Harvinaisen fiksu "varusmieheksi"

"Tarralappu rintapielessä ei tee kenestäkään johtajaa", kirjoittaa Markus Nieminen


Markus Nieminen



nakokulma@aamulehti.fi
Tammikuun alussa käsky kävi ja yli 10 000 pääosin nuorta miestä aloitti palveluksensa Suomen puolustusvoimissa. Niin myös minä.
Asepalvelus on melkoinen kokemus tavalliseen elämään tottuneelle, ja se iskee päälle heti kunhan on siviilivaatteistaan luopunut. Jo ensimmäisenä iltana alokkaat laitetaan ulos seisomaan riveihin kuuntelemaan huutoa, jota pitävät varusmiesjohtajat, edellisessä saapumiserässä palveluksensa aloittaneet sotilaat.
Vajaassa parissa viikossa vastaan on tullut lähes kaikki kuviteltavissa olevat tavat huomauttaa, kollektiivisesti rangaista ja julkisesti nöyryyttää virheen tehneitä alokkaita. Esimiesten huuto on tosielämän nettikeskustelua – ainoana erona ettei toinen osapuoli pysty vastaamaan vaan joutuu seisomaan hiljaa asennossa.


Armeija on toisaalta
todella tasa-arvoinen ja toisaalta äärettömän eriarvoistava ympäristö. Heti alussa alokkaat saavat täysin samanlaiset varusteet ja olosuhteet kuin johtajansa – vain tarralaput rintapielessä ovat erilaiset.
Nämä tarralaput ovat kuitenkin se, jonka takia puolustusvoimat on vanhanaikainen ja jäykkä organisaatio. Ihmisen mielipiteen painoarvon määrittää, mikä hänen sotilasarvonsa on.
Ensimmäisenä iltana alokkaiden riveissä seisoi varmasti paljon enemmän johtamiskokemusta kuin mitä heille huutavilla on. Armeijassa johtajakoulutukseen eivät hae ne, joilla on jo osaamista ja näyttöjä siviilissä valmiiksi.


Haluan toisaalta
ymmärtää myös johtajatehtäviin lähteneitä: he ovat ainakin halunneet oppia ja saada kokemuksia johtamisesta. Heillä ei varmasti ole mitään rivissä edessään seisovia vastaan, vaikka heille huutavatkin.
Armeija sattuu vain olemaan hyvin epäluonnollinen ympäristö. Vaarana on helposti käydä kuin kuuluisassa vankilakokeessa: vuonna 1971 Stanfordin yliopistossa joukko opiskelijoita jaettiin vankeihin ja vartijoihin, ja vain muutamassa päivässä vartijat syyllistyivät sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan vangeiksi jaettuja kanssaopiskelijoitaan kohtaan.
Ihminen kestää valtaa varsin huonosti, kun johdettavilla ei ole mahdollisuutta kieltäytyä tai sanoa vastaan.


Armeija tarjoaa
kuukausia kestävää opetusta ja kokemusta johtamisesta tuhansille varusmiehille joka vuosi. Koulutukselle ei vain kasarmien ulkopuolella ole oikein käyttöä. Tänä päivänä työelämä ei perustu hierarkioihin ja vain yhteen tapaan tehdä asioita.
Tämä kannattaisi pitää mielessä sillä varusmiespalveluksella on suuri vaikutus, miten moni nuori hahmottaa maailmaa, ja armeijan johtajakuvan muuttamisella voisi olla apua siihen, että koko suomalainen johtamiskulttuuri pääsisi eteenpäin. Vaikka sitten vähän ruotsalaisemmaksi.

Kirjoittaja suorittaa asepalvelusta Uudenmaan prikaatissa.