HelvetinLäpikäyneenäMuutosOnMahdollinen

PääsinIrti

Luojan kiitos sain viimeistään nyt vahvistuksen epäilemälleni vaivalle. Postasin tämän hehkutusviestini Ahdistus-aihealueellekin, mutta sopii tännekin varsin mainiosti. Olen 30v nainen. Kärsin (en enää) itse kroonistuneesta stressistä. Leposykkeeni oli 90-100- Jonain aamuina kävellessäni vain keittiöön 120. Töihin meno ahdisti aivan kamalasti. Ette voi edes kuvitella, millaisessa työyhteisössä ja tehtävässä sinnittelin. Psykososiaalinen kuormitus ja omat herkkyys- ja tunnollisuusaspektit päälle, niin jokainen päivä oli kamala, vaikkei mitään "ihmeellistä" aina oisi edes tapahtunut. Öisin myös heräilyä käsittelemään asiaa. ja itkua... Mikään muua ei kiinnostanut, varsinkaan sosiaalinen elämä, koska ajattelin vain työtä ja että pitää pysyä siinä moodissa. Kävin työterveyshuollossa kaikki sydänfilmit ja kilpparitestit jne, mitään elimiin liittyvää sairautta ei todettu, itse osasin epäillä, että kyseessä voisi olla kroonistunut stressi. Lääkäri komppasi, että kertomani kuulostaa johdonmukaiselta ja uskottavalta - täsmäisi kroonistuneeseen stressiin. Keho on jäänyt ylivirittyneisyys tilaan (taistele, pakene), vaikka makaisin kotisohvalla lempparileffan parissa. Lopulta viime keväänä tajusin laittaa stopin ja jäin opintovapaalle.... leposykkeeni muuttui muutamissa kuukausissa ja juuri mittasin sen, niin todellakin laskenut 68. Ymmärrän nyt millainen rasitus kehossani on ollut, kun sydän jyskyttää 95-100 levossakin. Ääneni myös tärisi välillä, jos tarkkaan havainnoi. Olin niin ahdistunut.... Olen onnellinen, että tajusin irtaantua siitä hullusta ja sairaasta oravanpyörästä... Mikä helpotus, muutaman vuoden jälkeen mulla on normaali syke (pari vuotta jotain aivan muuta)... Olen kuin eläin, joka on päässyt häkistään... Vapautunut, rauhallinen, luonnollinen...Viis rahasta! Sain rauhan ja nään asiat kirkkaammin. Suunnittelen uutta tulevaisuutta toiveikkaana ja uusia kuvioita on jo sovittuna. :)

MIksi tämän kerron ja hehkutan täällä. Haluan rohkaista jokaista kuuntelemaan kehoa ja olemaan rehellinen itselleen. Vaatii järkyttävän määrän rohkeutta irrottautua jostain ahdistavasta, koukuttavasta, melkein ainoasta mustuneesta totuudesta, jossa vaan "pitää sinnitellä". Mutta se on todellakin mahdollista. Olen helpottunut, että olin itselleni viimein rehellinen ja kunnioitin itseäni sanomalla, että nyt riittää. Mikään työ ei ole tämän ahdistuksen arvoista. Haluan itseni ja terveen oloni takaisin. Olkaa rohkeita! Vastaan mielelläni, jos joku haluaa vertaistukea omaan tilanteeseensa. Opiskelen nykyään ohjausta ja psykologiaa, ja muutos oli todellakin sen arvoinen. Saan siitä niin paljon ja voin vain hymyillä sille paskalle, jota kehoni joutui oravanpyörässä käymään läpi.... No more that shit! Muutos on todellakin mahdollinen!

8

512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TiedänTunteen

      Tiedän tunteen! Kun siitä oravanpyörästä pääsee irti, niin oikeastaan vasta silloin tajuaa lopullisesti miten hullua se meno on ollut. Ihan kuin napsahtaisi jostain sumusta todellisuuteen, herää valveilla unesta hereille, vaikea sitä on selittää.

      Hienoa, että pääsit pois huonosta työpaikasta.

    • ArvoElämälle

      Parasta mitä minulle elämässä on tapahtunut on, että pääsin pois. Jäin työttömäksi 20 v määräaikaisen työsuhteen jälkeen , määräyskirjoja lähemmäs sama määrä 20 tai jotain, joukossa myös 5 vuoden määräys.

    • neuvoton

      Moi! Olipa ihanaa lukea kirjoituksesi. Itsekin taistelen turhautumisen ja uupumisen kanssa. Työni sisältää jatkuvaa sosiaalista vuorovaikutusta ja valppaana olemista. Palaverit ovat välillä hirveetä päänaukomista. On myös väkivallan uhkaa, jatkuvasti ennakoimattomia tilanteita, aina vain järjettömämpiä lakeja ja säädöksiä. Esimies puhuu yksi päivä yhtä ja toinen päivä toista. Kiitosta ei tule. Uhkailevia viestejä kyllä. Sähköpostista ei pääse eroon vapaallakaan.

      Olen ensimmäistä kertaa vuosiin vakityösuhteessa, mutta tuntuu, kuin tämä olisi virhe. Tämä elämä ei tunnu enää omalta eikä hyvältä. Olen meinannut jo muutaman kerran irtisanoutua, mutta ei ole varaa karenssiin. Pelkään myös muiden mielipiteitä ja epäonnistumisen tunnetta, mutta ei tämä näinkään voi jatkua.

      Tuntuu kuin hermostoni olisi jatkuvassa käymistilassa. Saan omituisia oireita. Tuntuu kuin koko hermostoni olisi hajoamassa. Kännykän piippaus aiheuttaa suuttumusta. Välillä lihakseni nykivät tai jännittyvät täysin jäykäksi. Välillä tunnen pääni ja sormien tärisevän. Kaikki yhtäkkiset äänet saavat sydämen hakkaamaan. Kun muut nauravat, haluaisin itse itkeä. Haluan vain pois tästä.

      En kertakaikkiaan tiedä, mitä tehdä. Työttömäksikään en uskalla jäädä. Tällä menolla tosin hajoaa kohta pääkoppa, eikä sekään taida hyvä vaihtoehto olla.

    • RiitänTällaisena

      Hienoa!
      Olet tehnyt hyvän päätöksen.

      Itse tein aikoinani hypyn tuntemattomaan. Irtisanouduin ja jäin aivan tyhjän päälle. Tämä on ollut tähän saakka elämäni yksi käännekohdista. Parhaimpia päätöksiä. Tämän jälkeen alkoi hiljalleen myös uupumuksesta toipuminen. Nykyisin olen elämääni tyytyväinen. Olen onnellinen ja mieli on positiivinen, iloinen ja stressivapaa.

      Tsemppiä sinulle nimimerkki neuvoton.
      Ymmärrän tuon vakituisen työpaikan ja sen tuoman taloudellisen tilanteen vakauden, mutta omaa terveyttä ei kannata menettää. Toipuminen siitä vie aikansa. Joskus kannattaa tehdä rohkeita/ isoja päätöksiä, vaikka tulevaisuus pelottaa.

    • Pipsa799

      Hei
      Epäilen samaa itselläni , ajatukset kiitää , levoton , kiireinen olo kokoajan .. syke pilvissä . Huimaa ja on ahdistunut tuskainen olo kokoajan.
      Minua kiinnostaisi sinun kokemukset , oireet joita koit tuona huonona aikana. Minulla paine jatkunut jo 5v ja nyt tilanne mennyt tähän.
      Kiitos.

      • tällaistatietoa

        En ole aloittaja mutta kuormittava ahdistus/stressi voi lyhyessäkin ajassa puskea ihmisen burnoutiin. Sinun kannattaisi pysähtyä. On lakisääteinen oikeus tehdä myös vähemmän töitä sopimalla siitä, riippuen toki alasta yms. Lääkärin kannattaisi myös arvioida tilanne mutta älä ota psyykelääkkeitä ellei ole ihan pakkopakko.


      • APtässäOireeni

        Olen AP. Tässä oireeni: korkea leposyke, yleensä 90 esim. kotona, mutta oravanpyörän käynnistyessä jopa 120 kun nousin sängystä keittiöön. Heräilin joka yö juomaan vettä, kun suu kuivuu varmaan stressistäkin. Ihoni oireili myös lievänä aknena, muutoin kuiva iho. Kaikki arvot testattiin eikä mitään puutoksia. Loput oireet sitten enemmänkin psyykkisiä, joista huolestuin eniten.:
        Ahdistus, joka arkiaamu sekä juuri ennen nukkumaan menoa. Ajatukset pyörivät etukäteen työtehtävien tai työpaikan ihmisten ja ihmissuhdekuvioiden ympärillä. Tämäkin vielä aika normaalia, mutta lisäksi heräilyä öisin, yleensä aamuyöstä miettimään jotakin sähköpostia, tavoitetta, tekemätöntä asiaa, työtutun/pomon ikävästi tokaistua kommenttia, toimimatonta prosessia tai järjestelmää, merkityksetöntä nakkitehtävää ja sen antajaa, seksuaalista ahdistelua. Ratkoin ongelmia päässäni aamuyöstä ja suunnittelin tähän liittyviä sähköposteja päässäni. Aloin usein valvoa tunnin pari aamuyön aikana ja jatkoin nukkumista. Aamulla olo olikin aivan sumuinen. Eristäydyin sosiaalisista kuvioista, en jaksanut vastata ystäville, saatika nähdä. Koti oli kaaos.
        Oireisiin kuului myös palautumattomuus. Kun pääsin töistä, rojahdin ja sulkeuduin useimmiten sohvalle tai läppärin ääreen... kunnes n. tunnin päästä pyörivätkin jo päivän ikävät tapahtumat päässä kehää. Pakonomaista tilanteiden läpikäyntiä mielessä, jossittelua, spekulaatiota, ratkaisujen miettimistä, riskien arviointia --> lisää töitä illalla tai ainakin niiden pohtimista ---> lisää ahdistusta.
        Lopulta kaikki ahdistuneisuus, yksinäisyys työyhteisössä (johon rakenteellisetkin ja vlaitettavasti ikä- ja sukupuolisyytkin), unettomuus, palautumattomuus, tunnollisuus, mielensä pahoittaminen useita kertoja viikossa (arvostuksen puute, syrjiminen) ajoivat sellaiseen yksin spekuloimisen ja ennakoimisen kehään , joka oli kamala.
        Aloin itse keksiä syitä, miksi minua ei auteta tai miksi minulle kasataan ikävimmät tehtävät/ahdistellaan/jätetään vastaamatta maileihin, ei tervehditä jne. SItten aloin elää näiden oletuksieni mukaan ja lopulta halusin vain vältellä kaikkea ja kaikkia. Osa syistä pitivät varmaan paikkaakin.
        Olin aivan nurkkaan ahdistettu ja ajatuksista tuli todella epäluuloisia ja negatiivisia. Ajattelin, etä kaikki haluavat minulle pahaa enkä ole tarpeeksi hyvä ja että en koskaan tule pääsemään ulos tästä jne. Jokaisesta päivästä tuli henkistä selviytymistä ja koin , että arvoni mitataan vain tekemäni jäljen perusteella, koin että minulla ei ole varaaa inhimillisyyteen tai virheisiin siinä, missä muilla arvokkaammilla työntekijöillä eli vanhemmilla insinöörimiehillä ja heidän suosioon päässeillä, vaikka ryyppäisivät keskellä päivää. En ikinä sanonut ei, ja otin kaiken vastaan ja suoritin. Jossakin vaiheessa itkin välillä kotona, mutta lopulta koin, että varaa ja aikaa tähän ei ole, itkeminenkin loppui, mutta niin loppui nauru ja hymykin.
        Suoritin vain ja esitin täydellistä. Olin sellainen lasinen puurtaja, josta kyllä joku vetäytyneisyys ja suru paistoi väkisinkin läpi. Työmusitini pätki, ahdistuin ihmisten ympärillä olosta, inhosin small talkia ympärilläni, mutta silti hymyilin tyhjää hymyäni. Yritin olla väritön, hajuton, virheetön, objektiivinen, diplomaattinen, jotta kukaan ei satuttaisi minua... pidin kulisseja yllä ja jossain vaiheessa en enää jaksanut ja lähdin. Nyt voin tietyllä tavalla nauraa tälle - oikeasti kasvoni valahtavat vakavaksi kun musitelenkin tätä, mutta tietyllä tavalla nauran, en enää palaa tähän helvettiin. Olen onnellinen ja rakastan uutta alaani ja ihmisiä <3 :)


    • Käännekohdassa2

      Olen ollut 12 vuotta samassa työpaikassa ja työmatkani ilmaisee 3 tuntia päivässä, oireesi ovat todella tuttuja. Nyt vaihtoehtoina on uupumuksesta selviäminen ja työnantaja harkitsee työpisteen vaihtoa missä uudet työkaverit ja haastavat tehtävät (nykyisessä työssäni ei ole) tai kodista 10 min matkan päässä sijaisuus eri alaa ja hiukan lyhyempi työpäivä palkkalla pärjää joskin se tippuu. Työ olisi itsenäistä ilman turvallisia tuttuja työkavereita. Onko kukaan vaihtanut työpaikkaa uupumuksen päällä ollessa vainpitäisikö se ensin ”korjata” ei isoja muutoksia. Luin myös tuosta sosiaalisesta puolesta olen itse katkonut kaveri suhteen parin vuoden aikana koska työkavereista on tullut se sosiaalinen rinki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Huomenta ihana

      Kauniskasvoinen ihanuus 😘 saan sut vielä
      Ikävä
      46
      7605
    2. Hei rakas...

      Miten on työpäivä sujunut? Rakastan sinua 💗
      Ikävä
      33
      4193
    3. Ei tämä etene ikinä

      Kun kumpikaan ei enää ota yhteyttä. Mä en ainakaan uskalla.
      Ikävä
      57
      3695
    4. Edelleen sitä on vaikea uskoa

      Että olisit oikeasti rakastunut muhun
      Ikävä
      50
      3180
    5. Vitsi mihin menit. Heti takasin.

      Mä näin sut tuu takasin! Oli kiire, niin en ehtiny sin perään!
      Ikävä
      17
      2866
    6. Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...

      Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons
      Suomalaiset julkkikset
      60
      2534
    7. Miksi et irrota otettasi

      Suhteeni?
      Ikävä
      54
      2388
    8. Koko ajan olet

      Senkin suhteen kiusannut. Halut on ihan mielettömät olleet jo pitkään
      Ikävä
      51
      2358
    9. Toiveikas vai toivoton

      torstai? Ajatuksia?
      Ikävä
      40
      2329
    10. Mukavaa päivää

      Mun rakkauden kohteelle ❤️ toivottavasti olet onnellinen
      Ikävä
      16
      2276
    Aihe