Seurakunnan kriisiapu

YksinSelviytyjä

Keskipohjanmaa lehdessä oli juttua seurakunnan antamasta kriisiavusta, jota annetaan suuronnettomuus tilanteissa onnettomuus tilanteessa ja paikalla olleille.
Vähän tuntuu erikoiselta, että kriisiapua tarjotaan, jos vaikka sattuu sellainen tilanne, että on kaupassa ja kaupan ikkunasta sisään ajaa linja-auto, jolloin on kyse vähän isommasta onnettomuudesta, mutta että silloin tarvitsisi kriisiapua, jos on lähellä onnettomuus paikkaa silmin näkijänä, mutta onnettomuus ei muuten koske millään tavoin, eikä ketään menehtynyt bussin kauppaan sisäänajossa, eikä ketään läheistäkään menehtynyt.
Tällaiseen tilanteeseen kyllä tarjotaan kriisiapua ja ollaan auttamassa, vaikkei mitään apua edes tarvitse, eikä olisi tilanteesta kovasti järkyttynyt.

Eipä tarjota kriisiapua läheisen kuoleman hetkellä, kun omaishoitajana hoidat vakavasti sairasta läheistäsi kotona loppuun saakka ja sairauden uuvittamana läheisesi lopulta nukkuu pois. Siinä tilanteessa on aivan yksin ja on se nyt paljon suurempi kriisi rakkaan läheisen menettäminen, johon sinut jätetään yksin.
Eipä näy siinä tilanteessa kriisityöntekijöitä, eikä seurakunnastakaan ketään. Ainoastaan silloin, kun hautajais järjestelyjä tehtiin, niin silloin kävi pappi sopimassa siunaus järjestelyistä.
Nykyään läheisen menetystä, varsikin vanhemman ihmisen kuolemaa, ei pidetä kriisinä, mutta kyllä se vain on yksi ihmisen elämän suurimmista kriiseistä ja menetyksistä, mitä omien vanhempien menetys on.
Yhteiskunnan mielestä se ei ole suuri menetys, vaan suurempi on joku luonnonkatastrofi tai onnettomuus, vaikka olisi vain sivustakatsoja, eikä menettänyt ketään läheisetään, niin sitä pidetään paljon suurempana kriisinä.

8

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TOSIrealistinKokkola

      Näin on, hah hah haa. Olen sanonut ja kirjoitellut jo vuosikymmenien ajan, että turha kirkollisvero on lakkautettava Suomessa kaikilta. Onko selvä. Maksakoon sitä ne jotka haluavat ja katsovat siitä olevan jotain taloudellista, tai muuta mainittavaa hyötyä.
      Itse erosin kirkosta vuosi sitten, eikä omatuntoni ole soimannut pätkääkään. Päin vastoin - nyt on erittäin helpottunut olo, kun ei ole kenenkään talutusnuorassa, hah...
      Vielä tuli ennakkoverotiedoissa yli 588 €:n kirkollisvero, kuten myös vaimolleni. No en tietysti maksa. Olemme vaimoni kanssa maksaneet yli 40 vuodessa noin 40 000 euroa kirkollisveroa, ja mitään emme ole saaneet vastineeksi. Ei edes lastemme konfirmaatiotilaisuudessa tarjottu "kirkkokahveja".
      On se saa..nan hullua pitää yllä täysin tarpeetonta kirkkoa, seurakuntaa ja kamalia sekä miljoonia maksavia, ja satoja vuosia ylläpidettäviä hautausmaita, saamatta elinaikana, ja tuskin sen jälkeenkään sentin vastinetta "kaivoon" heitetyille markoille ja euroille...

      • sinulletosirealistikla

        Hei taas TOSIREALISTI KOKKOLA ! Me tiedämme kaikki tällä palstalla että sinulla on vaikeuksia peräntymään ja myöntää että vihdoinkin olet tullut uskoon.Ajatteleppa täma asia näinpäin,että kuin olet maksannut kirkollisveroa niin olet auttannut monia perheitä jotka todella tarvitsevat apua / avustusta,ja sinä olet ollut mukana siinä auttamassa heitä.Huomaatko kuinka hyväsydämmilinen olet ollut,ja jatkossa tulet myös olemaan.
        HALLELUUJA SINULLE JA PERHEELLESI että olette omalta osaltanne auttaneet hätää kärsiviä lapsiperheitä.
        Olemme ylpeitä ja kiitollisia siittä että uskonvoimalla sinä kans pärjäät hyvin elämässä.
        Hyvä TOSIREALISTI KOKKOHALLELUUJA.


    • RessunKaveriYxpila

      Ressu on nero.

      • jdkdkldsklsd

        On se vaan ollut niin nerokasta heittää n. 20 000 euroa (todellisuudessa) kankkulan kaivoon. Nyt ei enää voi kun narista asialle. Olisi se vaan ollut niin kiva raha ellei kirkolle olisi maksanut ja päläpälä...


    • Vaikka vanhempi ihminen onkin se poismennyt, niin ei se sitä surua poista minnekkään. Aika kolkkoa se käytäntö on joka puolella.

    • Hei YksinSelvityjä

      Kirjoituksestasi ymmärsin, että olisit toivonut enemmän tukea saattaessasi omaistasi. Ihmettelet, miksei sinun kriisissäsi ole tultu luokse ja tarjottu apua. On aivan totta, että yksittäisen ihmisen kriisi on yhtä tärkeä henkilökohtaisella tasolla kuin suuret katastrofitkin. Kuitenkin ns kriisiapu toimii lähinnä silloin, kun jokin julkinen kriisi koskettaa useamman ihmisen elämää tai liittyy esim. julkisiin palveluihin (koulut, päiväkodit jne):
      Joka tapauksessa olet oikeutettu tukeen ja lohdutukseen. Vaikuttaa, että odotit myös enemmän siunaavalta papilta. Oletan kuitenkin, että hän on kysellyt vointianne ja tarjonnut mahdollisuutta keskusteluun? Oliko sairaalassa tarjolla esim. sairaalapapin yhteystiedot?

      Jaksaisitko vielä ottaa yhteyttä joko tähän siunanneeseen pappiin tai sitten esim. oman alueesi diakoniatoimistoon ja varata keskusteluaika. Kahdenkeskisen keskustelun lisäksi voisit myös saada tietoa esimerkiksi sururyhmistä. Olet varmasti jo perusuupunut ennen kuolemantapaustakin, omaistasi hoitaessasi. Saitko silloin mistään apua? Monissa seurakunnissa on omaishoitajillekin tarjolla vertaistukiryhmiä tai virkistystä.

      Toivon, että löydät lohtua menetykseesi ja pääset surun polkua eteenpäin

      Merja, diakoni

    • ystävällinenvastaus

      Diakoni Merja tämä oli todella hyvä ja myös koskettava vastaus.
      Kiitos!

    • On olemassa myös ammattimaisia kriisityöntekijöitä jotka eivät yritä tuputtaa mitään mielikuvitusolennon suomaa lohdutusta kriisissä elävälle. He suorittavat työtään olemassaolevan maailman ehdoilla, eivät kuvitelmien.
      Nämä seurakuntien ryhmät ovat vain yksi kanava yrittää saada maksajia heidän kattojärjestölleen, kirkolle. Törkeää ihmisen hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1558
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1549
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1353
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1008
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      971
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      901
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe