Tämä on erityisesti nimimerkille kunhan_vastaan, mutta toki muutkin voivaT KANTAA OTTAA.
MIKSI abortti on väärin? Millä argumenteilla perustelet esimerkiksi sen, että perheen taloustilanne tai parisuhteen epävakaus ovat huonoja perusteluja abortille?
Kysyn asiaa, koska ehkäpä vain siten saamme selville sen, miten SINÄ määrittelet tsygoottia ja alkiota/sikiötä.
Ja kyllä: laitan avauksen talteen.
Abortti väärin?
23
71
Vastaukset
- poistonapillejakiiruusti
Antaa olla kun ei täällä näemmä vastustajat saa sanoa enää yhtään mitään.
Kokeillaampa tässä nyt vaihteeksi muokkaamatonta tekstiä täysin neutraalina viestinä, veikkaampa ettei tätäkään tässä enää tunnin päästä ole, kuten lähtee pikavauhtia kaikki muukin "väärää" mieltä oleva asiakeskustelu. Vain törkyt jää ja pysyy sitkeesti. Ketä jaksaa enää kiinnostaa tällainen "keskustelu", jossa vain yksi ainoa kanta sallitaan.
Laitan tietenkin talteen ja kun tietenkin poistetaan, tulee taas pakollisilla pisteytyksillä yms.Ei minua ainakaan kiinnosta poistaa. Luulisin, että normaalilla suomenkielellä olevat tekstit eivät täältä poistu ilman perusteluja.
Et sitten kuitenkaan avauksen kysymykseen halunnut kantaa ottaa?- InhottavaRealistieikirj
Taas poistatetaan..
Et saanut otettua mitään kantaa avaukseen? "Kokeillaampa tässä nyt vaihteeksi muokkaamatonta tekstiä täysin neutraalina viestinä"
Olisit samalla koittanut vastata aloittajan kysymykseen.InhottavaRealisti kirjoitti:
Ei minua ainakaan kiinnosta poistaa. Luulisin, että normaalilla suomenkielellä olevat tekstit eivät täältä poistu ilman perusteluja.
Et sitten kuitenkaan avauksen kysymykseen halunnut kantaa ottaa?Luulisi, mutta asia ei näytä olevan niin. Nykyisin aborttioikeutta puolustavat viestit lentävät suoraan poistoon.
Ja kyllä, itse ainakin kirjoitan aina kunnollista suomen kieltä.
Mutta tosiaan: "Kokeillaampa tässä nyt vaihteeksi muokkaamatonta tekstiä täysin neutraalina viestinä" (nimim. "poistonapillejakiiruusti" 26.2.2019 klo 13:30)
Onhan se kai kiva vastata vastaamatta sanallakaan kysymykseen.- kappasvaan_
Kaikki vastaukset jälleen poistettu :) Näin ollen ei botille näytä kelpaavan edes kirjakielisesti kirjoitetut vastauksetkaan.
Toivon tähän vastausta, koska lopulta olemme asian ytimessä. Jos ihminen aborttia vastustaa, hänellä on vastustamiseen syyt. Tällöin tarvitaan myös perustelut ja minusta olisi mielenkiintoista kuulla ne. Mahdolliset perustelut kertonevat sitten itse kullekin sen, mihin lopulta nämä kiihkeimpien abortin vastustajien ja kovaäänisimpien julistajien "faktat" pohjautuvat.
Hankalaa ymmärtää, että ihmisellä on selkeä viesti kerrottavanaan, mutta kun hänellä nyt olisi tilaisuus antaa tyhjentävä ja yksinkertainen vastaus, hän ei sitä haluakaan tehdä.
Jäänä juttu, että täältä eivät asiattomuudet poistu kuin pitkällä viiveellä, mutta minun toiveeni siitä, että avaukseni kohde kommentoisi, poistuu salamavauhtia...
Onneksi avaus sentään ei ole poistunut.
- InhottavaRealistieikirj
Muuhun saivarteluun kysymykseni kohteella tuntuu energiaa riittävän, mutta tämä kysymys on ilmeisesti jotenkin vastenmielinen.
Ymmärtääkseni olemme kuitenkin täällä keskustelemassa. En käsitä, miksi koko keskustelun pääpointista ei ole halua keskustella.
Jatkuvasti aihetta koskevat kommenttini poistuvat, mitä en oikein kykene ymmärtämään.
Tässä olisi nyt niin kysymykseni kohteila kuin muillakin aborttia vastustavilla ihmisillä mahdollisuus esittää kommenttinsa ja perustella näkemyksiään. Jostakin syystä nin ei kuitenkaan tapahdu ja sekin on minusta omituista. Kaipa sekin jotakin kertoo.
En oikein hahmota keskustelustrategiaa, jossa ihminen ei toimi vastavuoroisesti. Minusta on normaalia keskustelua, että esitetään kysymyksiä ja niihin pyritään vastaamaan. Jokainen pyrkii omat näkemyksensä sitten perustelemaan niin hyvin kuin vain voi ja osaa. Jos perusteluja ei ole, johtopäätökset lienee sitten syytä vetää.
Ja tämänkin laitan talteen.- dskuhfsukyhdfs
Aloitukseen perustelu on jät.ettävä väliin, koska vast.aukseen sisältyy liian tod.enmukaisia term.ejä, joita täällä ei vast.ustajille sall.ita. Näk.öjään niiden hy.shys-sanojen kuv.ailukin oli liikaa bot.ille.
"perustelu on jät.ettävä väliin" yksinkertaisesti siksi, ettei "perustelusi" taida olla kelvollinen.
- niinjustjoopajoo
JustJust kirjoitti:
"perustelu on jät.ettävä väliin" yksinkertaisesti siksi, ettei "perustelusi" taida olla kelvollinen.
Arvattavissa onkin, ettei se kaltaisellesi tyhjän inttäjälle kuitenkaan kelpaisi. Totuus kun ei miellytä.
niinjustjoopajoo kirjoitti:
Arvattavissa onkin, ettei se kaltaisellesi tyhjän inttäjälle kuitenkaan kelpaisi. Totuus kun ei miellytä.
Ja siksikö et viitsi edes yrittää?
Kuulostaa aika välttelyltä. En minäkään kehtaisi esittää epäkelpoa perustelua.- tistiriitaita
JustJust kirjoitti:
Ja siksikö et viitsi edes yrittää?
Kuulostaa aika välttelyltä. En minäkään kehtaisi esittää epäkelpoa perustelua."En minäkään kehtaisi esittää epäkelpoa perustelua. "
Mutta kuitenkin esität, jos niitäkään edes sellaisiksi voi kutsua. Kai sekin tyhjää parempi on, näkeepähän lukijat, mistä (laho)puusta suosijat on veistetty.
- TrumanShow
Miten toisen hankkima abortti voisi jonkun mielestä olla väärin? Ei asia muille kuulu. Kukin huolehtikoon asioistaan.
Hys hys, hiljaa abortin raadollisuudesta, ei siitä saa kirjoitella! Abortin vastustajat eivät saisi esittää mielipiteitään, koska lain mukainen sanavapaus on joidenkin mielestä vain niillä, liberaaleilla, jotka kannattavat aborttia.
Toki, yksittäisen ihmisen, vaikka Maija Mehiläisen teettämä abortti ei kuulukaan sananvapauden piiriin, joten sitä ei voi julkisesti käsitellä, mutta abortin perusteista on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteensä esiin ja niistä vaikka kiivaasti väitelläkin.- InhottavaRealistieikirj
kunhan_vastaan kirjoitti:
Hys hys, hiljaa abortin raadollisuudesta, ei siitä saa kirjoitella! Abortin vastustajat eivät saisi esittää mielipiteitään, koska lain mukainen sanavapaus on joidenkin mielestä vain niillä, liberaaleilla, jotka kannattavat aborttia.
Toki, yksittäisen ihmisen, vaikka Maija Mehiläisen teettämä abortti ei kuulukaan sananvapauden piiriin, joten sitä ei voi julkisesti käsitellä, mutta abortin perusteista on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteensä esiin ja niistä vaikka kiivaasti väitelläkin.Voisitko vastata ystävällisesti avauksen kysymyksiin?
kunhan_vastaan kirjoitti:
Hys hys, hiljaa abortin raadollisuudesta, ei siitä saa kirjoitella! Abortin vastustajat eivät saisi esittää mielipiteitään, koska lain mukainen sanavapaus on joidenkin mielestä vain niillä, liberaaleilla, jotka kannattavat aborttia.
Toki, yksittäisen ihmisen, vaikka Maija Mehiläisen teettämä abortti ei kuulukaan sananvapauden piiriin, joten sitä ei voi julkisesti käsitellä, mutta abortin perusteista on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteensä esiin ja niistä vaikka kiivaasti väitelläkin.Minun mielestäni kylläkin jokainen saa aborteista keskustella. Ei sitä kukaan estä. Minun tekstejäni joku tosin koettaa täällä sensuroida, sillä niin nopeasti ne poistuvat. Ilmeisesti minun on jatkossa laitettava jokainen tekstini talteen ja kyseltävä sitten poiston perään. Alan nimittäin kyllästyä.
Sinulla olisi esimerkiksi tämän avauksen suhteen oiva tilaisuus suoraan keskustella aiheesta. Jostakin ihmeen syystä vain keskityt puhumaan sivussa aiheesta. Toivoisinkin Sinun ottavan kantaa vaikkapa siihen, MIKÄ lopulta tekee tietyistä aborttiperusteluista huonoja.
Ja kyllä: laitan tämän talteen.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1143131- 122016
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371885Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4001754Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
- 131196
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049