Sotilasvala
27
626
Vastaukset
- 7685
"Puolustusvoimat haluaa pitäytyä uskonnollisessa sotilasvalassa ja ei-kirkollisessa sotilasvakuutuksessa."
Tämä on jutun mukaan vain yhden henkilön, kenttäpiispa Pekka Särkiön, mielipide, jonka toimittaja on valheellisesti laajentanut koko Puolustusvoimien kollektiiviseksi mielipiteeksi.
"– Mielestäni muutokseen ei ole tarvetta. Ensinnäkin varusmiehistä lähes yhdeksän kymmenestä on kirkkojen jäseniä ja tälläkin hetkellä heistä ylivoimainen enemmistö haluaa antaa uskonnollisen sotilasvalan, vaikka heillä on mahdollisuus valita ja antaa sotilasvakuutus, muistuttaa kenttäpiispa Pekka Särkio Puolustusvoimista." - uyit56
Kenttäpiispa Pekka Särkiö: "varusmiehistä lähes yhdeksän kymmenestä on kirkkojen jäseniä"
Olen melko varma, että kenttäpiispa valehtelee. Varusmiehistä ei nykyään enää millään voi olla yli 85 % kirkon jäseniä, jolloin voidaan puhu "lähes yhdeksän kymmenestä" tyyliin. Kenttäpiispa pitää väkisin kiinni vanhoista luvuista eikä suostu tunnustamaan itselleen kirkon markkinaosuuden jatkuvaa laskua.
Vuonna 2015 15-24 vuotiaista evlut kirkkoon kuului 78,0%.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/065_vaerak_tau_206.px/?rxid=a9504f3a-6580-4017-aa77-55529fdd9203- p5l4
Toimittajien ammattitaitoon pitäisi kuulua tarkistaa faktat. Varsinkin silloin kun kirkon mies suoltaa puppua suustaan, koska silloin ne on lähes aina vedätetty kotiin päin.
- a.matsoni
Ihan samaan kiinnitin huomiota. Toinen mihin kiinnitin huomiota, on että vain 2% valitsee ei-kirkollisen sotilasvakuutuksen, ja 98% vannoo sotilasvalan jumalan nimeen.
Jos nuo luvut pitävät paikkansa niin mistä se sitten kertoo? Tuskin siitä ainakaan että muka 98% alokkaista uskoisi jumalaan. Jolloin käytännössä ainoaksi selitykseksi jää sosiaalinen paine, jota kenties puolustusvoimat, mm. sotilaspastorien ja kenttäpiispa Särkiön toimesta, kenties tarkoituksellisestikin asettaa alokkaille. Uskonnottomat alokkaat eivät haluta erotua joukosta ja jäädä silmätikuiksi.
Vai saavatko jumalan nimeen vannottavan sotilasvalan vannojat kenties jonkin erikoispalkinnon, jota ei sotilasvakuutuksen antajille suoda. Esim. kuntsari tai ylimääräiset ilmaiset munkkikahvit sotkussa.
Noilla molemmillahan armeija houkutteli varusmiehiä kristillisille paikallisen evl. srk:n pitämille Alfa-kursseille kasarmilla illalla varsinaisen palveluksen päätyttyä. Ensin lahjottiin munkkikahveilla, mutta kun se ei saanut varusmiehiä innostumaan Alfa-kursseista, niin lahjusta päivitettiin ylöspäin kuntsariksi.
Kunnes kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka totesi, että tuollaisesta lahjonnasta tulee luopua. - 75ut
a.matsoni kirjoitti:
Ihan samaan kiinnitin huomiota. Toinen mihin kiinnitin huomiota, on että vain 2% valitsee ei-kirkollisen sotilasvakuutuksen, ja 98% vannoo sotilasvalan jumalan nimeen.
Jos nuo luvut pitävät paikkansa niin mistä se sitten kertoo? Tuskin siitä ainakaan että muka 98% alokkaista uskoisi jumalaan. Jolloin käytännössä ainoaksi selitykseksi jää sosiaalinen paine, jota kenties puolustusvoimat, mm. sotilaspastorien ja kenttäpiispa Särkiön toimesta, kenties tarkoituksellisestikin asettaa alokkaille. Uskonnottomat alokkaat eivät haluta erotua joukosta ja jäädä silmätikuiksi.
Vai saavatko jumalan nimeen vannottavan sotilasvalan vannojat kenties jonkin erikoispalkinnon, jota ei sotilasvakuutuksen antajille suoda. Esim. kuntsari tai ylimääräiset ilmaiset munkkikahvit sotkussa.
Noilla molemmillahan armeija houkutteli varusmiehiä kristillisille paikallisen evl. srk:n pitämille Alfa-kursseille kasarmilla illalla varsinaisen palveluksen päätyttyä. Ensin lahjottiin munkkikahveilla, mutta kun se ei saanut varusmiehiä innostumaan Alfa-kursseista, niin lahjusta päivitettiin ylöspäin kuntsariksi.
Kunnes kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka totesi, että tuollaisesta lahjonnasta tulee luopua.Yksi kiero vaikuttamisen mahdollisuus on, että on järjestetty tahalleen vakuutuksen antajien tilaisuuteen epämukavampi aikataulu.
75ut kirjoitti:
Yksi kiero vaikuttamisen mahdollisuus on, että on järjestetty tahalleen vakuutuksen antajien tilaisuuteen epämukavampi aikataulu.
Jännää, ettei valaa ja vakuutusta millään voida järjestää samaan aikaan samalla kentällä. Valan antajat omina osastoinaan ja vakuutuksen antajat omanaan, sitten vain vuoron perään kumpikin litania. Kaikki voisivat olla samassa tilaisuudessa, eikä ketään tarvitsisi piilotella huonompaan aikaan ja huonompaan paikkaan, ja alokkailla olisi paljon helpompi aidosti valita.
Tähän varmasti liittyisi erinäisiä käytännön ongelmia, joten yksinkertaisinta olisi tietenkin yksi yhteinen seremonia, ja sen sisältöä miettiessä pitääkin ottaa kantaa siihen mikä siinä on tärkeintä: jumaluskon korostaminen, vai jokin ihan muu.- Humanisti-vapari
a.matsoni kirjoitti:
Ihan samaan kiinnitin huomiota. Toinen mihin kiinnitin huomiota, on että vain 2% valitsee ei-kirkollisen sotilasvakuutuksen, ja 98% vannoo sotilasvalan jumalan nimeen.
Jos nuo luvut pitävät paikkansa niin mistä se sitten kertoo? Tuskin siitä ainakaan että muka 98% alokkaista uskoisi jumalaan. Jolloin käytännössä ainoaksi selitykseksi jää sosiaalinen paine, jota kenties puolustusvoimat, mm. sotilaspastorien ja kenttäpiispa Särkiön toimesta, kenties tarkoituksellisestikin asettaa alokkaille. Uskonnottomat alokkaat eivät haluta erotua joukosta ja jäädä silmätikuiksi.
Vai saavatko jumalan nimeen vannottavan sotilasvalan vannojat kenties jonkin erikoispalkinnon, jota ei sotilasvakuutuksen antajille suoda. Esim. kuntsari tai ylimääräiset ilmaiset munkkikahvit sotkussa.
Noilla molemmillahan armeija houkutteli varusmiehiä kristillisille paikallisen evl. srk:n pitämille Alfa-kursseille kasarmilla illalla varsinaisen palveluksen päätyttyä. Ensin lahjottiin munkkikahveilla, mutta kun se ei saanut varusmiehiä innostumaan Alfa-kursseista, niin lahjusta päivitettiin ylöspäin kuntsariksi.
Kunnes kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka totesi, että tuollaisesta lahjonnasta tulee luopua.NYT voisi vielä antaa henkistä tukea ja tsemppausta alokkaille, että rohkenisivat valita katsomuksellisesti neutraalin sotilasvakuutuksen.
Soitellaan. Pistetään viestiä. Treffataan viikonvaihteessa. - LukijanKommentti
Niin, uskontokuntiin kuulumattomia 124 068 ja kaikkia yhteensä 640 387. Tuleekos siitä noin 19 prosenttia.
Ev.lut. kirkko 499257 ja kristinusko yhteensä 511294.
- UskovaistenArmeija
Voihan se olla niinkin, että kirkosta eronneet vierastavat puolutusvoimien ylitsepursuavaa uskonnollisuutta. Nämä puolustusvoimien isot paraatitkin ovat tosiasiallisesti pelkiä panssarivaunuilla vahvistettuja jumalanpalveluksia.
- Humanisti-vapari
Paraatimarssia eli ohimarssia edeltää paraatikatselmus, johon on ympätty kenttähartaus.
Ne varusmiehet, jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, joutuvat poistumaan paraatikatselmuksen rivistä kesken kaiken tv-kameroiden ja yleisön edessä. Postuminen suuntautuu taka-alalle, josta paraatiin osallistuvat kuitenkin liittyvät ohimarssiin.
Menettely on syrjivä ja nöyryyttävä. OIkeusaisiamies Maija Sakslin on kuitenkin pitänyt Puolustusvoimain selityksiä tästä menettelystä hyväksyttävinä. Sakslin on taannoin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan. - hjkhps
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtml - tuh9
hjkhps kirjoitti:
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtmlOlikos se Sakslin, joka muutama sitten innostui hetkeksi kirkon/uskovaisten vaatimuksesta lakkauttaa eroakirkosta.fi-sivusto epäluotettavana kirkostaeroamisväylänä? Luopui toki ajatuksesta nopeasti.
- jhkf
hjkhps kirjoitti:
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtmlUskovalla on uskovan moraali.
- Humanisti-vapari
hjkhps kirjoitti:
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtmlEduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on aiemmin toiminut tarkkaan ottaen "ev.lut. kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan" jäsenenä
- dtyu9
hjkhps kirjoitti:
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtmlUskovaiset ja kirkko ovat näköjään yleisemminkin sitä mieltä, että heidän tulee saada ostaa tai vuokrata tontteja pilkkahinnalla. (Vrt: Kampin kappeli, jonka Helsingin kaupungille maksettava vuosivuokra naurettavat reilut 5000e. Mistä lie sekin hinta revästy - ei se ainakaan käypä/markkinahinta ole.)
- pry8u
hjkhps kirjoitti:
Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.
"Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.
Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.
Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtmlTuskinpa tuo tutkintapyyntö juuri mihinkään johtaa. Poliisi sanoo kohta että ei syytä epäillä Sakslinia mistään.
- Anonyymi
Humanisti-vapari kirjoitti:
Paraatimarssia eli ohimarssia edeltää paraatikatselmus, johon on ympätty kenttähartaus.
Ne varusmiehet, jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, joutuvat poistumaan paraatikatselmuksen rivistä kesken kaiken tv-kameroiden ja yleisön edessä. Postuminen suuntautuu taka-alalle, josta paraatiin osallistuvat kuitenkin liittyvät ohimarssiin.
Menettely on syrjivä ja nöyryyttävä. OIkeusaisiamies Maija Sakslin on kuitenkin pitänyt Puolustusvoimain selityksiä tästä menettelystä hyväksyttävinä. Sakslin on taannoin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan.Voi luoja mitä paskaa! Onhan tuo nyt aivan selvästi syrjivää ja nöyryyttävää.
- EsaYlikoski
Tiedotuksessa on vielä tänäkin kesänä jatkunut selvästi sotilasvalaa "normiksi" nostava ilmaisu:
Porin prikaatin oppaassa ”Tietoa tuleville alokkaille” jatketaan epäyhdenvertaista tiedotuslinjaa sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan suhteen: uskonnollisesti neutraalia sotilasvakuutusta syrjitään ja uskonnollista sotilasvalaa suositaan (s. 2 ja s.23). http://maavoimat.fi/documents/1950813/2885804/PorPrAlokast2-16net.pdf/057324b4-59eb-47f9-b25d-b33643fc5c9f
”Tervetuloa seuraamaan sotilasvalaa (s. 2)
2/16-saapumiserän sotilasvala ja -vakuutus- tilaisuudet järjestetään Niinisalon osalta 18. elokuuta Kauhajolla ja Seinäjoella sekä Säkylän osalta 19. elokuuta Huittisissa ja Raumalla.”
ja
”Vala DVD (sivu 23)
Jokaisen saapumiserän valatilaisuus tallennetaan DVD:lle. Peruskoulutuskauden päätteeksi järjestettävän valapäivän tapahtumat on mukava kerrata kotona ja näyttää sukulaisille ja tuttaville. DVD on myynnissä sotilaskodeissa pian valapäivän jälkeen.”
Uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta”. Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”. Armeijan henkilöstön, tiedottajien ja sotilaspapiston on ilmeisen vaikea suhtautua tasapuolisesti sotilasvakuutukseen.- ResAlik
Nämä sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen antotilaisuudet alkavat jo huomenna, 5.8. Viimeiset ovat 22.8.
Ks http://maavoimat.fi/tapahtumat/2016-08-05/karjalan-prikaatin-2/16-sotilasvala-ja-vakuutus ja
http://maavoimat.fi/tapahtumat/2016-08-05/jaakariprikaatin-sotilasvala-ja-sotilasvakuutus
Karjalan prikaatin tiedotteessa vilahtaa vielä sana "valapäivä", vaikka päääasiassa tiedotuksessa näyttää tapahtuneen parannusta. Asiastahan on mennyt yksiköihin "paimenkirje" Vapaa-ajattelijain aloitteellisuuden ansiosta. - ResAlik
Paimenkirjeestä ja sen syntyprosessista lisätietoa tässä linkissä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14245975/vala-ja-vakuutus---pministerionohjepaaesikunnalle
Tuloksna siis puolustusministeriön Resurssipoliittisen osaston henkilöstöyksikön kirje (19.4.2016 FI.PLM. 2016-2326) puolustusvoimien Pääesikunnalle:
”Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kirje Dnro 3347/4/15/9.9.2015
Sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista käytettävä nimitys
Eduskunnan oikeusasiamies on liitteessä olevassa vastauksessaan ottanut kantaa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista tiedottamiseen. Eräissä puolustusvoimien hallintoyksiköiden tiedotteissa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista käytetty yksipuolista sotilasvala-nimitystä. Vaikkei nimityksellä olekaan ollut syrjivää tarkoitusta, puolustusministeriö pyytää Pääesikuntaa ohjeistamaan puolustusvoimien hallintoyksiköitä siten, että kaikessa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksia koskevassa tiedottamisessa, opetuksessa ja kirjoituksissa tilaisuuksista käytetään nimitystä ”Sotilasvala ja sotilasvakuutus”.
Ylijohtaja Raimo Jyväsjärvi
Vanhempi osastoesiupseeri Mika Peltoniemi”
- yx.idis
Pitäisi löytää ja rekrytoida joku kutsuntoihin menevä. Joka kieltäytyisi asepalvelusta, koska Puolustusvoimat ei kunnioita Perustuslakia uskonnonvapaudesta. Näin järjestelmä pakotettaisiin ottamaan kantaa selviin epäkohtiin ja laittamaan asiat kuntoon.
- pelastussanoma
Niin . Luoja on sinutkin luonut. Suomessa kyllä on hindubudhia taolaisia babtisteja mormoneja kabbalisteja muslimeja jehovia juutalaisia vapaita suuntia vapaakirkkoja metodisteja miljoonia lahkoja ja noidat päälle. Ihminen on luotu palvelemaan luojaansa täällä ja toisiamme. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu . Nyt on pelastuksen päivä. Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa evankeliumeista uudesta testamentista . Myöhemmin voi lukea luomiskertomuksen . Myös Jeesus videoita kannattaa katsoa . Jumala on rakkaus tiesittehän sen .
- hihhuliheihihhulihoi
Tiesitkö että Raamatussasi on kolme luomiskertomusta? Mitä voit siitä päätellä?
Kun hetken mietit niin millaiseksi noiden tapahtumien varjossa jumalasi osoittautuu? - Anonyymi
Kuinka kukaan voi olla noin kuutamolla biologiasta? Minua ei luonut Jumala vaan minun isäni ja äitini.
- turhavala
Sotilasvala? Jeesus kielsi vannomisen.
- Anonyymi
Nämä jumalajutut ovat kyllä niin syöpää ettei mitään rajaan. Menin itse tuon takia sivariin.
Sotilasvala. Huulten höpinää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816