hirvikanta on päässyt ainakin täällä pohjoispohjanmaalla päässyt paisumaan liian suureksi,ja syynä onse,kun ns asiantuntijat säännöstelee mitä ammutaan ja mitä ei,ja kohta alkaa valitus että hirvikanta kuolee sukupuuttoon,ja lupia jätetään käyttämättä,metsästys tulee saattaa tiukempaan valvontaan,että hirvikanta saadaan palautettua asianmukaiselle tasolle,jokainen hirvikolari jametsien taimikkotuho joka saadaan estettyä,on tärkeä,ja maan omistajat maksaa turhan kalliin hinnan koiramiesten,jotka ei omista itse metsää, heidän harrastuksestaan
hirven metsästys
8
61
Vastaukset
- Puoli-vaari
Et varmaankaan ole vuokrasopimusta tehnyt Kennelien kanssa vaan Metsästys-seuran ,metsästystä varten.Näin ainakin minulla.Lueppa tekemäsi vuokrasopimus
ja vaadi asiakirjan noudattamista.Pelkään pahoin että metsätuhot tulevaisuudessa
tulevat vain lisääntymään taimikoiden osalta.Kun saadaan Hirvien liikennöinti vähenemään.On todella hyvä että tulevaisuudessa Metsästys-seurat joutuvat
todella laskemaan alueensa hirvikannat,eikä vain laskenta perustu mutu tuntumiin. Nimenomaan. Tiedän lähialueelta seuroja joilta on jäänyt lupia käyttämättä vaikka maasto on täyteen hirviä mutta kun "oli vääränlaisia sonneja" Yks sanoo että tappipäät pitää ampua, toinen taas että yli kymmenpiikkiset ammutaan ja kolmas säästelee 6-8 piikkisiä. Tuolla pelleilyllä jää taatusti luvat käyttämättä ja käytännön jahdissa piikkien ynnääminen onnistuu vain kytis jahdeissa. Tuo politiikka on siinäkin mielessä väärä koska naaraille ei anneta samaa arvoa mitä uroksille vaan nartuista saaliiksi käy kaikki ylivuotiaista parhaimmassa vasomisiässä oleviin naaraisiin. Mitä luulette että metsänomistajat pitävät tästä kun ammuttavaa on alueella männiköitä mussuttamassa mutta kun ovat "väärä sarvisia" Käsittämätöntä että tämä eurooppalainen pelleily on rantautunut tännekin. Liha nähdään enään toissijaisena asiana ja pelkkiä trofeita tuijotellaan. Meillä viitataan kintaalla koko sarvirajoituksille. Se ammutaan mikä eteen tulee ja homma toimii. Luvat käytetään ja kaikki ovat tyytyväisiä. Yleisemmin meillä kaadetaankin juuri niitä mitä periaatteessa pedotkin eli ylivuotiaita ja vasikoita koska nämä luonnostaankin tapattavat itsensä helpommin. Sillontällön joku saa sen salojen kruunupään seinälle koristamaan niin se on vaan harvinainen plussa tässä touhussa.
- Pohjavaara
Olisi paras ampua mitä eteen tulee niin ei kukaan voi tehdä virhearviointeja hirvikantaan. Sattuma sille että tulee pyydetyksi on todennäköisintä juuri sille mitä metsässä on eniten. Kajaanin pohjois ja koillis osissa hirviä tuhottomasti.
- juippir
tämähän on juurikin näin.
- ettäsileen
Taasko sitä ollaan tässä. Nyt on hirviä joka pusikot puheiden mukaan. No hetki ja taas huomataankin että ei jumalauta nehän kuolee sukupuutoon. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta verottaa kantaa niin että tälase perkeleen sahaukset jää historiaan. Välillä on yksi lupa ja sit taas on viistoista lupaa. Sit kun on hirviä niin niitä mätetään kolme vuotta hulluna ja taas kituutetaan toiset minimi luvilla. Eikö siihen perkele ole sitä suht kultaista tietä. Perkele osataanhan tuon karhunkin kanssa pelata joten kuten paitsi lapissa missä niitä ammutaan metsästys ajan ulkopuolellakin.
Hirven metsästys ja hirvenmetsästysajat on aina olleet soutamista ja huopaamista. Millon sanotaan että kanta pitää puolittaa ja toisinaan että varaa on maassamme kasvattaa vaikka tupla hirvikanta kuten ruotsissa. Toisinaan lyhennellään aikoja alkupäästä ja pidennellään loppupäästä sekä naiden eri variaatioita ja sitten keksitään että metästellään tuolloin pari viikkoa ja sit tällöin loppuaika. Sitten kehitellään ihmeellisiä sarvirajoituksia ja lehmien tappotalkoita vasikoista välittämättä.
Asia olisi hyvin yksinkertainen toteuttaa. Maassamme on helposti laskettava hirvikanta ja hirviä on x määrä. Lupia myönnetään x määrä ja tuotto on seuraavan lisääntymisajan jälkeen taas x määrä jolloin seuraavan vuoden kiintiötkin on helposti ennustettavissa. Ainoa järkevä asia näissä viimeaikaisissa edestakas veivaamisissa on ollut kiima ajan huomioiminen. Sama vaikka jahti aloitettaisiin marraskuussa ja jatkuisi tammikuun loppuun kuten peuroillakin. Näin taattaisiin ainakin se että kiima aika olisi hirvien elossa rauhaisaa ja vasominen saataisiin oikea aikaisesti alulle.
- Jonkunlainenvastaus
Jos metsästetään tammikuun loppuun niin joudun vaihtamaan norjan karvapallot laikoihin kun lunta on norjalaiselle liikaa.
- 13plus5
Nyky "ilimastonmuutoksen" aikaan hyvä jos lunta ylipäätään tulee enään talvella. Kesällähän sitä sateli tässä yks juhannus ja lämpötilakin oli silloin alhaisempi mitä samanvuoden joulukuussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947