Viikonlopun pärinät

Häiriintynyt

Oli kyllä taas meteliviikonloppu huipussaan mopopoikien osalta ! Jatkuvaa kaahailua perjantai ja lauantai väliset yöt ja mitä epäinhimillisimpiin aikoihin. Puolen yön molemmin puolin ja vielä kolmeltakin pitk show järjestää. Hoitoalan työntekijänä minulla on myös viikonloppuisin töitä ja tarvitsen säännölliset yöunet. Nyt en ole nukkunut kuin paria kolmea tuntia yössä . - näiden älyttömien kaahailijoiden vuoksi. Mitä näille vois tehdä kun itse eivät tajua aiheuttamaansa haittaa muille ihmisille.

27

702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • möthua

      No harmihan tuo on. Mutta mitään et voi kyllä niille tehdä. Se on kuitenkin ihan laillista ajaa mopolla yleisellä tiellä mihin tahansa kellonaikaan. Ainoa mitä voit tehdä, on että ostat korvatulpat ja pidät ikkunat öisin kiinni.

      • Lakipelaamaan

        Tuskinpa häiritsevä ajo ja käyttäytyminen on laillista mihinkään aikaan! Ota yhteyttä Pohjanmaan poliisipäällikköön asian tiimoilta. Netistä löydät yhteystiedot. Pakkohan ne pellehermannit on kuriin laittaa.

      • Häiriintynyt
        Lakipelaamaan kirjoitti:

        Tuskinpa häiritsevä ajo ja käyttäytyminen on laillista mihinkään aikaan! Ota yhteyttä Pohjanmaan poliisipäällikköön asian tiimoilta. Netistä löydät yhteystiedot. Pakkohan ne pellehermannit on kuriin laittaa.

        Kiitti vinkistä. Näinpä teenkin.

      • Lainkoura

        Jos ei auta, niin yhteys Sisäministeriön poliisiosaston ylijohtaja Risto Lammiin...etunimi.sukunimi@intermin.fi.
        Häiriötä ei tarvitse sietää!

    • onksjärkeevaiei

      Sellaasia kersat ku vanhempansa. Järki periytyy isältä pojalle, tai sitten ei.

      • BROOOOOOM

        Toivottavasti Konnonkujan kakaroista tulee viisaampia kuin isistään. Jos ei tule, niin ei näytä hyvältä.

    • liijan-hiljaista-muuten

      Suur kaupungeissa on pörinää het palijon enemmän, eikä siellä näin joikata haitoista,
      -laittakaas tuppoja korviin ja antaa nuorison elää se nuoruus ja näyttäminen.

    • Perus lapualaisia muksuja 👦🏾 kasvanu niin sanotusti pellossa. Toisin on sjoen lasten laita todellisia kullannuppuja

    • Seturnus

      Melusta valittajan kannattaa muuttaa jonnekin korpeen. Justihin mulla kävi vieraita hesasta, ne sanoi että täällä on jotenkin pelottavan hiljaista. Eivät kuulemma saaneet kunnolla nukutuksi, kun oli niin hiljaista. Ovat tottuneet raitiovaunun kolinoihin ja moottoripyörien pörinöihin, ja heistä tuntui ettei maailmassa ole kaikki kunnossa kun oli niin hiljaista. Satunnainen mopon pörähdys kuului meilläkin, mutta kun se loppui, niin vieraat toivoivat enemmänkin että pörisijät tulisivat uudestaan pörisemään, niin tuntuisi edes vähän kotoisammalta. Oli kuulemma niin aavemaista, kun ei kuulu muutakuin satunnaista pörinää. Aamuyöhön asti nukkuivat huonosti, kun oli niin hiljaista, pelkäsivät että ikkunasta syöksyy kohta susia ja karhuja. Lopulta kuitenkin onneksi joku jätti rekka-auton tyhjäkäynnille aamuyöstä pitkäksi aikaa, ja vieraat helpottuivat, vihdoinkin jotain elämän ääniä, ja nukahtivat siihen rekan tyhjäkäyntiin onnellisina.

      • Sattuviitana

        Korvesta ne perkeet tuleekin traktoreineen!

    • mopoilija

      mielestäni yleisiä teitä saa käyttää poliisilla ei ole huomautettavaa kun ei rikota lakia että siinäs valitatte.Ajelu ei tule vähenemään.Ja kuka on konnonkujan keisari?

      • Setämies45

        Juuri näin pojat. Ootte aivan oikeassa. Nää ykät ei vaan muista kuinka kivaa se mopoilu oli nuorena. Te saatte käyttää yleisiä teitä aivan niin paljon kuin teitä huvittaa. Muistakaa kuitenkin käyttäytyä ykän hermostuessa fiksusti, laki on teidän puolella, ei ykän. Nauttikaa elämästänne ja pärryyttäkää mopoillanne, se on elämää se. Mä oon jo vanha, ja mulla on uudet kujeet. Mutta älkää antako ykäilijöiden häiritä, ottakaa ne tilanteet fiksusti haltuun, ja tehkää valittaja-ykästä pelle. Laki on teidän puolellanne, saatte ajaa vapaasti. Ajakaa siis!

      • Voicefucker

        Jos näin on niin laita osoitteesi tänne palstalle niin voidaan saada kivaa sinunkin yöhösi.
        Mikäli mopoon on vaihdettu tehopakoputki niin äänet eivät ole lain vaatimia. Sakkoa pitäis kirjoittaa laittomista mopoista kovalla kädellä.

      • Vihreänuttu

        Jippii Lapualle on saatu oikea vihreä joka kannustaa nuorisoa kansalaistottelemattomuuteen. Nouseppa oikein käytävällä seisomaan niin kaikki tunnistavat sinut.

      • Bomberjuusto
        Setämies45 kirjoitti:

        Juuri näin pojat. Ootte aivan oikeassa. Nää ykät ei vaan muista kuinka kivaa se mopoilu oli nuorena. Te saatte käyttää yleisiä teitä aivan niin paljon kuin teitä huvittaa. Muistakaa kuitenkin käyttäytyä ykän hermostuessa fiksusti, laki on teidän puolella, ei ykän. Nauttikaa elämästänne ja pärryyttäkää mopoillanne, se on elämää se. Mä oon jo vanha, ja mulla on uudet kujeet. Mutta älkää antako ykäilijöiden häiritä, ottakaa ne tilanteet fiksusti haltuun, ja tehkää valittaja-ykästä pelle. Laki on teidän puolellanne, saatte ajaa vapaasti. Ajakaa siis!

        Kerranki yks asialline ihmine täälä eikä mitää ykämummoja

    • Perästkuuluu

      Laki kieltää häiriköinnin. Laitamme videoinnin ja nämä sitten viranomaisille jatkoa varten. Helppo nakki.

    • Jottasilleen

      Tarpeettoman ja häiritsevän ajon kielto

      Tarpeeton ja häiritsevä ajo taajamassa on kielletty. Ajoneuvon kulkureitti ja ajotapa on taajamassa muutenkin sovitettava sellaiseksi, ettei siitä tarpeettomasti aiheudu häiriötä.

      • LevitelkääVaikkaKäsiä

        Höpö höpö. Tuo on niin tulkinnanvarainen asia, ettei siihen voi käytännössä puuttua. Aina löytyy joku hyvä syy ajaa. Jos mopopojalta kysyt miksi juuri tuosta ajaa, niin hän kertoo olevansa menossa kaverille, eikä muuta reittiä ole olemassa. Ja jos se menee toisen kerran ohi, niin se on menossa toiselle kaverille. Ja kolmannella kerralla se on menossa kioskilta hakemaan kokiksen. Neljännellä kerralla se on menossa viemään kaverille ruuvimeisselin. Viidennellä kerralla se on menossa grillille ostamaan hampurilaisen. Jne. Aina löytyy joku hyvä syy ajaa kyseistä reittiä, eikä siihen voi edes poliisi puuttua, jos ajamiseen on hyvä syy, ja muuta reittiä ei ole olemassa. Se onko syy tekosyy, ei voi kukaan todistaa. Poliisi ei voi estää mopopoikaa ajamasta mopolla esim kioskille ja kaverille. Kyseessä ei ole tarpeeton ajo, jos on hyvä syy olemassa, ja ainahan hyvän syyn voi äkkiä vaikka keksiä, eikä kukaan voi mitään.

        Viritetyt mopot on tietty asia erikseen, mutta kyllä noista vakiomopotkin pärisee aika tavalla, laki sallii aika kovat pärinät. Pärrrryyyttelemisiin...

      • selittelesinävaan
        LevitelkääVaikkaKäsiä kirjoitti:

        Laki ei taida sallia viritettyjä mopoja, eikä tarpeetonta metelöintiä julkisilla paikoilla varsinkaan iltayöstä ja yöllä.

      • Sitäsaamitätilaaa
        LevitelkääVaikkaKäsiä kirjoitti:

        Höpö höpö. Tuo on niin tulkinnanvarainen asia, ettei siihen voi käytännössä puuttua. Aina löytyy joku hyvä syy ajaa. Jos mopopojalta kysyt miksi juuri tuosta ajaa, niin hän kertoo olevansa menossa kaverille, eikä muuta reittiä ole olemassa. Ja jos se menee toisen kerran ohi, niin se on menossa toiselle kaverille. Ja kolmannella kerralla se on menossa kioskilta hakemaan kokiksen. Neljännellä kerralla se on menossa viemään kaverille ruuvimeisselin. Viidennellä kerralla se on menossa grillille ostamaan hampurilaisen. Jne. Aina löytyy joku hyvä syy ajaa kyseistä reittiä, eikä siihen voi edes poliisi puuttua, jos ajamiseen on hyvä syy, ja muuta reittiä ei ole olemassa. Se onko syy tekosyy, ei voi kukaan todistaa. Poliisi ei voi estää mopopoikaa ajamasta mopolla esim kioskille ja kaverille. Kyseessä ei ole tarpeeton ajo, jos on hyvä syy olemassa, ja ainahan hyvän syyn voi äkkiä vaikka keksiä, eikä kukaan voi mitään.

        Viritetyt mopot on tietty asia erikseen, mutta kyllä noista vakiomopotkin pärisee aika tavalla, laki sallii aika kovat pärinät. Pärrrryyyttelemisiin...

        Voivoi...melkoiset sakot moottoripyöräksi muutetulla mopolla, häiritsevästä, ajelusta kortinmenon lisäksi..veroseuraamuskin melkoinen. Itkukaan ei siinä vaiheessa vaan auta.

    • LapualtakinPuuttuu

      Ilkassa: "Video sen paljastaa: Kaasu pohjassa ja keula pystyssä. Moporalli häiritsee kadunvarren asukkaita Alajärven keskustassa: ”Enää puuttuu onnettomuus”, asukas kauhistelee."

      • TaatelinTasapäät

        Lapualaaset ei osaa keulia, siinä se ero. Ne vain pärryyttää tasapäisesti.

    • Laittakaa mulle vaikka privana tietoja noista ganstereista. Enkähän minä saa ne lopettamaan tuollaiset oikeiden ihmisten häiriköinnit.

      • Voivoii

        Voi kauheeta mitä jokun uhkaa.

      • Jeppe-vainaa

        Mikä tuossa on uhkaus? Tuolla ylempänä joku sanoo että syy o vanhempien, joten jos pitäisi uhkailla, niin kersojen isiltä voisi käydä vääntämässä nenän niskan taakse, vanhaa opea mukaillakseni.

      • Mummu69

        Joo o en usko että kellää yli 30v llä on mitää tietoa keitä on ja mistä on 😂

    • kantelupukki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe