En äänestä keskustaa tulevissa vaaleissa

Sen voin nyt jo tässä vaiheessa paljastaa.

https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019?lang=fi-FI

Vaalikone avattu YLE:n sivuilla. Löysinkin oitis oman ehdokkaani jota ajattelinkin äänestää ennen kuin edes konetta kokeilin. En kerro kuka hän on ja mistä mutta sen voin kertoa, että hän ei kuulunut hallituspuolueisiin tällä vaalikaudella.

Kehotan palstalaisia suhtautumaan erittäin epäluuloisesti tämän vaalikauden hallituspuolueiden ehdokkaiden lausuntoihin. Heillä oli neljä vuotta aikaa järjestää esimerkiksi Sote-uudistus mutta reisillehän se meni puutteellisen valmistelutyön vuoksi. Onneksi perustuslakivaliokunnassa oltiin valppaina, ettei puutteellisesti valmisteltua lakiesitystä päästetty äänestykseen.

Kysykää ehdokkailtanne myös heidän suhtautumistaan kiky-sopimukseen ja siihen, että muutenkin pienipalkkaisilta naisvaltaisilta aloilta pidätettiin kolmannes lomarahoista, palkankorotukset jäädytettiin ja työaikaa pidennettiin. Sipilän tuolloin uhkaili jopa hallituksen pakkotoimilla jos ei kiky-sopimukseen päästä.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyseinen vaalikone on erittäin kattava ja hyvin jäsennelty. Kysymyksiä ja aihealueita on paljon. Oma tulokseni neljän suurimman kohdalla on seuraava:

      58 Vihreät
      26 Vasemmistoliitto
      19 Piraattipuolue
      13 Vasemmistoliitto

      Näistä tulee 116 kansanedustajaa, Nämä puolueet jos muodostaisivat enemmistöhallituksen äänimääriensä suhteessa, voisi Suomesta hyvinkin tulla tasa-arvoinen, luontoa ja yksilön oikeuksia kunnioittava hyvinvointivaltio; ei rikas, mutta onnellinen :-)

      • Kirjoitusvirhe. Neljäntenä mulla on 13 SDP.


      • NytSaaNauraa
        Environment kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe. Neljäntenä mulla on 13 SDP.

        Niin kova kommunisti olet, että demaritkin lipsautit kommunistien perinnejärjestöksi ensi yrittämällä,


    • ei-koneella

      Äänestää vaalikoneiden antamien tulosten perusteella, vaalikoneilla manipuloidaan äänestäjiä äänestämään jopa puoluetta mitä muuten ei äänestäisi, sitten saa oottaa 4vuotta seuraavaan kertaan ja harmitella kun tuli äänestettyä vaalikoneen mukaan.

      • Kylpäs. Tämä vaalikone ei manipuloi, se on tehokkain ja paras tapa mm. tutustua ehdokkaiden arvomaailmoihin.
        Ugh, olen puhunut.


    • Tiltuille

      Tosin ette taida päästä Pietarissa äänestämään ketään?

    • Pelonvaali

      Siinä vasurit on viisaina. Taitaa vain viisaus loppua vaaleihin.
      Kun nyt helsinki myös antaa keskustalle hyvin gallupin mukaan 14,2 %.
      Siinä on 26 % löyhää tavaraa, jos näin menee. Nyt keskustalla on 21,1 % että siihen reilu korotus.
      En usko että ihmiset tohtii vihervasemsmitoa äänestää, naiset varsinkaan, niin huonon politiikan takia. Pelkäävät sitten enemmän liikkumista yksin ulkona varsinkin iltaisin.

      • pankkojorinoita

        Pankkomajuri on elävä esimerkki kepulaisuudesta. Mitkä ovat kepulin pahimmat viholliset? Media, vaaligallupit ja vaalikoneet. Keskusta siis elää salaliittoteorioilla?

        Pankkomajuri itse syyllistyy muunnellun totuuden kertomiseen.


    • FiksumpiOnRinne

      Juuri näin täytyy toimia eli aivan päinvastoin kuin Sipilä toimi hallituskaudellaan:

      "– Valmistelussa on edettävä vaiheittain, hallittavan kokoinen kokonaisuus kerrallaan. Valmistelun aikana on varattava riittävästi aikaa perustuslainmukaisuuden arviointiin, sanoo puheenjohtaja Antti Rinne."

    • hyvähyvähyvä

      Vasemmistopuolueet jä minulla aivan jumbosijoille. :))

      Muutama esimerkki ja syy, miksi järkevät ihmiset ei tule äänestämään vihervasemmistoa selviää ymmärtäväiselle tästä:

      https://yle.fi/uutiset/3-10682621

    • no.communism

      Yksi syy, miksi äänestetään vihervasemmistoa on siinä, että EI USKOTA JUMALAAN vaan luullaan, että ihminen voi ja saa vaikka tappaa itsensä, että luonnon mullistukset estyisi, kaikki uskonnot ja kultuurit sekoittuisi ja siitä syntyisi pysyvä rauha.

    • TiettyDemaria

      Minä sain vaalikoneesta hyvän demariehdokkaan. Häntä siis äänestän 3.4.

    • SairaanhoitajaHelsinki

      Minäkään en kepua äänestä. Toi Kiky vei multa niin paljon rahaa, ettei parina kesänä ole ollut rahaa lapsien kanssa mennä minekään, onneksi pääsivät seurakuntaleirille joka on ilmaista. Olen työssä sairaanhoitajana ja yksihuoltaja kolme lasta. Äänestän seuraavaksi sdp puoluetta

    • JohtoVaihtoon

      Kuin myös, ei ääntä tälle nykyiselle lestapuolueelle.

    • keskustaanpoiskok

      keskusta ei 2015 maahanmuutto

    • https://yle.fi/uutiset/3-10692744

      "SDP olisi selvästi suosituin puolue hallitukseen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä
      (siirryt toiseen palveluun)
      .
      Lähes puolet vastanneista toivoo SDP:tä hallitukseen. Seuraavaksi suosituimpia ovat vihreät 35 prosentin kannatuksella. "

      Alkaa vaikuttamaan selkeältä demarien ja vihreiden vaalivoitolta.

      Mitä muita puolueita ennustat seuraavaan hallitukseen SDP:n ja Vihreiden lisäksi?

      • vallanjakohuone

        No jos nuo kaksi muodostaisivat hallituksen päärungon (tulevan vaalituloksen perusteella), niin aika loogista olisi Vasemmistoliiton mukaanlähtö. RKP todennäköisesti olisi myös valmis tuohon koalitioon, hintalappuna Vaasan keskussairaalaan päivystysstatus. Nykyisistä hallituspuolueista Kepu näyttäisi olevan vahvimmilla jatkoon, mutta riippuen nyt siitä, kuinka paljon kepusaapas hörppää vaaleissa vettä sisäänsä kertoo sen, minkälaisen aseman se hallituksessa saisi. Rinne on kertonut SDP:n kannattavan laajapohjaista hallitusta, joten mikäli SDP pitää kärkipaikkansa myös vaaleissa, niin seuraavassa hallituksessa tulisi olemaan 4-5 puolueen edustus.


      • EnnnustajaErkki

        "seuraavassa hallituksessa tulisi olemaan 4-5 puolueen edustus. "

        Vasemmistoliitto ei ainakaan olisi mukana hallituksessa jossa olisi kokoomus. Se tarkoittaa, että SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja keskusta muodostaisivat seuraavan hallituksen ja aivan oikein ruotsalaiset mukana.

        Se tarkoittaisi, että 2023 vaaleissa kokoomus ja ps saisivat suuret vaalivoitot kansan kyllästyttyä kansanrintamahallituksen veronkiristyksiin ja maahanmuuttoon.


    • KeskustaNOLLAprosenttia

      Nykyistä Keskustaa EN ÄÄNESTÄ, vaikka olisivat onnistuneet manipuloimaan minkälaisen koneen tahansa !
      Neljä vuotta on nähty sitä Keskustan sirkusta ja Sipilän uhkailua, että mulle riitti!

      Aivan varmasti äänestän huhtikuussa demokratiaa ja oikeudenmukaisempaa politiikkaa!

    • SpiläKatsePeiliin

      " kiky-sopimukseen ja siihen, että muutenkin pienipalkkaisilta naisvaltaisilta aloilta pidätettiin kolmannes lomarahoista, palkankorotukset jäädytettiin ja työaikaa pidennettiin. Sipilän tuolloin uhkaili jopa hallituksen pakkotoimilla jos ei kiky-sopimukseen päästä."

      Näissä kysymyksissä piilevät ne syyt minkä vuoksi Sipilän katsotaan epäonnistuneen ja kepun kannatuksen pudonneen sinne 14 prosenttiin.

      • Olet oikeassa. Sipilän ja kepun epäsuosio johtuu siitä, että suuri osa kansalaisista tunsivat olevansa vuoron perään hallituksen leikkurien kohteena. Tunne siitä on subjektiivinen asia. Se, että Sipilä tunnisti toteuttaneensa väärää politiikkaa oli sekin vain vaalitaktiikkaa.


    • petollisiaJAosaamattomia

      Jos en ketään muuta keksisi äänestää kui keskustalaisia, niin en sitten äänestäisi ketään.

      Sipilän porukkaa EN ÄÄNESTÄ missään nimessä - sen verran minulla on kuitenkin vielä selkärankaa ja oikeudenmukaisuutta ...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      38
      3289
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2595
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2564
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1816
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1536
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1301
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1258
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1229
    9. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1146
    10. Arvasin että sen profiilin takana on sinä

      Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉
      Tunteet
      13
      1110
    Aihe