Eilen oli taas uintikuntoiluiltapäivä. Mukavaa, kun paikka on taas syyskuun alussa avattu. Pientä muutosta on kesän aikana tehty. Näkyvin muutos on uintivalvojien korokkeen siirtyminen pois allastilasta ja omituisen lasiseinän taakse. Tuon lasiseinän tarkoituksen luulen tietäväni eikä se syy ole kovinkaan mairitteleva.
Oli oikein virkistävää: ensin puolen tunnin uinti ja päälle toinen puolituntinen vesijuoksua. Saunomisineen ja pesuineen tuossa se kaksituntinen hurahti kuin siivillä. Hyvä kun on tuo Smartumi. Työnantaja maksaa ja minä nautin.
Elokuun lopulla Kustavissa oli ihmeen runsaasti sudenkorentoja. Jotenkin symppiksiä. Siinä istuskellessani laiturille kannetussa tuolissa aina välillä korento istahti kädelle, "hengähti" siinä jonkun aikaa ja jatkoi lentoaan. Kauniita hyönteisiä. Lämpimät sattuivat elokuun loppupuoliskolle ja oli tosi ihanaa vain olla koko päivä ilman vaatteita!
Ai että miksi kirjoitin? No olihan hyvä saada edes yksi naturismikirjoitus. Muutoin koko sivullinen täyttä huuhaata ja kaikkea muuta kuin naturismia.
Talvinen naturistipaikka
5
207
Vastaukset
On se hyvä että täälläkin joku vielä pitää elämää yllä :) tuntuu vähän palsta hiljentyvän nyt kun rannat ovat liian kylmä paikka enään viettää aikaa ilkosillaan.
Aha, selkis. Pikkasen ihmettelinki tuota valvontajuttua, mutta vihjeesi oli kyllin adekvaatti.
No, sullahan onkin siihen parempaa tietämystä kuin minulla.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564930Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 911395
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1501216Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2661003- 72977
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965