No niin... uusi kesä on tulossa, mutta maalintuja erittäin vähän soratiestöllä. Eli, jos ja kun taas tulee kolmas kylmä kesä-heinäkuun niin kyllä nyt on aika jo metsästäjillä ja Metsähallituksen luvan myyjillä lyödä jäitä hattuun. Se, että lintujen kannan vaihtelu EI voi olla muualta kotoisin, kuin kylmistä säistä, metsästyksen salliminen ja ojitukset, jotka verottavat ennestään pientä kantaa. Lisäksi kanahaukat vähemmäksi! Pohjois-Ruotsissakin huonot kannat kylmien kesien vuoksi. Ajelin viiko sitten Kiirunasta ouluun aamuyöllä ja 1 koppelo oli syömässä kiviä Muonion alapuolella. Eli nyt alkaa olla jo tosi kysymyksessä, mikäli lintukantaa halutaa nostaa tulevaisuudessa! Kokeillaan rauhoituksella pari vuotta ja jos ihme tapahtuu, myös reppuun voi saada kannettavaa kotia asti muutakin kuin vetistynyttä HK:n sinistä....
Maalintujen rauhoitus
7
350
Vastaukset
Useamman vuoden rauhoitus olisi paikallaan sillä linnut moninpaikoin tyystin kateissa. Mutta tuskin toteutuu kun metsähallituksen on saatava lupansa myytyä. Tosiaan jos tämäkin kesä on taas kylmä ja sateinen poikue aikaan katoaa ainakin pohjois-hämeen kanalinnut yhettömiin.
- Salametsästäjät
Työttömiltä ja eläkeläisiltä pitäisi takavarikoida autot. Kiertelevät sorateitä ja ampuvat linnut tielle.
- ONniitä
Ajelin töihin maanantaina aamulla 9.5. 2016 . Matkaa tulee n. 140km yleisiä asfaltoituja maanteitä pitkin, osa asumatonta seutua ja osa asuttua. Paikka on eteläisessä lapissa. Laskin, että välillä näkyi teiden reunoilla ainakin 12 koppeloa ja 9 naarasteertä. Minusta se on ihan normaali määrä, mitä yleensä tuohon aikaan näkyy. Niitä näkyy yleensä runsaammin juuri ennen hautomisajan aloittamista. Normaalisti etelälapin alueella äitienpäivän tietämissä.
23.5. maanantaiaamuna ei enää näkynyt ensimmäistäkään, koska linnut ovat aloittaneet pesinnät.Itse ajelen ammattini puolesta hämeessä, pirkanmaalla ja keski-suomessa satoja kilometrejä metsäautoteitä kuukaudessa. Tämän vuoden havainnot yksi ainoa soiva metsokukko. Koko viime vuonna havainnot tiellä sorastavista työmatkoilla oli yhden käden sormilla laskettavissa että varmaan kertoo aika hyvin tämän alueen kannan. Mennään kymmenkunta vuotta takaperin niin sorastavat maalinnut oli yleinen näky täälläkin. Totta että lapissa kannat ilmeisesti kasvussa. Niin ainakin muutama tuttu sodankylän korkeudelta on kehuneet ja näki sen viime syksynä siellä jahdissakin kun koppeloita oli paikoin kiitettävästi.
- SITÄMIELTÄ
Näppäsi pakkasta jopa 5 astetta maan rajassa Jyväskylän tienoilla ja ensi yöstä tulossa myös kylmä....osa poikueista jo kuoriutunut tai kuoriutumassa. Lentävät hyönteiset vähenee ja poikaset kuolee tai munat paleltuu. Kyllä nyt pitää viimeistään seuroilla lyödä liinat kiinni lintujen ampumisen kannalta! Eli täysrauhoitus niille alueille, mihin pystytään. Valtion lupien myyjät kun eivät välitä hevon vittua siitä, ammutaanko se VIIMEINEN munan tekijä kunhan vain rahaa tulee. Kyllä jämpti on näin....
- maotsee
No meilläpä täällä pohjoissatakunnassa on teeriä ja munakoneita pellot täynnä,että silleen.
- Epätietoinenpohjoisesta
Alkaako Jyväskylän seudulla metsäkanlinnut hautomaan jo huhtikuun puolella?? Eikös kanlinnuilla haudonta-aika ole 40 vrk:n paikkeilla?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916