Seksikaverin käytös ihmetyttää..

kvvvbb

Mitä mieltä olette? Olen ollut ihanassa seksisuhteessa pari vuotta vähän juron ja hiljaisen miehen kanssa. Ollaan lähes nelikymppisiä, eikä mies ole ollut milloinkaan pitkässä suhteessa.

Olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja ajatella, että kyseessä on vaan seksisuhde. Mutta minkäs teet, kun mies osaa hommansa vähän liiankin hyvin. Voisin jopa ajatella, että mies on ihastunut tai rakastunut minuun. Katsoo minua kuin olisin maailman ihanin nainen, tekee sellaisia asioita mitä kukaan mies ei ole minulle ikinä rakastelun aikana tehnyt, katsoo koko ajan syvälle silmiin, suutelee pitkään ja intohimoisesti ja tekee kaikkensa, että minäkin nautin... Kaikesta tästä voisi päätellä, että mies on umpirakastunut, mutta lähtee kuitenkin hommiin jälkeen aina kotiinsa, josta teen kyllä selkeän johtopäätöksen, että pelkästä seksistä on kyse. No, suhteen alussa nukkui muutaman yön kanssani, mutta en minäkään osaa nukkua hänen vieressään kun ei tunneta kuitenkaan... Mitä ihmettä pitäisi tästä kaikesta ajatella?? Pystyykö mies rakastelemaan noin, jos ei tunne mitään??? Onko mitään konstia millä saada selville miehen tuntemukset?

13

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika helppoa nainen..... Puhuminen??? Ihan oikeasti, kysy, puhetta......

      • Tää taitaa olla jokin fetissi sinulle ja haluat jakaa sen muiden kanssa. Teitkö sen varsi vai kauha edellä?


    • hhjklll

      No, vallan mainio idea, tuo löylykauha meinaan... : D

    • rennosti.m

      Jos et voi kysyä, se saattaa johtua siitä, ettet uskalla kuulla vastausta, joka ei sinua miellytä.

      Useinkin käy niin, että toiselle, yleensä miehelle, pitkäaikainen seksisuhde on riittävä, mutta nainen haaveilee perheestä. Perhe tarkoittaa lisääntymistä. Monet eivät halua jättää geenejänsä toisten riesaksi, moni ei yleensäkään halua tuottaa kärsimystä eli lisää elämää, moni tietää, ettei pysty puolison jatkuvaan läsnäoloon ja varsinkaan rääkyviin snadilaisiin. Kun ei pysty, niin ei pysty.

      Jos etsit perhe-elämää, kysy heti. Älä kuitenkaan vielä jätä miestäsi, sillä sinäkin tarvitset seksiä. Mutta rupea antamaan vittua myös muille miehille, ihan samanaikaisesti, jos on mahdollista. Jos oikea sitten osuu kohdallesi, tee valinta. Älä tuhlaa kallista aikaasi epävarmaan jahkailuun. Jatkoa sinulle. :)

    • dfgdfd

      Sitten vielä sanotaan ettei Suomalainen mies puhu. Se on nainen joka ei puhu

      • rennosti.m

        On kaikenlaisia suosittuja lentäviä lauseita, jotka eivät pidä paikkaansa. Ennen tällaiset lausumat kiteytettiin vertauskuvalliseen sananlaskun muotoon. Ei tämmöisistä tule välittää. Pötyä, mitä pötyä. :)


      • puutteessa-66

        Mulle kelpais kyllä jo löylykauhakin.


    • jjgffc

      Ehkäpä juuri sitä pelkään, ettei miehen vastaus miellytä minua.. Mutta aika onneton kuitenkin olen, koska tykkään miehestä ja joudun pitämään asian omana tietonani... Ei tässä nyt paljoa löylykauhat auta.... : D

    • samajuttu

      Vähän samansuuntaisia pohdintoja itsellänikin. En ole aiemmin ollut seksisuhteessa, joten ei vertailupohjaa ole. Pussaillaan ihan tosi paljon ja seksi ajoittain tosi herkkää rakastelua ( välillä toki rajumpaakin😏 ) . Olen itse ajattellut, että seksisuhteissa ei juurikaan pussailla, halailla ja rakastella, pannaan vaan. Ja tosiaan hänellä tärkeintä, että minä nautin. Eihän tuollaiseen voi olla ihastumatta...

    • hjkkl

      Sanos muuta.. Väkisinkin sitä ihastuu, kun mies tekee itsestään niin ihastuttavan.. Juuri näin, suudellaan, miehelle naisen nautinto tosi tärkeä.. Yksikään aiempi mies ei ole pystynyt samaan, vaikka on ollut pitkiäkin suhteita ja muita.. Minulla ei myöskään kokemusta aiemmasta seksisuhteesta... KunJan ei olla ihastutti samaan mieheen mistäpäin sun kumppani on?

    • varaapaikkaansa

      Se vaan tyytyväinen, kun saa hyvää seksiä ilman sitoumuksia ja koettaa pitää panokaverin tyytyväisenä ettei heivata pihalle..

    • ghjkkk

      Mitenköhän sitten alottaisi keskustelun juron ja ujon miehen kanssa, etten säikäytä miestä.. Kehtaisinko kysyä vaikka yhdessä matkalle????

    • kysyvä_ei_tieltä_eksy

      Hyvänen aika! Pohtikaa yhdessä tilanteenne.

      Kuulostat siltä kuin olisit ihastunut mieheen ja toivot , että hänkin olisi sinuun? Vaikka ensin sanot että pelkkä seksisuhde. Rivien välistä huomaa, että etsit merkkejä ja toivot, että mies on lääpällään sinuun.

      Vaikutat pelurilta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe