitan kompensoida sitä oloa pois syömällä...

Ja joskus nuorempana vielä vanhempien luona asuessa piilotin ruokaa (silloin lähinnä sipsejä, keksejä, yms) kaappeihin ja söin niitä salaa.. Nyt sitä salaamista ei sikäli ole, kun asun yksin...

Tulee mieleen sellainen, että onko sinulle määrätty lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen, joillakin lääkkeillä on sivuvaikutuksena kaikenlaisia asioita. Toisaalta tulee myös mieleen, että sinun olisi todella tärkeää jutella asiasta psykiatrin kanssa ja pyytää mahdollisesti ruokahalua vähentävää lääkitystä, joillain lääkkeillä on sivuvaikutuksena myös ruoan himon katoaminen ja ruoka saattaa jopa oksettaa. Itselläni on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Viikon ruokia oli turha kaappiin kantaa, koska ne siellä olisivat muuttuneet yhden päivän ruoiksi. Kaikki alas ja äkkiä. Minulla oli lääkitys, joka vei ruokahalun ja ruoka oksetti, se oli joku masennukseen tarkoitettu lääke. Urheasti vedin ruokaa kuitenkin kaksin käsin ja mietin, että kohta lopetan, kun on niin paha olla, sitä päivää ei tullut ja pian lääke ei aiheuttanut huonoa oloa. Sitten siirryin karppaamiseen. Se auttoi, koska sain jatkaa armotonta syömistä tietyissä ruoka-aineryhmissä. Pitää toki myöntää, että ihan samoihin fiiliksiin ei kukkakaalin syönnillä päässyt kuin aikaisemmalla ruokavaliolla. Lihan syönti vei nälän pois ja sen pakonomaisen syömisen suuntasin vihanneksiin. Pikkuhiljaa painokin alkoi tippua, aineenvaihduntasairauteni takia se oli hidas tie, todella hidas. Mutta minulla oli kuitenkin lupa syödä vaikka kokoajan, katsoin niitä hiilihydraattiarvoja tuotteista ja sen mukaan etenin. Nyt kun painoa on tullut alas, on ollut todella palkitsevaa suoriutua asioista, joista ei aikaisemmin suoriutunut. Ihan yksi itselle merkittävä asia oli se, että pystyy istumaan jalat ristissä ja kädet saa laitettua siihen vaikka syliin, kun jalkoja ei pystynyt ristimään ei oikein tiennyt mihin olisi kädet laittanut, kun ei oikein olisi viitsinyt mahan päälle niitä ristiä, siinä ne sitten roikkuivat vain sivuilla. Sukat saa jalkaan vaivattomasti ja jos jotain tippuu lattialle senkin saa ylös ilman mitään ihmekikkailua. Maha ei ota rattiin kiinni ajaessa ja vaatteetkin saa jo kiinni mahan päältä. Kädet yltävät koskettamaan toisiaan selän takana. Peiton alla ollessa ei näytä siltä, kuin olisi tyyny mahan kohdalla. Olo on niin paljon helpompi nyt. Kaiken sen helvetillisen vaivan arvoista. Toivotan sulle äärettömän paljon tsemppistä alkavaan tahtojen taistoosi!

On joo määrätty lääkkeitä masennukseen.. Syön Citaloprania tällä hetkellä 30mg päivässä. Nää tuntemukset on tullu mulle parin viikon sisällä, sitä ennen se oli oikeestaan yhtä vuoristorataa. Saattoi olla päiviä, ettei oikeen mikään maistu ja seuraavana päivänä puolestaan kolppasin koko päivän kaappeja, et mitäs sit söis... Mut nyt se on joka päivä vaan tätä, syön syön ja syön. Ja tosiaan vaikka miten koittaisin hokea itselleni, et älä ota lisää, niin seuraavaks huomaan, et taas on lautanen tyhjä.

Mua ruoka ei okseta, eikä tuu muutenkaan pahaa oloa. Ainoastaan morkkis tulee välillä ku tajuan taas miten paljon olin kerralla syöny. Usein kyllä syön itseni niin täyteen, että sen jälkeen koko kroppa väsähtää ja menen pariksi tunniksi nukkumaan. Tosin siinäkin on se oravanpyörä, et taas ku herää, tuntee olonsa nälkäiseksi ja lähtee katsomaan kaappeja. Mulla on rahallinen tilanne todella heikko, joten en pystyis mihinkään tiettyyn ruokavalioon, mikä tietysti hankalottaa tilannetta entisestään. Siks pyrinkin tekemään vaan mahdollisimman halpoja ruokia niin, että siitä riittä useaksi päiväksi.. Nyt vaan ei sit ole käyny niin, vaan hupenee liian nopeesti. Masennukselta en kuitenkaan jaksa joka päivä käydä kaupassa, et tekis vaa pienen annoksen kerrallaan...

Tosin todennäköisesti siinäkin kävis niin, et pienemmän annoksen jälkeen mun koko kroppa huutais lisää ruokaa, ja kävisin hakemassa lisää jotain tai taas katsastaisin kaapit läpi löytääkseni lisää syötävää... En oo tästä tosiaan kenellekkään vielä puhunu, hävettää koko asia.. Miten muka ihminen ei pysty kontrolloimaan sitä mitä syö? Ja miten paljon? Nytkin kauhistelen sitä faktaa, mitä oon tänään syöny ja miten nopeesti kaikki meni kurkusta alas.

Oon kuitenkin tyytyväinen, että sä oot saanu painoa alas ja kontrolloitua jollain tapaa syömistä. Noi mainitsemasi ongelmat on just sellasia, mitä kaikki "normaali"kokoiset ihmiset ei edes tajua... Itsellä joskus kaveri ihmetteli reissun päällä, kun pyysin etsimään lähimmän huoltiksen, jotta pääsisin metsään. Kyseli, että tossahan on metsää ympärillä vaikka millä mitalla, mikset käy puskapissalla? Noh, sieltä kyykkyasennosta ei niin vaan tulla enää ylös... Paljonhan niitä asioita löytyy, niinkun tossa mainitsitkin..

Ite oon ollu iso melkeen niin kauan ku muistan.. Aloin lihomaan jo joskus nuorempana, piilottelin kotona ruokaa - lähinnä sipsejä - ja mutustelin niitä iltaisin, kun kukaan ei nähnyt.. Söin sillonkin pahaan olooni. Olin saattanu päivällä käydä koulun jälkeen syömässä pikaruokaa ja kotiin mennessä äiti oli tehny ruokaa valmiiksi. Urheasti silti söin senkin, ja illalla sit napostelua salaa muilta... Tää kaikki on niin noloa, mietin kyllä sitä psykologille kertomista, mut en tiedä oonko vielä valmis.. Uskallanko edes sanoa...