Maku kohdillaan

Ensimmäinen maku, jonka tunnistan mitä tahansa viiniä maistaessani on rikkisulfaatti.

Valkoviineissä tämän maistaa ja haistaa parhaiten, punaviineissä sen voi "piilottaa" "tanniinuiseeteen".

Viini kuin viini niin rikin, mutta silti vanha, kunnon rikkisulfidi puskee läpi - nykyään nämä ns. asiantuntija-kakarat eivät edes tunne dekanterointia eli viinin ilmastointia poistaakseen juuri tämän rikinkatkun pois viineistään vaan kaatavat suoraan pullosta lasiin ja sakat messiin, jotta "makuelämys" olisi täyteläinen.

Nykyään onneksi suurin osa viineistä mehuna käy ennen käymistä mikrofiltterioinnin, jolloin kiinto-aines on minimissään, mutta mikrobit tuottavat silti käymisjätettä (kuollutta hiivasolustoa) , josta osa päättyy pulloon.

Luomuviini säilyy tuskin paria kuukautta kauempaa ennenkuin muuttuu etikaksi - etikkahappo-bakteerit odottavat omaa aikaansa - vain lämpö tappaa ne ja vinkku ei siitä pidä.


Joten lisää lisä-aineita vinkkuun tai ainakin pastorioituminen jossain vaiheessa tuotantoa - toki tämä herättää "aidon maun" ritarit taka-jaloilleen.