Protestanttisen Three-Self Church -kirkon kansallisen komitean johtaja Xu Xiaohong on vannonut, että Kiinan kristillisyydestä poistetaan kaikki länsimaiset vaikutteet.
Xu Xiaohongin mukaan Pekingissä on havaittu kristinuskon ongelmaksi ulkomaiden vaikutus, sekä yksityiset kokoontumispaikat, Christian Post uutisoi.
”Kiinan vastaiset voimat, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen vakauteemme tai jopa horjuttamaan maamme hallintoa, on tuomittu epäonnistumaan”, Xu Xiaohong sanoi Pekingissä pidetyssä konferenssissa.
Hän huomautti, että kristinusko levisi Kiinaan aikana, jolloin länsimaat valloittivat maata, minkä vuoksi uskontoon liittyy aina länsimaisia vaikutteita. Hänen mukaansa länsimaisen vaikutuksen takia Kiinan kirkot haluavat nyt pysyä riippumattomina ja keskittyä omaan toimintaansa.
Xu Xiaohong toteaa, että kirkko tukee tiukasti Kiinaa, jotta yksittäiset mustat lampaat, jotka kristillisyyden nimissä osallistuvat kansallisen turvallisuuden heikkenemiseen, saataisiin oikeuden eteen. Hän lisäsi, että Kiinan kristinuskon on päästävä eroon kaikista ”ulkomaalaisen” uskonnon jäljistä, ja että sen on perustettava oma kiinalainen teologiansa.
Viisivuotisen suunnitelman mukaan Kiinan uskonnollisten viranomaisten vapauttamat protestanttiset kirkot pyrkivät tuomaan uskontoon enemmän ”kiinalaista” vaikutusta. Tähän kuuluu esimerkiksi uuden testamentin uudelleenkirjoitus käyttäen buddhalaisia pyhiä kirjoituksia ja kungfutselaisuuden opetuksia sosialististen ihanteiden puolustamiseksi.
Puheessaan Xu kiitteli aikaisempia yrityksiä kiinalaistaa kristinuskoa maassa. Näihin lukeutuu esimerkiksi 1900-luvun boksarikapina ja vuosina 1922–1927 tapahtunut anti-kristillinen liike. Molempia tapahtumia leimasi kristinuskon vastainen väkivalta.
Yhdysvaltalaisen uskonnonvapaus komission virkamies Sam Brownback sanoi viime perjantaina, että Kiina on sodassa uskontoa vastaan. Hänen mukaansa Kiinan hallitus pyrkii varmistamaan, että uskonnolliset vähemmistöryhmät ovat ”julmasti ja voimakkaasti” sen hallinnassa.
Kiinassa vielä älyttömänpää kuin Suomessa
21
78
Vastaukset
Toistaiseksi liberaalit eivät ole meillä tehneet omaa raaamtunkäännöstän mutta vääristelevät olemassa olevaa.
- todentotta
Totta.
- AwtanTraamattu
Seta kirjoittaa kohta uuden Traamatun ilman miehimyksiä ja miepuolten kanssa makaamista.
- ArtoTTTeikirjautunut
Ainakin homoilun tuomitsemis kohdat pitäisi kuulemma leikellä pois raamatusta...
ArtoTTTeikirjautunut kirjoitti:
Ainakin homoilun tuomitsemis kohdat pitäisi kuulemma leikellä pois raamatusta...
Juu ja Eevan nimi varmaan muutetaan Eeroksi 😆
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Ei siis yhtään esimerkkiä vääristelystä. Asia selvä.
Taidat olla ihan ulalla koko asiasta, kunhan vaan trollaat taas. Jos asia todella kiinnostaa, niin kerrottakoon, että uusi Raamatumme sisältää jo selviä liberaaleja tulkintoja ja asiavirheitäkin, jotka selitettiin ymmärrettävyyden parantumisella ja uudella, "liberaalilla" Raamatun tutkinnalla. Lisätietoa kyllä löytyy netistä, mm. Wiki, Uusi kirkkoraamattu. Aloitteen perusteluissa todettiin, että vuosina 1933 ja 1938 käyttöön otettu Raamattu oli suomen kielen ja raamatuntutkimuksen näkökulmasta "vanhentunut" ja "että varsinkin nuoriso tunsi sen sanamuodot vanhahtaviksi ja vieraannuttaviksi". Uudistus ei suinkaan jäänyt vain sanamuotojen uusimiseen, vaikka mm. Wikissä niin vihjataan. Raamattumme on siitä huolimatta selkeästi luotettavaa luettavaa. Mutta liberalitulkitsijoina tunnettuja ovat mm. Kuula, Nissinen ja Riekkinen, liberaalitulkinnan kolminaisuus, joista Nissinen ainakin oli pari vuotta käännöskomitean johdossakin.
kunhan_vastaan kirjoitti:

Annatko siis nyt esimerkin vääristelystä ja osoitat että kyseessä on vääreistely.
Erilainen tulkintahan ei ole vääristelyä, se on vain erilainen tulkinta.YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Annatko siis nyt esimerkin vääristelystä ja osoitat että kyseessä on vääreistely.
Erilainen tulkintahan ei ole vääristelyä, se on vain erilainen tulkinta."Taidat olla ihan ulalla koko asiasta, kunhan vaan trollaat taas." Myönnät siis trollaavasi, jankutat täysin asiattomasti lähes jokaisen kirjoituksia vastaan. Tämä on tulkintani kirjoituksestasi, todista se vääristelyksi! Erilainen tulkintahan ei ole vääristelyä, hyvä huomio!
AwtanTraamattu kirjoitti:
Seta kirjoittaa kohta uuden Traamatun ilman miehimyksiä ja miepuolten kanssa makaamista.
Jos Seta kirjoittaa Traamatun, se on tietenkin uusi, koska nyt ei sellaista ole, usko.vainen. 😂
- serious
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Annatko siis nyt esimerkin vääristelystä ja osoitat että kyseessä on vääreistely.
Erilainen tulkintahan ei ole vääristelyä, se on vain erilainen tulkinta.Mikäli haluat paneutua käännöskritiikkiin, suosittelen Martti Päivänsalon kirjaa "Taistelu Raamatusta" . Siinä on kirjattu satoja 92-käännöksen käännösvirheitä kommentein.
serious kirjoitti:
Mikäli haluat paneutua käännöskritiikkiin, suosittelen Martti Päivänsalon kirjaa "Taistelu Raamatusta" . Siinä on kirjattu satoja 92-käännöksen käännösvirheitä kommentein.
En ole kiinnostunut käännöskritiikistä vaan väitetystä vääristelystä.
Kysyin mikä on sitä vääristelyä. Annatko esimerkin mainitusta vääristelystä siis.- serious
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
En ole kiinnostunut käännöskritiikistä vaan väitetystä vääristelystä.
Kysyin mikä on sitä vääristelyä. Annatko esimerkin mainitusta vääristelystä siis.Ahvion sote-ajatuksia kysyessäni sanoit, että mene hänen blogiaan selaamaan. Sanon vuorostani sinulle että mene lukemaan kirja, joka kertoo Raamatun vääristelystä. Näet paremmin siitä, kuin yhestäkään foorumisepustuksesta mistä on kyse.
Sitäpaitsi yleensä sinä vain kyselet täällä ja kun joku vaivautuu vastaamaan,niin väität että vastausta ei tullut. Sinun kanssasi keskustelu on ollut turhauttava kokemus - olen pahoillani.
Luehan tuo kirja, niin palataan asiaan? serious kirjoitti:
Ahvion sote-ajatuksia kysyessäni sanoit, että mene hänen blogiaan selaamaan. Sanon vuorostani sinulle että mene lukemaan kirja, joka kertoo Raamatun vääristelystä. Näet paremmin siitä, kuin yhestäkään foorumisepustuksesta mistä on kyse.
Sitäpaitsi yleensä sinä vain kyselet täällä ja kun joku vaivautuu vastaamaan,niin väität että vastausta ei tullut. Sinun kanssasi keskustelu on ollut turhauttava kokemus - olen pahoillani.
Luehan tuo kirja, niin palataan asiaan?En ole muistaakseni kommentoinut kenellekään Ahvion sote ajatuksia.
Enkä mene lukemaan vaan kysyn tätä edelleen siltä joka väitteen esittää.
- serious
"Kiinan kristillisyydestä poistetaan kaikki länsimaiset vaikutteet."
Hieno idea! Samoin Suomen ja Euroopan kristillisyydestä voisi poistaa kaikki länsimaiset Jeesuksen ja Paavalin sanomaa turmelevat vaikutteet!Eihän Jeesus ollut "länsimaalainen" - jos ylipäätään oli olemassa. Jos ajanlaskun alun aikainen palestiinalainen tulisi tänne, hän näyttäisi tyypilliseltä "mamulta".
- serious
Kiina on hyvä esimerkki, miten kokonainen kansa menettää vapautensa. Siellä on ollut lyhyt näennäisen vapauden aika, jonka aikana länsimaiset investoinnit ja innovaatiot saatiin kaapattua. Nyt ote tiukkenee jälleen, josta todistaa uusi uskontolaki.
UUSI LAKI LYHYESTI:
Kaikkien seurakuntien on rekisteröidyttävä
Rekisteröimätön uskonnollinen opetus ja uskonnon levitys on kielletty
Valvontakamerat asennetaan seurakuntiin
Ulkomaisia yhteyksiä rajoitetaan
Evankelioinnista rangaistaan
https://www.marttyyrienaani.fi/kiinan-uudet-muurit/Kova on komento. Nyt on ylisummaan viisasta olla ostamatta kiinalaisia merkkejä tai ylipäätään Kiinassa valmistettuja tuotteita aina kun valmistusmaan saa selville ja kilpailukykyinen vaihtoehto on olemassa – aukottomanahan se olisikin mahdoton projekti.
Tuossa hoksasin, että en ehkä koskaan ole ostanut Kiinassa tehtyä puhelinta. Merkit ovat olleet Nokia (se vanha), Ericsson, Sony Ericsson, Siemens, HTC, Sony ja LG. Ainakin periaatteessa on mahdollista, että kaikki ovat made in elsewhere.
Kannattaa muistaa, että kaksi ensimmäistä valtiota jotka julistivat kristinuskon valtionuskonnoksi olivat Afrikassa (Etiopia) ja Aasiassa (Armenia). Eli miksi länsimailla olisi monopoli kristinuskoon?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039