Miksi ateistien on niin vaikea käsittää tätä?

vajavainen.ihmistieto

Ateisteille ja rationalisteille tuntuu olevan erityisen vaikea ymmärtää ja hyväksyä loogisia välttämättömyyksiä, Rationalisteilta ja ateiteilla saattaa olla jopa geneettinen vajavaisuus käsitellä logiikkaa. Siksi onkin huolestuttavaa, että heitä tunkee ja päästetään tieteeseen niin paljon, koska heidän kyvyttömyytensä logiikan alalla saattaa vaikuttaa aivan ratkaisevasti tieteen kehitykseen.

Otan tähän nyt oikein tyypillisen esimerkin. tältä palstalta, Tohtori House ihmetteli, miksi Jumala olisi luonut saatanan, vihollisensa, Meille loogisesti ja johdonmukaisesti ajatteleville asia on tietenkin täysin selvä. Osittaisestakin autismista kärsiville ei.

Jumala nimittäin on, määritelmän mukaan, täydellinen. Täydellinen luo täydellistä, vaikka ei Kaikkivaltiaana olekaan sihen pakotettu (Hän ei myöskään olisi täydellinen, ellei Hänellä olisi samaan aikaan täydellinen toimintavapaus ja pakko toimia kaikilla mahdollisilla tavoilla), mutta toisaalta on pakotettu, Hän on täydellinen juuri siksi, että Hän toteuttaa myös vastakohdat, ihan vain siksi, että se on Hänelle mahdollista, ja myös siksi, että Hänen on pakko ollakseen se täydellinen, joka Hän on, ja että Hän niin tekee, halusipa Itse sitä tai ei, koska on täydellinen.

Tästä tulemmekin siihen, että Raamattua lukemalla on ollut mahdollista ymmärtää kvanttifysiikan keskeinen periaate jo tuhansia vuosia ennen kuin tiedemiehet, nuo näpertelijät, löysivät sen muka "uutena" asiana! Miksi tuo löytö sitten tapahtui niin myöhään? Inhimillisen ylpeyden tähden! Pöyhkeät ja itsekkäät tiedemiehet eivät halua nöyrtyä ja polvistua sunnuntaisin alttarille Suuren Jumalan eteen ja pyytää nöyrästi armoa ja ymmärtämystä itselleen. Eivät lue edes Raamattua, vaan nauravat sille ja pilkkaavat sitä julkisesti netissä, kuten tuo tohtori House.

Raamatun lukeminen pitäisi tehdä pakolliseksi kaikilla oppiasteilla. Alkaisi tiedekin tuottaa tuloksia, eikä pelkkiä spekulaatioita!

19

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No jos kerran kreationisteilla on jokin muita suurempi viisaus ja loogisuus hallussaan, niin miksi he panttaavat sitä.
      Pistäkööt ne jakoon, todisteet Nooan arkkimatkasta ja kreationismista pöytään.
      Nobelit odottaa Reinikaisia ja Puolimatkoja, älkööt arastelko.

      Vai johtuuko se kreationistien hiljaisuus siitä, että raamattua tutkimalla voi oppia jotain raamatusta, mutta ei muusta?

    • "Siksi onkin huolestuttavaa, että heitä tunkee ja päästetään tieteeseen niin paljon, koska heidän kyvyttömyytensä logiikan alalla saattaa vaikuttaa aivan ratkaisevasti tieteen kehitykseen."

      On huolestuttavaa, että aloittajan kaltainen psykoottisen harhainen surkimus on avohoidossa eikä tahdonvastaisessa hoidossa. Tällä saattaa olla aivan ratkaiseva merkitys yhteiskunnan turvallisuuteen.

      Aloittaja haluaa aivan selkeästi rajoittaa tiettyjen ihmisten oikeuksia opiskeluun sekä tieteen- ja ammatinharjoittamiseen. Aloittaja on uhka vapaalle ja avoimelle yhteiskunnalle sekä ihmisoikeuksille.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Jos tämä infantiili diibadaaba on kreationistien mielestä "loogiikkaa", niin olen hyvin tyytyväinen että olen tähän "kykenemätön".

    • olet.turhake

      Aloitus haisee turhan ja typerän trollin kirjoittamalta.

    • "Rationalisteilta ja ateiteilla saattaa olla jopa geneettinen vajavaisuus käsitellä logiikkaa. "
      Oletko lukenut G. H. von Wrightin "Logiikka ja humanismi"?
      Yhtenä loogisen empirismin suurista kehittäjistä pidetään Berdrand Russelia. Carnab, Wittgenstein ja koko "Wienin piiri" oli empiristejä suomalaista Kailaa unohtamatta. Rationaaliset ateistit ovat kehittäneet koko logiikan käsitteen. Miten voit väittää, etteivät rationaaliset ateistit ymmärrä logiikkaa?

      • aloittajalla.turha.elämä

        Trolli voi väittää mitä tahansa. Mitä järjettömämpi väite, sen hauskempaa on trollilla.

        Amis-tason vajakki tämä avauksen tehnyt kretutrollipelle kylläkin on.

        Jollain tavalla avauksen tehnyt luuseri tiedostaa olevansa sekä vajakki että uskossaan typerä on sen vuoksi katkeran kateellinen häntä älykkäämmille evoille ja erityisesti ateisteille.

        Avaaja kun ei kykene vähäisen älykkyytensä vuoksi saamaan kuin paskahommia, jos niitäkään.


      • Knark5

        Aloittajan ihmistieto onkin harvinaisen vajavainen.


    • näinonnäreetkyllä

      Tämähän ontuu jo siinä että miten loogisesti ajattelet että Jumala on luonut kaiken jos siitä ei ole havaintoja? Voimme toki filosofisesti pohtia onko kaiken takana luojaa mutta ei siihen rationaalisuutta ja logiikkaa voida ottaa mukaan näillä tiedoilla mitä ihmiskunnalla nyt on. Tarvitaan jokin näyttö jumalasta jota kukaan ei voi kiistää.

      Raamattu on menneisyyteen kuuluva kirja. Se estää rationaalista ajattelua koska todellisuutesi muodostuu sen mukaan joten olet vanki etkä kykene ajattelemaan täysin vapaasti.

      "Tästä tulemmekin siihen, että Raamattua lukemalla on ollut mahdollista ymmärtää kvanttifysiikan keskeinen periaate jo tuhansia vuosia ennen kuin tiedemiehet, nuo näpertelijät, löysivät sen muka "uutena" asiana!"
      Mistä kohtaa raamattua tämä selviää?

    • A.Teisti

      Mistä ihmeestä aloittajan kaltaisia sekoja sikiää? Eipä hänellä olisi juuri varaa avautua logiikasta...

      Rationalisteille on muka vaikea käsittää logiikkaa. Rationalismi on juuri sitä, että käytetään järkeä eikä hörhöillä harhaisten kuvitelmien perusteella...

      Eikö (trollaava) seko muka ymmärrä, että nuo uskonnolliset jorinat esim. joistain saatanoista ovat vain satua, ja Raamattu on satukokoelma...

      (Ja jos aloittaja on todella trolli, hänellä näyttää olevan jotain ongelmia, kun pitää palstan sekopäisiä kretuja oikein yllyttää tällaiseen typeryyteen.)

      • Nämä käyttävät sanaa "logiikkaa" kai samassa merkityksessä kuin entisen työkalumaan nimessä oli sana demokraattinen. Deutsche Demokratische Republik oli puhdas yksipuoluejärjestelmä, jossa demokraattista oli vain nimi. Sama koskee kreationismia ja Raamatun kirjaimellista tulkintaa. Logiikkaa siinä ei ole vähääkään.


      • Jos jotain olen oppinut pitkäaikaisesta netin keskustelupalstojen lukemisesta, niin trollille on täysin yhdentekevää uskooko hän "puolustamaansa" asiaan. Se, että onnistuu käymään jonkun viestin lukijan hermoille on itseisarvo. Itse asiassa pitäisin todennäköisimpänä, että trollin todellinen suhde on aiheeseensa apaattinen, ja hän hihittelee sille miten saa ihmiset hiiltymään mielestään turhanpäiväisestä aiheesta, josta ei kannattaisi hiileentyä.

        Tämä oli sitten amatöörinojatuolipsykologisointia täysin mutu-pohjalta. Ehkä palstaa aktiivisemmin seuranneilla on parempaa tietoa nimenomaisesta nimimerkistä tai ko. tyyliä käyttävästä vaihtonikistä.


      • Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        Jos jotain olen oppinut pitkäaikaisesta netin keskustelupalstojen lukemisesta, niin trollille on täysin yhdentekevää uskooko hän "puolustamaansa" asiaan. Se, että onnistuu käymään jonkun viestin lukijan hermoille on itseisarvo. Itse asiassa pitäisin todennäköisimpänä, että trollin todellinen suhde on aiheeseensa apaattinen, ja hän hihittelee sille miten saa ihmiset hiiltymään mielestään turhanpäiväisestä aiheesta, josta ei kannattaisi hiileentyä.

        Tämä oli sitten amatöörinojatuolipsykologisointia täysin mutu-pohjalta. Ehkä palstaa aktiivisemmin seuranneilla on parempaa tietoa nimenomaisesta nimimerkistä tai ko. tyyliä käyttävästä vaihtonikistä.

        Olen samaa mieltä. Alunperin (ja kyllä siis tietysti vieläkin) trolli tuli englanninkielisestä vetouistelua tarrkoittavasta trolling sanasta (näin muistaakseni wikipedia). Eli trolli kalastelee kommentteja ja provosoi, toivoen samalla omalla persoonallisuushäiriöisellä tavallaan ihmisten menevän henkilökohtaisuuksiin trollia kohtaan. Ei trollia kiinnosta aihe, vaan huomio.
        Mielestäni paras keino trolleja kohtaan on vähät välittää heistä ja jos kokee tarvetta kommentoida, niin tekee sen provosoitumatta ja lyhyesti.


    • DRHouse

      Jaahas, aloittajaa taitaa ahistaa, mutta ei kovin kummoiseen trolliin silti pysty.

    • Uskonto tiärämmä kuuluu perusoperukseen. Se hullujen mölinä aikaansaa lähinnä sen positiivisen ilmiön että esimerkiksi kreationismin mielettömyys ja epäloogisuus ja käsitys uskontojen ja tieteiden erilaisuudesta muodostuu selväksi oppilaille...

    • vajavainen.ihmistieto

      Asiallinen ja hyvä avaukseni sai vastauksekseen minuun kirjoittajaan kohdistuvan haukkumistulvan. Paholainen sielussa saa ihmisen juuri tuollaisen raivon valtaan.

      Agnoskepo näköjään oli ainoa, joka sentään yritti peittää sielunvihollisen vaikutusta itsessään, mutta se kai kuuluu taktiikkaan, että yksi aina pukeutuu lampaan nahkaan,

      Teurastajaltahan se sekin nahka on hankittu, noin kuvainnollisesti ilmaistakseni.

    • JeesusOnTie

      Jeesus Kristus syntyi tähän maailmaan 2017 vuotta sitten, ja tämän todistetun faktan perusteella elämme nyt vuotta 2017.

      Uuden-Testamentin kirjoituksissa kuvaillut kaupungit Sodom ja Gomorrah todistavat Jumalan olevan totta.
      https://www.youtube.com/watch?v=Y2xv3XwOVaQ

      Ja niin todistaa myös Nooan arkki, joka on löydetty jo ajat sitten.
      https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=7&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjlxtKt_JbVAhWECJoKHWoCA-EQFgg7MAY&url=http://www.arkdiscovery.com/noah's_ark.htm&usg=AFQjCNGEvNTadTOZC8FOALZWRLRukFBzrA

      Ihmiset yleensä sivuuttavat nämä faktat.. älä sinä tee samaa virhettä.

      Jumala on totuus.

    • Uskonnonopetus tulisi kuulua opetussuunnitelmaan historiallisena kummallisuutena ja varoittavana esimerkkinä rationalismin puutteesta.

    • Muistakaa nöyrästi Poen laki.

    • Monoverse

      Kreationismi ja logiikka eivät oikein sovi samaan lauseeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe