Puolitotuuksia kertova valtamedia on selvästi ottanut seuraavaksi agendakseen turvetuotannon lopettamisen soisilla alueella jossa turvevoimaloita käytetään mm. Ilmajoki, Kurikka, Seinäjoki, Kauhava, Kauhajoki jne... muutama mainitakseni.
Asiaahan perustellaan sillä että jos helsinkiläiset joutuvat lopettamaan hiilivoimalat, täytyy maalaisten lopettaa turpeenpoltto. Kun Suomi on hölmöyksissään mennyt allekirjoittamaan EU-päästösopimuksen että lähes kaikenlaisa päästöjä on vähennettävä -30% vuosikymmenen sisällä.
Vaikka suomalainen teollisuus on vähentänyt päästöjä jo ennen EU-jäsenyyttä, joutuen myös sijoittamaan tehtaita maihin jossa päästörajoituksia ei ole tai jos on niistä pääsee korruptiolla eroon.
Seinäjoen lämpövoimaloista mm. keskussairaalan varavoimala on joutumassa olkiluoto 3:sen tilaan, eli rakentamisen valmistuttua on jo aloitettava putkiremontit. Tai sitten kyseisestä voimalasta tehdään museo. Tarkoitus oli että keskussairaalan varavoimalassa voitaisiin polttaa sairaalan ihmisruumita pienemmät osat yms. sekapolttoaineita. Kautta aikain on lämpövoimalaitoksissa poltettu moottori/muutaja-öljyt, mutta niiden poltto on selvästi vähentynyt kuten asutusten päälle satanut tuhkakin (sattumaako?)
Seuraava artikkeli on siinä mielessä paikkaansapitävä, mutta epäilen että siinä on yksi nolla liikaa muovipussi vs. kangaspussi (yleensä myös osittain öljypohjainen) kohdalla. Sekä siinä että turve on ihan oikeasti uusiutuva, tosin hitaasti. On toki hienoa että "city"vihreätkin ovat nyt kääntymässä ydinenergia lisärakentamisen puolelle, koska oikein käytettynä se on kaikkein saastettomin ympärivuotinen energiamuoto (suurin osa kansasta ei edes tiedä että fissio ydinvoimala on itseasiassa höyryvoimala) - terkkuja vaan "city"vihreille, olette edes jossain tulossa järkiinne.
Eli lisää ydinvoimaa, ostokset/roskat muovipussiin tai kierrätyspaperi pusseihin - Meidän pitää pystyä polttamaan riittävän korkeassa lämpötilassa muovijätteemme itse, tästä on esimerkkinä Vaasan roskienpolttolaitos ja meneehän sen päästöt mustasaarelaisten nenään ja länsituulten mukana laskeumat Laihialle/Vöyriin. Siellä poltetaan myös seinäjokisten osittain lajitellut talousjätteet.
EPV energia on tänä vuonna ostanut kyrkösjärven voimalaitoksen, joten nyt sopii kysyä milloin EP-Voima aloittaa ydinvoimalan rakentamisen kyrkösjärven rannalle ... jopa
"city"vihreät kannattavat nykyisin sellaisen rakentamista.
https://mvlehti.net/2018/11/03/valtamedia-levittaa-vaaraa-tietoa-rehellisista-elinkeinoista-tyopaikat-vaarassa-valtamedian-valehtelun-takia/
Turvetuotannolle loppu Etelä-Pohjanmaalla ?
28
446
Vastaukset
- sundmann
valtiovallan uuden linjauksen mukaan myös turpeen poltto tuhoaa ympäristöä va varsinkin sen nosto ja kuivatus
- KukaOnTyhmä
Turpeelle loppu,
Kivihiilelle loppu.
Saksa on valinnut kivihiilen tärkeimmäksi energian lähteeksi.
Mallimaan elämä käy ylikalliiksi
- säteilytetäänmökkiläiset
Oulun seudulle ollaan jo kohta rakentamassa uutta ydinvoimala - puhdas ydinenergia on taas kovassa huudossa ja ydinjätteenä saadaan mm. plutoniumia josta maksetaan paljon ellei sitten Suomi halua tehdä siitä omia ydinpommeja. Ydinaseethan ovat jo tulossa Suomen maaperälle, jos Suomi liittyy puolustus- ja hyökkäysliitto NATO:n täysjäseneksi. "Ydinasevaltio Suomi" - hyvästit puolueettomalle Suomelle. R.I.P
Ranskalaiset kannattaa jättää grillille, olipa sitten kyse sähkövikaisista ranskalaisista autoista tai epävarmoista ranskalaisista ydinvoimaloista ... kuulostais hyvältä japanilainen ydinvoimala Seinäjoelle. ::thumps up
https://www.radiopooki.fi/uutiset/talous/a-167337- PÖLY...PÖLLÄHTELEE
JAPANILAISET, varkautelaiset yrittävät saada lämpenemään Hanneksenrinteen pölyvoimalaa.
Kaikille outoa tekniikaa.
Vaasassa palaa biovoimalat hienosti. - Banzai
Mihin varkautelaisia tarvitaan - ei yhtään mihinkään. Kutsukaa japanilaiset apuun !
Se näissä julkisissa hankinnoissa on pitkän aikaa ollut vikana - että valitaan automaattisesti se halvin vaihtoehto, vaikka se ei sitten oikeasti toimisikaan. - MyivätJapanilaisille
Sumitomo SHI FW Energia Oy yritystiedot | Y-tunnus 1018123-9 | Kauppalehti
https://www.kauppalehti.fi › yritys › sum...
Jari Nokelainen. Vice President, Foster Wheeler Energia Oy Group Service & paikallisjohtaja. Jari Nokelainen. Foster Wheeler Energia Oy Group · Jaakko Riiali. Varatoimitusjohtaja. Jaakko Riiali. Foster Wheeler Energia.
- PASKAjaKUSI
Ei kivihiiltä
Ei turvetta
Ei lentoliikennettä
Ei lihaa
Ei autoilua
Ei matsänhakkuita
Ei turkistarhausta
Ei maatalouden lannotteita
Kyllä
Taksilla ajoa veronmaksajien piikkiin
Homobaareissa oleskelua
Lentoliikenteen terrorisointia
Vieraita naisia
Työskentelyä sairauslomalla
Kunnollisten ihmisten elämän vaikeuttamista
Uupumusta- Ettätäytyyollapässi
Nim paska ja kuusi taitaa olla Kirjoittajalla kumpaakin korvien välissä. Miten tähänkin. Sait sotkettua homo baarit joita ei muuten yhtäkään ole sjoella
- Kuokkajuuso
Ettätäytyyollapässi kirjoitti:
Nim paska ja kuusi taitaa olla Kirjoittajalla kumpaakin korvien välissä. Miten tähänkin. Sait sotkettua homo baarit joita ei muuten yhtäkään ole sjoella
Ettei vaan Ny jotenkin liittynyt johonkin keski-suomalaiseen masennustautiin kaatunutta
lopetetaan koko vitun seinäjoki
- niih
jutiin nii
- seonelämää
tulee kiinteistöhuolto firmoille hyviä traktoreita myyntiin halavalla kun nuo tukijussit jokka on samoilla vehkeillä tehny nevahommia ja talvet venytelly kasseja kotona..periaatteesta valitellu että rahat on kaikki...ny joutuu ainaki puolet hommista lopettaa ja panna akan töihin...
- Trktoriurakoijarit
Koneet halliin seisomaan ja kiljut käymään.Maataan pankolla ja nostellaan hömppäheinäpelloista 100 000 euron hehtaarituet.Välillä käydään thaimaassa Pattayalla lomailemassa.Jollakin mukaan tarttuu halpa piika tai kasvitilalle thaikkunainen orjaksi
- ViherhörhöilleHerätys
Liikasyntyvyys, köyhyys ja uskonsodat ovat suurin uhka maapallolle.
Sekä naisten asema köyhissä maissa.
Saksa satsaa kivihiileen.
- Hyvä_vaan
Eihän meillä kohta ole enää luonnontilaisia soita jos kaikki räävitään pilalle.
Aikaisemmin olis jo pitäny lopettaa tämä hullu touhu. - Kuokkajuuso
Kylymä tuloo muuallakin kun Seinäjoella. Olisko niin että hinkatkaa käsiä yhteen kovalla pakkasella. Ei muutakun lopetetaan turvetuotanto ja kaadetaan suomen kaikki metsät, Pohjanmaan rämeet on kattilassa viidessä vuodessa kun sellumiehetkin kyselöö puita . Loppuu kuivikkeet ja kasvuturpeetkin, näittkäkö muuten 15.12 Ilkka lehdessä oli osa vähäisestä yritysten määrästä jotka alalla toimii. Heistä suurin osa ei jäädy vaikka turvetta ei olisi, mutta vihertävät lentää etelään.
- Kuokkajuuso2
Suihkukoneella .... tai kuten kirjoitettiin 14.12 ajaa monen sadan km päästä ihailemaan kansallispuistoa vanhalla paskalla nokivasaralla. Ja kirjoittelee naamakirjaan kuinka kauheaa se turve onkin
- Göbbelssi
No nii kaukolämpö hönöt rupeaako laskut nousemaan.
- timberland
laittakkaa aasit jätteenpolttolaitoksia pari kuivatulle turvenevalle ja neljälle kasvaa leppää kuivattavaa brikettiä varten...turve ei tuu enää jatkumaan
- Saastuttajat
vapo loppu,turve loppu,turveruukki loppu,Oulun energia saatanan turve-energia loppu!.....Vastuuseen saatanan valehtelijat.Sotkette kaikki vesistöt.Tulee teille kalliiksi tää sotkeminen tulevaisuudessa......
- Turve....Turvallisinta
Seinäjoki lämpenee turpeella, pikkuisen hakkeella.
Uusi pellettilämpöaitos Sairaalan einteessä SEISOO toiettoana kun valittiin
pölypelletti laitos, joka ei toimi.
Rankapuu ajetaan Vaasaan. - Lisäähaloo
Pikkuisen hakkeella.... onko vaikka 5000 rekkaa vuodessa paljon vai vähän. Ei ehkä mahdu jokaisen tallaajan aivoihin suuruusluokka mutta se 500 000 m3 haketta/purua yms palavaa. kasa 5 m korkeana x 100 m leveänä on km pituinen ja siitä riittää ajettavaksi aika monta autoa päivässä.
- Lisälisähaloo
On muuten 150 km pitkä jono rekka-autoa 2 m turvavälillä. Että kaikki on suhteellista
- uusiutuvaa
kyllä talousjättellä,paskalla ym..lämpee koko kylä kun kylkeen lyö muutamalle entiselle turveautiomaalle vähän tuuliropelleja..faktaa
- Pilaa_vesistöjä
Soiden käsittelyllä ja muutamisella (turvetuotanto, ojitus, peltokäyttö) on todella suuria vaikutuksia vesistöihin. Esim. yhden suo-ojituksen aiheuttamat muutokset alapuolisissa vesistöissä voivat olla pysyviä. Soilta tullutta kiintoainesta ei saa enää otettua vesistöistä pois. Turvetuotanto jos mikä kuormittaa vesistöjä. Turpeenotossa laajat suoalueet kuoritaan paljaiksi jolloin alapuoliset vesistöt altistuvat raskaalle kiintoaines- ja ravinnekuormitukselle. Lisäksi suolle ominaiset kasvupaikkatyypit häviävät kaikkine eliölajistoineen.
Suomessa ei ole jäljellä luonnontilaisia soita kuin murto-osa niiden kokonaismäärästä. Suurin osa on ojitettu ja osa vieläpä turvetuotannossa mikä on monessa mielessä pahin vaihtoehto. Soiden muuttaminen on tapahtunut historiassamme hyvin lyhyellä ajalla. Se on ollut todella lyhytänäköistä oman edun tavoittelua ja luontoekosysteemin maksama hinta on korvaamaton. Toivon totisesti, että soiden turvetuotantoa ja ojituksia rajoitetaan reippaasti.
https://www.luke.fi/uutiset/soiden-ojittaminen-nakyy-vesistoissa-yha-enemman/- Heihaloo
Linkistä aukeaa metsäojitukseen liittyvä tutkimus joka ei nyt mitenkään liity turvetuotantoon. Puoltaa paremminkin sitä kun turve vedet puhdistetaan pintavalutuskentillä ja noissa metsäojissa ei ole mitään puhdistusta.
Ja muistakaa että ne turvevedet on luonnon vesiä enemmän kun pelloilta ja metsistä tulevat. Ei ne ole mitään myrkkyä ja silti rakennetaan helvetin kalliit puhd systeemit
- nippondenso
tuo edellinen on täysin totta ja loppukädessä jos katsotaan koko turpeen alusta loppuun energia kaari..ei se nyt niin kannattavaa ole.muuta kun työtekiöille. siksi siis täällä päin niin kova polemiikki lopettamisesta
- turvenuijat
Lisäksi turvenevojen ojat ovat todellisia sudenkuoppia ku ne on monta metriä syviä ja leveetä ja täysin pystyreunaasia ja pehmoisia ettei ylös pääse jos sinne putoaa.Tiedän kymmeniä tapauksia kun on jouduttu pelastamaan koiria ,ja yleensä lopettamaan hirviä,peuroja,kauriita jäniksiä,kettuja yms.Paljon on tapauksia jotka sitten luonto hoitaa.Puhumattakaan lintupoikueista joiden emo pyrähtää ojan yli ja poikue marssii surman suuhun ku ojaan putoaa,ihme ettei vihreät ole tähän asiaan mitenkään reagoinut. Lisäksi ihmettelen ettei mikään ympäristöjärjestö tai lautakunnat vaadi että reunat tehtäisiin loivemmat jolloin olisi eläimillä pieni mahdollisuus selvitä ylös,kamalia loppuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969