Nato haluaa mennä Venäjän iholle.
Nton toiminta tähtää laajentumiseen.
Nato ei tee sellaisia asioita, jotka ovat Yhdysvaltain politiikan vastaisia.
Yhdysvallat haluaisi olla maailmanpoliisi.
Nato on rahanliitto
12
<50
Vastaukset
- AvointaTyhmyyttä
"Nato haluaa mennä Venäjän iholle. "
Ei erityisesti vaan pyrkii suojaamaan jäsenvaltionsa!
"Nton toiminta tähtää laajentumiseen."
Ei sitäkään! Venäjän oma toiminta aiheuttaa pikkuvaltioiden pyrkimisen jäsenmaiksi!
"Nato ei tee sellaisia asioita, jotka ovat Yhdysvaltain politiikan vastaisia."
Natossa päätökset tehdään kaikkien jäsenmaiden yhteisvoimin. Ellei ole sotia ei Nato tee yhtään mitään!
"Yhdysvallat haluaisi olla maailmanpoliisi."
Ainahan se jotakin touhuaa. USA (yksin) ei ole = Nato eikä Nato osallistu USA:n sotatoimiin!- UbersturmFuhrer
Rauhankumppani Suomi on mukana Irakissa ja Afganistanissa.
- TässäpäViisautta
EU on kytketty Naton kautta Yhdysvaltain sotapolitiikan jouksupojaksi.
- SarjamurhaajaNaapurina
Venäjä on aina maa maailmassa, joka joukkomurhaa eurooppalaisia ja varastelee eurooppalaisten perheiden tontteja itselleen.
Neljässä vuodessa Venäjä on ihmismetsästänyt 10 000 eurooppalaisen päänahat.
- Kiovaara
NATOn jäseneksi päästäkseen pitää jättää hakemus jonka NATOn jäsenvaltioiden on yksimielisesti sitten hyväksyttävä.
Onkohan Venäjä hakemassa NATOn jäsenyyttä ,luulisi ainakin ,ette ennen sitä sen olisi poistuttava Ukrainalle kuuluvalta Krimiltä . - GoneIn60Hous
Suomi on kaukana rauhanliitosta.
Venäjä ja Itä-Saksa, mitäs odotitte?
Ei ne Stasilaiset miksikään muutu.
Siitä saakka kun Berliinin muuri kaatui 1989, niin Polizeit on ihan OIKEASTI MYRKYTTÄNYT ison osan Eurooppaa. Vaikea löytää hyviä työntekijöitä? On vähän virtapois ja viina virtaa... hermot kireellä ja näkökyky vähän heikko. Aah, ainakin v. 1990:sta 2008 saakka samalla tavalla mitä Kohlin vaimo sai itseänikin pommitettu n.40 kertaa. Lopullinen niitti punaviinipullossa, tottunut jo tavaraan, vaikka tulihan siitä PIENI PÄÄNSÄRKY.
Te olette ihan sitä mitä Stasi teille salaa syöttää, ei ole väliä onko raskaanaoleva nainen, vanhus tai lapsi. Ne myrkyttää ja vammauttaa KAIKKI - TE RIKOLLISET. On nimittäin sen verran paljon päänsekoitustavaroita Polizeiteilla.
Varmaan TOSI HYÖDYLLISTÄ. Nauruunhan sitä meinaa vaan jo kuolla. - EI.Reino
Ruskipoikien trorlaus on naurettavaa.
- tohveli
Se on hyvä jos on aiheita nauruun. Se pidentää ikää.
- Ei_kuulu_tänne
Nato on rahanliitto
...ja anna meille voimia jotta jaksaisimme puolustaa Trumpin ja Stubbin rahapussia...
https://youtu.be/S8sF3AqucjE?list=RD3f9VlqbXH2I&t=80 - uusisuunta
Trump juuri uutisissa todisti että aloittaja on tähän hetkeen sidottuna väärässä
- Nato_hajos_ja_taki_kanis
"Trump juuri uutisissa todisti että aloittaja on tähän hetkeen sidottuna väärässä"
Et tainnut ymmärtää, Trump antoi ymmärtää, että: No money, no honey.
Venäläiset olisivat onnellisia jos pääsisivät NATOon.
Nyt ei ole rahaa eikä vapautta mutta on glygolia ja Putte.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916