Lukiessani monia ajankohtaisia kannanottoja ilmastonmuutos vaatimuksiin, huomaa monen joko vähättelevän, jotkut taas ovat suorastaan maailmanlopun tunnelmissa.
Tehtyäni muutamia valintoja, ja ennenkaikkea arvellessani jäljellä olevia elinvuosiani, olen vakuuttunut, etten ilahduta ketään heittäytymällä etukäteen suremaan.
Ensinnäkään en tule sitä näkemään, enkä myöskään tiedä miten teknologia kehittyy lähitulevaisuudessa.
Niinpä aion olla oma itseni, iloita sillon kun on riemastuttavampia asioita, ja niitähän kyllä löytyy. Samoin voi lähipiirin tapahtumat koskettaa, mutta maailmatuskaa en ota enään sydämelleni 😊 Heippa!
Ilmastoahdistustako
5
139
Vastaukset
Tuhoa kohti mennään ja kovaa vauhtia. Yksimielisyys ratkaisuista tai paremminkin niiden puuttuminen yhtenä syynä. Suomen osuus ei ei parhaimmillaankaan tunnu misään.
Vilkastaanpa ulos ikkunasta Suomen metsiä. Näemme laatupuuta tuottavia
oksattomia puita latvaan asti. Pienet vihreät tupsut puiden latvoissa eivät voi pelastaa happikadolta.
Metsien runsaalla vehreydellä laskisi hiilidioksidin määrä ja happea muodostuisi hengitettäväksi.
Ihmiset tuhoavat luonnon itse ja harkitusti. Tuulimyllytkään eivät meitä pelasta, ei myöskään aurinkopaneelit.
Luonnon pelastaminen ihmiskunnan käyttöön tulisi toteuttaa.- lopeta-hassuttelusi
Lopeta jo tuo peloittelu maailman lopusta, alias ruuneman
Apuli ja mitä metsiä itse näet ikkunastasi?
Nythän on Jokioisten laboratiossa kehitteillä joku systeemi, jolla tätä ilmastonmuutosta pystytään estämään.
Älä edes kysy minulta, mikä se oli, koska en muista, mutta jotain hienoa se oli, kuinka siinä muutettiin aineita uusiokäyttöön.
Miksi muuten vaihdat aina tuota nimmariasi? Haluatko seurata alias Pilmaria, jolla oli useita nikkejä, joista ei edes erkkikään saanut selvää.? - sinis.s
Tässä ilmeisesti tuo Jokioisten laboratorion Biomassan kehittely, mikä näyttää kattavan melko paljon,..
Kannattaa kyllä kuunella!
Ai että onkin huvittavaa lukea, reipasta sapiskaa satelevan Apulille, joka synkkänä kuvailee tuulen tuivertamia puitaan latvatupsuineen !
Itäsuomalaisen puuston rehevyydessä syntynyt, laajan tundravyöhykkeen naapurista, ja kirjallista rehevyyttä ilmentävä kiiskitär taas kertoo havannoistaan Jokioisten ihmelaboratoriosta , jonka kapasiteetistä onkin vielä hyvä olla tietämätön, ettei käy niinkuin minulle kansakoulun väärän ellipsinkuvan kanssa 🤣 ))
Itse viihdyn eläen oman luonteeni mukaan, päivä ja hetki kerrallaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171