Kauhajoen kirkossa saaranattiin valtiovallan/tuomioiden kunnioittamisesta.
Onko Vapaamuurarijärjestö sujuttautunut jo kirkoommekin.?
Eikö hallinnon ja poliisin kaappus olisi riittänyt.?
Kirkko erikoinen juttu
5
277
Vastaukset
Hulluko sinä olet, kun kapinoit laillista valtiovaltaa ja tuomioistuinta vastaan?! 😳
Demokraattisessa maassa valitsemme itse hallitsijamme ja me tavikset olemme alamaisia joiden kuuluu kunnioittaa esivaltaa jonka olemme itse itsellemme valinneet!
Ei tähän pidä sekoittaa vapaamuurareita, koska kyse on itsestäänselvyydestä! 🧐- Jussipaita
Oen ihmetellyt kirkon taipumusta siunata valtiovaltaa vaikka nämä vallan edustajat eivät välitä kansasta,esim:keskusta.
- faspiojafspjoafshjpio
Kirkko ei ole pitkään aikaan välittänyt juuristaan. Poliittinen kirkko on fariseusten häpeällistä puuhastelua.
Jumalaan ja Jeesukseen voi uskoa ilman kuulumista tähän huijari valekirkkoon.
- ThinkPositiv
Jospa ne meinas että insesmistä syytteeseen pannut on valtiovallan ja Suomen lain puitteissa ansainnut tuomion ja aamen!
Kristillinen kirkko on täysin turha laitos. Neuvostoliitossa kirkot laitettiin hyötykäyttöön ja niistä tehtiin mm. hevostalleja ja ravintoloita. Suomessa kannattaisi seurata Neuvostoliiton mallia. Kauhajoen ev.lut. kirkosta voisi tehdä minun toimistorakennukseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916