Uusi urheilutalo valmistuu pikavauhtia ja vuoden parin kuluttua aletaan uutta uimahallia rakentaa. Olisi korkea aika rakentaa orimattilaan jäähalli tai ainakin katettu tekojäärata että päästäisiin pelaamaan icehockeytä tyyliin Jari Kurri tai Selänteen Teemu.
Eikös olisi hienoa jos joku HNL tähti olisi kotoisin orimattilasta?
Varsin sportiinen ja skrode tyyppi olen minä. Jos nuorena olisin satsannut jääkiekkoon niin olisin saattanut menestyä sillä saralla jopa hyvinkin, mutta kun ei täällä ollut silloinkaan kunnollista harrastusmahdollisuutta. Tuleville polville täytyy tehdä harrastus mahdolliseksi.
Katettu tekojäärata saatava orimattilaan
2
189
Vastaukset
- raksafani
Hieno alotus taas Raksa-Ranelta. Siinä miehessä on aineksia vaikka mihin valtuustoon.
Kyllä meitä Orimattilalaisia on kovasti siunattu kun on tuollainen monitaitaja osaaja ja vielä legioonassakin palvellut ja ajaa Mercedeksellä. - Saatava
Jospa Raksa- Rane alkaisi kaivelemaan perstaskusta lompuukia ja laittaisi ensimmäisen alkusijoituksen hankkeeseen minipanos 100 000€. Seuraavaksi hiihtoputki ja katettu hyppyrimäki, koska on tärkeää päästä harjoitelemaan talvilajeja kesähelteillä. Tokihan golffia pitäisi päästä harjoittelemaan viheriölle talvella, no yksi pieni halli voidaan aina tehdä, koska meillä on maksaja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016153
- 2123406
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183335Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663298Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162515Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242494Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282353- 2702081
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441646- 251417