Pelkästään väestön lisääntymineen tekee mahdottomaksi päästöjen vähentämisen, eikä edes Finnair tai kukaan muukaan yhtiö ole ilmoittanut lentojen vähentämisestä, vaan pikemmin lisäämisestä. Eipä näytä kukaan ottavan tosissaan näitä "Pariisin" sopimuksiakaan, näyttää että niillä haetaan vain hyvää mieltä päättäjille.
Hävitty sota, ei mahda mitään.
14
226
Vastaukset
- hfgshgfghwe
Siitäpä syystä katastrofit pian vähentää kansan kohtuulliseen määrään.
- cvbcvbn
Tottahan se on, mutta kun väestöräjähdys on tabu. Korkeintaan saa puhua väestönkasvun hidastamisesta naisten asemaa parantamalla ja koulutuksella. Jotka ovat täysin tehottomia tapoja, mutta niiiin iihanan humaaneja. Nykyiset poliittiset toimet ovat vain ihmisten mielialojen rauhoittamiseksi tehtyjä piipertelyjä, joilla ei ole mitään virkaa. Vähän sama kuin kehitysapukin. Se vain lisää väestöräjähdystä, mutta kun länsimaalaiselle tulee niiin hyvä mieli, kun on antanut parikymppiä jollekin kehitysapuorganisaatiolle. Josta paristakympistä lopulta 2 euroa korkeintaan menee jonkin savimaja-asukkaan moskiittoverkkoon. Jota se ei käytä edes.
Alla syy, miksi ilmastonmuutoskeskustelua käydään. Tsernobyyli katkaisi ydinvoimalahankkeiden buumin ja nyt se pitäisi saada uudelleen elpymään.
https://studio.kauppalehti.fi/fennovoima-olemme-osa-ratkaisua/puhtaan-energian-lahteilla-kuinka-taklata-ilmastonmuutosta-1Ratkaistiin happamoitumisongelmakin, niin miksei tätä?
- tyhmyyttävastaan
Jos ilmastonmuutokseen ei tarvitse reagoida niin sitten hiiltä saa polttaa vapaasti jatkossakin eikä päästöjen verottamiselle olisi perustetta. Siksi pitää julistaa sota hävityksi. Ilmiöiden aikavakiot ovat niin pitkiä, että kun lämpenemisen lasku kunnolla lankeaa niin nämä ovat jo kuolleet.
Terijoen hallituskin suositteli lopettamaan turhan sotimisen: "Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut."
Kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu. Pitää aina miettiä sitä, miksi joku esittää omituiselta tai suorastaan totuudenvastaiselta kuullostavan mielipiteen. Yleensä siihen on syy. - PierreReview_
tyhmyyttävastaan kirjoitti:
Jos ilmastonmuutokseen ei tarvitse reagoida niin sitten hiiltä saa polttaa vapaasti jatkossakin eikä päästöjen verottamiselle olisi perustetta. Siksi pitää julistaa sota hävityksi. Ilmiöiden aikavakiot ovat niin pitkiä, että kun lämpenemisen lasku kunnolla lankeaa niin nämä ovat jo kuolleet.
Terijoen hallituskin suositteli lopettamaan turhan sotimisen: "Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut."
Kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu. Pitää aina miettiä sitä, miksi joku esittää omituiselta tai suorastaan totuudenvastaiselta kuullostavan mielipiteen. Yleensä siihen on syy.Taitaa sitä hiiltä saada polttaa vapaasti ja ihan luvan kanssa. Nimittäin USA:n jättäytyessä Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolelle, on ilmoille heitetty väite muiden valtioiden asettumisesta ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kärkeen. Yhden näistä sanotaan olevan Kiina.
Ottaen huomioon, että Kiina suunnittelee rakentavansa kotimaahan ja maailmalle noin 700 uutta kivihiilivoimalaa, on pakko todeta tuon Pariisin ilmastosopimuksen olevan melkoisen eriskummallinen paperi. Voisi luulla Kiinan edelläkävijänä luopuvan kokonaan kivihiilen käytöstä vuoteen 2030 mennessä, mutta ei.
- eiseonnistumillää
Kiina aikoo rakentaa 2300 jäähallia, kyllä niidenkin pyörittäminen jotakin merkkaa. Lisäksi rakennetaan miljoonia asuntoja, kouluja ja työpaikkoja vuosittain. Myös erilaisia tehtaita tulee miljoonia. Lisäksi Intiassa samat jutut,saamat määrät, ei visssiin jäähalleja kuitenkaan noin paljon. Tämä kaikki tarkoittaa että täysin mahdoton tehtävä on päästöjen vähentäminen.
- tappiomielialaa
Sodan aikana on aina väkeä, jolle maksettaan siitä että lietsovat kotirintamalla tappiomielialaa.
- negatiivinen.päästö
EASACin raportin (helmikuu 2018) mukaan hiilidioksidin kerääminen ilmakehästä ei tule ratkaisemaan päästöongelmaa. Tuon raportin löytää tällä hakusanalla pdf - tiedostona:
ISBN: 978-3-8047-3841-6
Raportissa mainitut tieteelliset tutkimukset löytyvät yksilöitynä sen lähdeluettelosta sivuilta 35-37. - Norepnonos
Raamattuhan on ilmoittanut jo n. 2000 v mitä tapahtuu lopulta. Ei sikäli uutta. Kuuntelin kerran yhden asiantuntijan luentoa maanjäristyksistä, niiden määrästä ja voimakkuudesta. Hän näytti mm. alueen, johon oli merkitty maanjäristysten ero samalla alueella, oliko se n. 50 vuoden aikavälillä. Erot oli selkeät. Ensinnäkin oli alueelle syntynyt uusia maanjäristyspisteitä ja kaikkien maanjäristysten voimakkuus oli kasvanut. Lisäksi oli maanjäristysten kokonaismäärä hypännyt aivan uuteen arvoon maapallolla kokonaisuudessaa ja jäänyt sinne. Näin vaan on.
Raamatussa sanotaan lopunajan merkeistä: paljon maanjäristyksiä ja nälänhätää... lopulta kohtaa suuret pelot ihmiskunnassa mikä maanpiiriä kohtaa.
Olemme näkemässä näitä Raamatun tosiasioiden tapahtumista parhaillaan ja voi niitä ihmislasia ketkä vielä näkevät tätä maailmaa sada vuoden päästä. Jos ylipäänsä näkevät...
Mikään ei tule muutaamaan maapallon totaalista ilmaston saastumista. On pidetty ilmaston huippukokouksia. Se on minusta todellista "huippua" koska ei saatu aikaisiksi hölkäsen pöläystä...
Minua on turha syyttää, koska en käytä autoa, alkoholia enkä edes tupakoi. Mitä nyt linkkaria välillä. Kerran/kaksi x vuodessa.- Linkki.tai.valehtelet-
En ole missään tieteellisessä julkaisussa törmännyt tuollaiseen tietoon. Laitapa linkkiä näkyviin tai ainakin tutkijan nimi niin lukijoillasi on mahdollisuus tarkistaa asia.
Johan sähköautot on kovasti tulossa ja niiden akkutekniikassa on mullistusten aika menossa. Fuusiovoiman kehittämiseen on panostettu pitkään ja valitettavasti on panostettava edelleen mutta sen kehitys on ollut vakaata joskin hidasta. Jos se lopulta tyydyttävästi onnistuu niin sitten voidaan fossiilien polton osalta huokaista. Siivottavaa silti olisi: Muovit merestä, avaruusromu ja aavikoitumisen pysäyttäminen näin äkkiä ajatellen. Lista tosin on paljon pitempi.
- KaikkiSähköllä
Sähköautoilla ei maapallon lämpeämistä saada pysäytettyä. Siihen tarvitaan myös sähkölentokoneita, ja sähkölaivoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796