Mies vähättelee

Asia on varmasti just näin, tottahan toki lapsuuden perheestä saadaan vahvoja malleja tulevaan käytökseen. Mutta toisaalta jotkut ihmiset ovat fiksuja ja huomaavat, kuinka kieroutunutta oman perheen käytös on ja päättävät itse toimia toisin. Läheltä on tästäkin kokemusta, joten tiedän ettei se aina mene ihan suoraan. En kyllä tarkoita että sä olisit sitä väittänytkään. Omassa tapauksessani vain raivostuttaa kun mies ei kyseenalaista mitään asioita joita hänelle "tuputetaan"(vaikkapa telkkarista, tai sitten sieltä lapsuudenkodista) vaan automaattisesti käyttäytyy niiden mukaisesti.
Voiko tuollainen mies muuttua, tai kannattaako yrittää muuttaa vai hukkaako vain omaa energiaa? Vaikka tiedostan, että vähättely on hänestä itsestä johtuvaa eikä sitä, että mä tosiaan olisin niin huono niin tietenkin se lopulta vaikuttaa itsetuntoa(ja ainakin mielialaa) laskevasti. Kun toivoisi että se oma mies olisi kannustava eikä aina vähättelisi ja nälvisi. Miten hänelle saa tämän menemään perille? Nykyään tuloksena vain suuttuminen, että mä olen niin tiukkis ja suutun pienistä, muttei todellakaan ajattele että hän itse voisi toimiakin huonolla tavalla.

Mielenkiintoinen näkökulma.Nykyisen poikaystäväni äiti on tuollainen vähättelijä...kutsuisin sitä toisaalta piilovittuiluksi eli saattaa ampua jonkun ihan älyttömän kommentin milloin mihinkin väliin. Esim. Oltiin jouluna heidän kotonaan, illalla äitinsä halusi lähteä kirkkoon kuuntelemaan joululauluja (kello oli 10 illalla!) Poikaystäväni ei halunnut lähteä mukaan, joten jäimme yhdessä sitten kotiin. Totesin siinä heidän lähtiessään ihan kohteliaasti, että on aika myöhäinen ajankohta konsertille aattoiltana, olisi ollut mukava mennä jos se olisi ollut hieman aikaisemmin.
Vastaukseksi sain:"kyllä nuoren ihmisen pitäisi jaksaa."
En osannut vastata hänelle mitään, vaikka todellinen luontoni olisi kyllä pyytänyt selitystä moiseen kommenttiin. Juu, kyllähän 25-vuotiaskin tietty voi olla nuori, mutta omata myös mielipiteitä ja oman halun. Minua kommentti kieltämättä hieman loukkasi. En viitsinyt sitten jouluna ruveta kysymään syytä moiseen kommenttiin, mutta hampaankoloon se jäi. Ja tämä nyt oli vain yksi esimerkki. Tuntuu, että hän on todella kaksinaamainen, osaa olla mukava, mutta ei halua päästää minua lähelleen.
Eli onko hän oppinut kohtelemaan näin ainoan poikansa naisystäviä. (Isänsä on lähtenyt nuoremman naisen matkaan joskus aikanaan.)

alkup. kirjoitti:

Asia on varmasti just näin, tottahan toki lapsuuden perheestä saadaan vahvoja malleja tulevaan käytökseen. Mutta toisaalta jotkut ihmiset ovat fiksuja ja huomaavat, kuinka kieroutunutta oman perheen käytös on ja päättävät itse toimia toisin. Läheltä on tästäkin kokemusta, joten tiedän ettei se aina mene ihan suoraan. En kyllä tarkoita että sä olisit sitä väittänytkään. Omassa tapauksessani vain raivostuttaa kun mies ei kyseenalaista mitään asioita joita hänelle "tuputetaan"(vaikkapa telkkarista, tai sitten sieltä lapsuudenkodista) vaan automaattisesti käyttäytyy niiden mukaisesti.
Voiko tuollainen mies muuttua, tai kannattaako yrittää muuttaa vai hukkaako vain omaa energiaa? Vaikka tiedostan, että vähättely on hänestä itsestä johtuvaa eikä sitä, että mä tosiaan olisin niin huono niin tietenkin se lopulta vaikuttaa itsetuntoa(ja ainakin mielialaa) laskevasti. Kun toivoisi että se oma mies olisi kannustava eikä aina vähättelisi ja nälvisi. Miten hänelle saa tämän menemään perille? Nykyään tuloksena vain suuttuminen, että mä olen niin tiukkis ja suutun pienistä, muttei todellakaan ajattele että hän itse voisi toimiakin huonolla tavalla.

Lue lisää

On totta, että toiset huomaavat itse muuttaa omia toimintamallejaan, jos ne kodin mallit eivät ole olleet niin käyttökelpoisia.

Olen itsekin miettinyt, että miksi toiset ihmiset osaavat kyseenalaistaa ja tiedostaa omaa käytöstään siinä määrin, että osaavat/haluavat jopa vaikuttaa asiaan. Joillekin taas tuntuu olevan ihan mielettömän vaikeaa ymmärtää, että omia mallejaan voi muuttaa ja niissä voi myös olla tarvetta muutokseen.

En tiedä, pystyykö ihmisen väkisin saada käsittämään oman käyttäytymisensä ongelmia, jos hänellä itsellään ei ole siihen alunperin motivaatiota tai taitoa (tunneälyä?) oivaltaa tällaisia asioita. Kuitenkin tietyllä tavalla se on kuitenkin raskas prosessi ja vaatii sen, että oikeasti tajuaa, eikä vaan teeskentele tajuavansa toisen mieliksi.

Minulla on kokemusta kaikista kolmesta: Niistä, jotka haluavat muuttua ja yleensä siinä onnistuvat, niistä, jotka työn ja tuskan jälkeen ehkä käsittävät jotain sinne päin, että mallit kaipaisivat korjausta ja kolmantena niistä, jotka ovat täysin kykenemättömiä minkäänlaiseen kasvuun ja itsekritiikkiin.

Kolmannen kanssa ei voi elää, toisen kanssa tulee toimeen, ja vain ensimmäisen kanssa todellinen muutos on mahdollinen, jolloin ns. voidaan kasvaa yhdessä.

Minusta itse asiassa yksi pitkän, kestävän ja onnellisen parisuhteen edellytys onkin se, että molemmin puolin pystytään tiedostamaan omatkin virheet. Silloin molempien myös pitää sitoutua olemaan toistensa kanssa. Tämän takia toiset pystyvät hyödyntämään pahatkin kriisit suhteen lähentäjinä.

Sinä tiedät, onko miehelläsi mahdollisuutta muuttua. Joskus voi olla myös niin, että esim. eron uhatessa toinen tajuaakin, että tässä on ihan oikeasti tosi kyseessä ja vasta silloin ottaa vakavissaan sen, mitä sinä sanot.

Jos päätät jäädä ilman muutosta, voi olla, että tilanne pahentuu tai on pahentumatta, siitäkään ei voida antaa mitään ehdotonta ennustusta, vaikka esimerkkejä olikin. Sinulla on joka tapauksessa oikeus ja velvollisuuskin(itseäsi kohtaan) haluta suhdetta, jossa sinua kannustetaan ja tuetaan. On ilmiselvää, että jatkuva arvostelun alla oleminen syö ihan kenen tahansa itsetuntoa ja vaikuttaa mielialaa laskevasti, joten et todellakaan ole ainakaan mikään nipo, jos suutut itsesi vähättelemisestä.

Paljon tsemppiä sinulle, mitä ikinä teidän suhteessanne sitten tapahtuukaan!

Niinpä, ei se taida miksikään helpottua ajan myötä. Vaikka tosiaan ei enää sano yhtä paljon kuin aiemmin, silloin huomasin että mähän tosiaan taidan ärsyttää sitä suunnattomasti. Mutta tarpeeksi kun loukkaannuin ja valitin, niin oppi edes jonkun verran pitämään mölynsä mahassa. Silti tollaisessa yllättävässä tilanteessa tulee vieläkin esille, mikä hänen todellinen luonteensa.

Inhottaa kun tuntuu, ettei kuitenkaan itse voi(halua) alkaa keuhkoamaan toiselle pienistä sanomisista, koska sittenhän mäkin olen yhtä hirveä jos alan mäkättämään vastaan. Ja kun sanon, hän katsoo ärtyneenä että kylläpä susta on tullut tiukkis kun puutut jokaiseen mun sanomiseen. Vaikka tiukkiksena en itseäni yleensä ole pitänyt, totta vaan että hänelle joutuu vähän turhan usein huomauttamaan ja se rassaakin mua.

alkup. kirjoitti:

Niinpä, ei se taida miksikään helpottua ajan myötä. Vaikka tosiaan ei enää sano yhtä paljon kuin aiemmin, silloin huomasin että mähän tosiaan taidan ärsyttää sitä suunnattomasti. Mutta tarpeeksi kun loukkaannuin ja valitin, niin oppi edes jonkun verran pitämään mölynsä mahassa. Silti tollaisessa yllättävässä tilanteessa tulee vieläkin esille, mikä hänen todellinen luonteensa.

Inhottaa kun tuntuu, ettei kuitenkaan itse voi(halua) alkaa keuhkoamaan toiselle pienistä sanomisista, koska sittenhän mäkin olen yhtä hirveä jos alan mäkättämään vastaan. Ja kun sanon, hän katsoo ärtyneenä että kylläpä susta on tullut tiukkis kun puutut jokaiseen mun sanomiseen. Vaikka tiukkiksena en itseäni yleensä ole pitänyt, totta vaan että hänelle joutuu vähän turhan usein huomauttamaan ja se rassaakin mua.

Lue lisää

Mun suhde alkoi samalla tavalla. Kolmen vuoden päästä se vähättely muuttui ihan kauheaksi ja jopa saattoi kavereitten kuullen tai julkisella paikalla huutaa tai moittia. Tosi noloa. Neljäs vuosi oli ihan järkyttävä. Kerran rikoin joulukynttilän vahingossa. Mies alkoi huitoa minua ja huusi, että "meneehä se rikki ku tällee huitoo". Käsivarteen tuli siitä mustelma. Sen jälkee hän alkoi panttaa yhteisiä rahoja itsellee sillä verukkeella, ettei musta muka olis niit huolehtii.. Viides vuosi muuttui iha kauheeks ja mies kävi käsiksi..

Eli kerronpa vaa, et ole varovainen, sillä se psykopaatin toiminta alkaa just tommosesta vähättelystä. Jos siitä on jotai hyötyä väliaikaisesti, mies muka parantaa tapansa ja on vähä aikaa moittimatta, mut sit aloittaa sen taas ja hiljallee salakavalasti pahentaa tapojaan. Muutaman vuoden kuluttua toi muuttuu fyysiseksi väkivallaksi. MOITTIMINEN YMS ON HENKISTÄ VÄKIVALTAA, JOTA EI TARVITSE HYVÄKSYÄ KENENKÄÄN!!!!!!

Minä otin eron miehestäni. Nykyisin olen onnellisesti naimissa tavallisen suomalaisen miehen kanssa, joka ei ole vielä näiden viiden vuoden aikana kertaakaan minua mistään moittinut.

Voimia sulle ja ole varovainen äläkä suostu henkiseen väkivaltaan!

kokemusta on kirjoitti:

Mun suhde alkoi samalla tavalla. Kolmen vuoden päästä se vähättely muuttui ihan kauheaksi ja jopa saattoi kavereitten kuullen tai julkisella paikalla huutaa tai moittia. Tosi noloa. Neljäs vuosi oli ihan järkyttävä. Kerran rikoin joulukynttilän vahingossa. Mies alkoi huitoa minua ja huusi, että "meneehä se rikki ku tällee huitoo". Käsivarteen tuli siitä mustelma. Sen jälkee hän alkoi panttaa yhteisiä rahoja itsellee sillä verukkeella, ettei musta muka olis niit huolehtii.. Viides vuosi muuttui iha kauheeks ja mies kävi käsiksi..

Eli kerronpa vaa, et ole varovainen, sillä se psykopaatin toiminta alkaa just tommosesta vähättelystä. Jos siitä on jotai hyötyä väliaikaisesti, mies muka parantaa tapansa ja on vähä aikaa moittimatta, mut sit aloittaa sen taas ja hiljallee salakavalasti pahentaa tapojaan. Muutaman vuoden kuluttua toi muuttuu fyysiseksi väkivallaksi. MOITTIMINEN YMS ON HENKISTÄ VÄKIVALTAA, JOTA EI TARVITSE HYVÄKSYÄ KENENKÄÄN!!!!!!

Minä otin eron miehestäni. Nykyisin olen onnellisesti naimissa tavallisen suomalaisen miehen kanssa, joka ei ole vielä näiden viiden vuoden aikana kertaakaan minua mistään moittinut.

Voimia sulle ja ole varovainen äläkä suostu henkiseen väkivaltaan!

Lue lisää

Se on jännä, että lankean samaan kuin miljoonat muut naiset, jotka kuitenkin tässä tilanteessa miettii "ei se mun äijä kuitenkaan ton pahemmaks voi muuttua". Mutta se johtuu siitä, että on vaikea jo uskoa tuollaista käytöstä keneltäkään, että mitä ihmeen järkeä on nälviä ja vähätellä toista pienistä arkisista asioista. Tosin senhän hän tekee jo nyt, miksei siis voisi pahempaa...
Eikö siis ole mitään mahdollisuutta "kouluttaa"(inhoan koko sanaa ihmisten kohdalla) miestä pois tuosta tavasta? Onko teidän mielestä kyseessä sovinistinen asenne, vai onko tällä mitään tekemistä yleiseen naisia vähättelevän jutun kanssa? Omani on kyllä sellainen, että objekstisoi naisia tosi paljon, arvostelee vähän jokaisen naisen ulkonäön perusteella. Uutistenlukijoidenkin pitäisi olla kauniita ja hehkeitä jotta voisivat olla hyviä naisia.