Vihreät eivät uskalla puhua eräästä lakimuutoksesta

RepelleTerkkuja

Haavisto vaikeni tyystin eilen translaista ja kaikista setan asioista! Mitä Haavisto nyt pelkää?
Sitäkö, että translakia avatessa tulisi esille sen tarkoitus: alkaa antaa hormoonihoitoja ja tehdä kirurgisia toimenpiteitä lapsille. Lisäksi se, että sukupuoli ei enää olisi lääketieteellinen tosiasia vaan jokaisen jopa lasten itsensä valitsema jopa vastoin hänen biologista kehoaan.

54

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuuQC

      Eihän siitä edes toimittaja kysynyt koska kyseessä on koko maan mittakaavassa mitättömän pieni asia kaikille muille paitsi teille ahdasmielisille.

      • etuke

        Pekalla oli 7 min aikaa ihan itse kertoa jos olisi kokenut tärkeäksi. Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

      • Totta. Laki koskee alle prosenttia ihmisistä, mutta saa aivan kuohuksiin viisi prosenttia niistä joita se ei koske.

        Lisäksi tulevat sitten satuolennot, kuten Korkkiruuvin pururadalla säntäilevät epätoivoiset translasten äidit jotka kirjoittelevat kansanedustajille kirjeitä, joissa ovat kauhuissaan jos heidän lapsiaan aletaan leikellä.

      • etuke kirjoitti:

        Pekalla oli 7 min aikaa ihan itse kertoa jos olisi kokenut tärkeäksi. Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

        >Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

        Kansa ei luule tästä asiasta juurikaan mitään, koska useimpia se ei kiinnosta yhtään, kun lähipiirissä ei heilu minkään sortin transihmisiä.

      • MoikkaRäyhis
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kyllästyitkö jo ilmiantoihin?

      • kauhuleviääyhteiskuntaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Totta. Laki koskee alle prosenttia ihmisistä, mutta saa aivan kuohuksiin viisi prosenttia niistä joita se ei koske.

        Lisäksi tulevat sitten satuolennot, kuten Korkkiruuvin pururadalla säntäilevät epätoivoiset translasten äidit jotka kirjoittelevat kansanedustajille kirjeitä, joissa ovat kauhuissaan jos heidän lapsiaan aletaan leikellä.

        "...epätoivoiset translasten äidit jotka kirjoittelevat kansanedustajille kirjeitä, joissa ovat kauhuissaan jos heidän lapsiaan aletaan leikellä."

        Näin on - monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan. Ja myös transihmiset itse ovat julkituoneet että laki on vaarallinen sen ihmisen kannalta, koska psyyke ei noudata lasten sukuelinten silpomisia. Näiden äitien ja transäitien ongelman tosiaan ymmärtää, sillä he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

      • miksipakkoheidänkärsiä
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

        Kansa ei luule tästä asiasta juurikaan mitään, koska useimpia se ei kiinnosta yhtään, kun lähipiirissä ei heilu minkään sortin transihmisiä.

        "Kansa ei luule tästä asiasta juurikaan mitään, koska useimpia se ei kiinnosta yhtään, kun lähipiirissä ei heilu minkään sortin transihmisiä."

        Tämä on suorastaan valhe. Kansa on jo pitkään ollut vastaan lasten sukuelinten silpomista.

      • Kerrohan
        miksipakkoheidänkärsiä kirjoitti:

        "Kansa ei luule tästä asiasta juurikaan mitään, koska useimpia se ei kiinnosta yhtään, kun lähipiirissä ei heilu minkään sortin transihmisiä."

        Tämä on suorastaan valhe. Kansa on jo pitkään ollut vastaan lasten sukuelinten silpomista.

        Hyväksytkö pienten poikalasten ympärileikkauksen?

      • xamuk
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

        Kansa ei luule tästä asiasta juurikaan mitään, koska useimpia se ei kiinnosta yhtään, kun lähipiirissä ei heilu minkään sortin transihmisiä.

        Kansa on sivuuttanut asian, koska luulee sen koskevan vain sterilointia. Kansa siis luulee tietävänsä mistä on kysymys, eikä siksi ole sen enempää perehtynyt asiaan. Jos kansa tietäisi, mitkä ovat todelliset tavoitteet, kiinnostus heräisi aivan eri tasolle.

        Toinen ongelma on se, että keskustelua yritetään tukahduttaa mm. noilla "ahdasmielinen" -kommenteilla.

      • havaintoa
        xamuk kirjoitti:

        Ei Repestä ole muuhun kuin häiritsemään keskusteluja ja solvaamaan.

      • havaintoa

        Hän on eläkkeellä. Tehnyt jotain pätkätöitä.

      • javastaus
        Kerrohan kirjoitti:

        Hyväksytkö pienten poikalasten ympärileikkauksen?

        Juutalaisten kohdalla kyllä, koska se Jumalan asettama liiton merkki! Mooses ei ensin ympärileikannut poikiaan, mutta Jumala teki hänelle selväksi, että ympärileikkaus on Hänen käskynsä.

        Muslimien kohdalla enkä muidenkaan en tätä hyväksy!

      • sama.asia
        Kerrohan kirjoitti:

        Hyväksytkö pienten poikalasten ympärileikkauksen?

        Hyväksytkö korvakorujen käytön? :)

      • Kerrohan
        sama.asia kirjoitti:

        Hyväksytkö korvakorujen käytön? :)

        Hyväksyn mutta sukupolen vaihdoksia en hyväksy koska ei sukupuolta voi vaihtaa.

      • kauhuleviääyhteiskuntaan kirjoitti:

        "...epätoivoiset translasten äidit jotka kirjoittelevat kansanedustajille kirjeitä, joissa ovat kauhuissaan jos heidän lapsiaan aletaan leikellä."

        Näin on - monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan. Ja myös transihmiset itse ovat julkituoneet että laki on vaarallinen sen ihmisen kannalta, koska psyyke ei noudata lasten sukuelinten silpomisia. Näiden äitien ja transäitien ongelman tosiaan ymmärtää, sillä he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        >monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan.

        Mistä tällaisia lehtitietoja löytyy? Roskamedioita älä tarjoile.

        >he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        Nyt menee pururadalla kyllä tooosi lujaa... että väkisin, vasten lapsen ja hänen vanhempiensa tahtoa vietäisiin kantaväestöön kuuluva pienokainen "silvottavaksi"? Suomessa? 😃

      • KirjatkaaYlös
        kauhuleviääyhteiskuntaan kirjoitti:

        Harvinaisen todellisuudentajuinen nimimerkkivalinta! :D

      • tietävä

        Se on latvasta eläkkeellä, kuten jutuistaankin sen jo huomaa.

      • äläsinäkään
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan.

        Mistä tällaisia lehtitietoja löytyy? Roskamedioita älä tarjoile.

        >he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        Nyt menee pururadalla kyllä tooosi lujaa... että väkisin, vasten lapsen ja hänen vanhempiensa tahtoa vietäisiin kantaväestöön kuuluva pienokainen "silvottavaksi"? Suomessa? 😃

        ">monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan.

        Mistä tällaisia lehtitietoja löytyy? Roskamedioita älä tarjoile."

        Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon. Oli tarve saada myös näiden äitien ääni kuuluville, koska "punavihreä" lehdistö ei tosiasioista välitä, kun pitää tehdä propagandaa niin paljon.

        ">he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        Nyt menee pururadalla kyllä tooosi lujaa..."

        Jos laki tulisi ja lapsi saisi päättää, niin hänet viedään silvottavaksi väkisin vaikka äidit ja suku tätä vastustaisi.

        Itse en ole koskaan hyväksynyt lasten sukuelinten silpomista!!

      • Kerrohan kirjoitti:

        Hyväksyn mutta sukupolen vaihdoksia en hyväksy koska ei sukupuolta voi vaihtaa.

        "Hyväksyn mutta sukupolen vaihdoksia en hyväksy koska ei sukupuolta voi vaihtaa."

        Varmaan on mahtavaa varmaan vastustaa, jotain, mitä ei edes usko mahdolliseksi.
        Taidanpa alkaa vastustella päästövapaata dieselautoilua.

      • äläsinäkään kirjoitti:

        ">monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan.

        Mistä tällaisia lehtitietoja löytyy? Roskamedioita älä tarjoile."

        Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon. Oli tarve saada myös näiden äitien ääni kuuluville, koska "punavihreä" lehdistö ei tosiasioista välitä, kun pitää tehdä propagandaa niin paljon.

        ">he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        Nyt menee pururadalla kyllä tooosi lujaa..."

        Jos laki tulisi ja lapsi saisi päättää, niin hänet viedään silvottavaksi väkisin vaikka äidit ja suku tätä vastustaisi.

        Itse en ole koskaan hyväksynyt lasten sukuelinten silpomista!!

        ”Satoja lapsia altistetaan Ruotsissa vuosittain hormonaaliselle ’hoidolle’ ja sen jälkeiselle sukuelinten silpomiselle, ilman että sille olisi olemassa minkäänlaista tieteellistä tai kokemukseen perustuvaa näyttöä.”

        14. maaliskuuta huomattava joukko lääketieteen ammattilaisia vetosi voimakkaasti Svenska Dagbladet -lehdessä, jotta sukupuolista ristiriitaa kokeviin alaikäisiin kohdistuva ”ihmiskoe” lopetettaisiin. Vetoomuksen allekirjoittajina olivat vanhemman professorin Christopher Gillbergin lisäksi kuusi Göteborgin yliopistossa ja Sahlgrenin yliopistosairaalassa työskentelevää professoria tai ylilääkäritasoista lääketieteen ammattilaista.

        He nostivat esiin huolensa lapsista, jotka usein kymmenen vuotta täytettyään huomaavat kuuluvansa toiseen sukupuoleen, kuin mitä heidän biologiset ominaisuutensa selvästi osoittavat. Monilla, ehkä jopa enemmistöllä näistä lapsista on myös autismi, autisminkaltainen tila tai muita kehitysneurologisia ongelmia.

        ”On painavia perusteita olettaa, että myöhäisinä lapsuus- ja nuoruusvuosina alkanut sukupuolidysforia ei ole lainkaan erillinen sukupuoli-identiteettikysymys vaan osa laajempaa ’kuka minä olen’ -problematiikkaa, joka liittyy nuorten kehitysneurologisiin, neuropsykiatrisiin ongelmiin, syömishäiriöihin, masennukseen ja traumoihin,” lääkärit kirjoittavat.

        Heidän mukaansa sukupuolista ristiriitaa kokevat lapset hakeutuvat nettikampanjoiden tai erilaisten painostusryhmien tuella lapsi- tai nuorisopsy­kiatrian yksikköön sukupuoliristiriita-selvitykseen. Tämä selvitys sisältää vain kolme keskustelukertaa.
        Jos lapsi saa selvityksessä sukupuolidysforia-diagnoosin, hänelle aletaan antaa hormonihoitoja ja hänelle tehdään kirurgisia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat peruuttamattomia muutoksia aivoihin ja ulkoisiin sukuelimiin. Lääkärit muistuttavat, että toimenpiteet luokitellaan Ruotsin lainsäädännössä sukuelinten silpomiseksi, mistä seuraa kahdesta kuuteen vuotta vankeutta.

        Heidän mukaansa hoitoja tehdään yleensä 12–17-vuo­tiaille tytöille.
        ”Lapsia ei yleensä oteta mukaan mihinkään eettisesti kestäviin tieteellisiin tutkimuksiin. Ei ole tavatonta, että hoito tehdään vastoin alaikäisen lapsen vanhempien tahtoa. Tämä kaikki tapahtuu Ruotsin sosiaalihallituksen suostumuksella”, vetoomuksessa painotetaan.
        Myös tapausten määrä on voimakkaassa kasvussa. Kun vuonna 2003 tapauksia oli vain kymmenkunta, vuonna 2018 Ruotsissa aloitettiin sukupuolidysforia-selvitys jo yli 500 lapselle. Vetoomuksen allekirjoittajat painottavat, että yhä useammat hoitoja jonottavat tai hoidot jo läpikäyneet tulevat katumapäälle.

        Allekirjoittajien mukaan on käsittämätöntä, että ilman eettisesti hyväksyttyä ja valvottua pitkäaikaistutkimusta ”hoidot” saavat jatkua, kun diagnoosit määritellään pikaisesti ja hormonihoitoja annetaan lääkeaineilla, joille sukupuolidysforia ei ole edes hyväksytty käyttötarkoitus.
        He ihmettelevät, miksi rahoitusta tutkimuksen tekoon ei myönnetä. ”Miksi tämä kysymys on sekoitettu hbtq-liikkeen ajamiin tärkeisiin oikeuskysymyksiin? Teini-iässä äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia ei liity mitenkään aikuisten oikeuteen elää niin kuin tahtovat.”
        ”Mikä ajaa tätä räjähdysmäistä kehitystä, ja kuka vastustaa maltillista, objektiivista tutkimusta?”, ammattilaiset kysyvät.

      • äläsinäkään kirjoitti:

        ">monet transäidit ja äidit ovat lehtitietojen mukaan kirjoitelleet myös kansanedustajille tätä lapsille vaarallista lakia vastaan.

        Mistä tällaisia lehtitietoja löytyy? Roskamedioita älä tarjoile."

        Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon. Oli tarve saada myös näiden äitien ääni kuuluville, koska "punavihreä" lehdistö ei tosiasioista välitä, kun pitää tehdä propagandaa niin paljon.

        ">he äidin vaistollaan kauhistuvat tilannetta, että yhteiskunnan viranomaiset väkisin vie heidän lapsensa silvottavaksi.

        Nyt menee pururadalla kyllä tooosi lujaa..."

        Jos laki tulisi ja lapsi saisi päättää, niin hänet viedään silvottavaksi väkisin vaikka äidit ja suku tätä vastustaisi.

        Itse en ole koskaan hyväksynyt lasten sukuelinten silpomista!!

        >Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon.

        Varmaan tallensit uutisen, kun siihen nyt täällä vetoat? Anna tulla äläkä ujostele aina niin kauheasti.

      • A10097 kirjoitti:

        "Hyväksyn mutta sukupolen vaihdoksia en hyväksy koska ei sukupuolta voi vaihtaa."

        Varmaan on mahtavaa varmaan vastustaa, jotain, mitä ei edes usko mahdolliseksi.
        Taidanpa alkaa vastustella päästövapaata dieselautoilua.

        Sama suomeksi:
        Varmaan on mahtavaa vastustaa jotain, mitä ei edes usko mahdolliseksi.

      • drhe
        A10097 kirjoitti:

        Valheita pitää aina vastustaa, eikä uskotella, että miehestä voisi tulla nainen tai päinvastoin.

      • älähuolehdi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon.

        Varmaan tallensit uutisen, kun siihen nyt täällä vetoat? Anna tulla äläkä ujostele aina niin kauheasti.

        ">Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon.

        Varmaan tallensit uutisen, kun siihen nyt täällä vetoat? Anna tulla äläkä ujostele aina niin kauheasti."

        No on se lehti tuolla lehtikorissa yhä. Niin tuore uutinen oli tältä viikolta.

        Ja samaan syssyyn myös mainittiin nämä leikkauksen tehneet transihmisraukat, jotka ovat huomanneet, että psyyke ei seuraakaan sukuelinten silpomisia. Myös noin vuosi sitten Perjantai-ohjelmassa esiintynyt transnainen kehoitti, että älkää antako silpoa elimiään, siitä seuraa vain koko elämän jatkuvia psyykkisiä vammoja.

      • dhets
        älähuolehdi kirjoitti:

        Repe haluaa, että 12-vuotiaille pojille aletaan laittaa silikonirintoja.

      • hyvähuomio
        dhets kirjoitti:

        Repe haluaa, että 12-vuotiaille pojille aletaan laittaa silikonirintoja.

        Tuo on totta, että sukuelinten silpominen ei sitten riitä. Alkaa myös hormonihoidot jotka vievät kyvyn saada lapsia ja sitten aletaan pumppaamaan aineita lasten sisuksiin, mikä voi taas aiheuttaa vaikka millaisia vaivoja oireita, psyykkeestä ja näitä toimenpiteitä seuraavista kiusaamisista nyt puhumattakaan. Älkää tuhotko näin lasten elämää!!

      • älähuolehdi kirjoitti:

        ">Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon.

        Varmaan tallensit uutisen, kun siihen nyt täällä vetoat? Anna tulla äläkä ujostele aina niin kauheasti."

        No on se lehti tuolla lehtikorissa yhä. Niin tuore uutinen oli tältä viikolta.

        Ja samaan syssyyn myös mainittiin nämä leikkauksen tehneet transihmisraukat, jotka ovat huomanneet, että psyyke ei seuraakaan sukuelinten silpomisia. Myös noin vuosi sitten Perjantai-ohjelmassa esiintynyt transnainen kehoitti, että älkää antako silpoa elimiään, siitä seuraa vain koko elämän jatkuvia psyykkisiä vammoja.

        Niin, mikä lehti ja mikä otsikko, jos vaikka lukaisisi? Kiitos.

      • kauhuleviääyhteiskuntaan
        dhets kirjoitti:

        Repe haluaa, että 12-vuotiaille pojille aletaan laittaa silikonirintoja.

        Monta kertaahan hän on tuota jo vaatinut! Totisesti, Jeesus tulee Piaan.

      • totisesti_
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Niin, mikä lehti ja mikä otsikko, jos vaikka lukaisisi? Kiitos.

        Taisi ope taas keksiä koko jutun.

      • drhe kirjoitti:

        Valheita pitää aina vastustaa, eikä uskotella, että miehestä voisi tulla nainen tai päinvastoin.

        No mutta nimimerkki 'Kerrohan' kuitenkin ilmaisi selkeästi, ettei hyväksy erään sellaisen asian tekemistä, joka ei ole hänen mukaansa mahdollista. (-:

      • Isänmaallinen_
        havaintoa kirjoitti:

        Hän on eläkkeellä. Tehnyt jotain pätkätöitä.

        Näin minäkin usko.vaisesta olen kuullut puhuttavan.

      • Uhhhj
        A10097 kirjoitti:

        No mutta nimimerkki 'Kerrohan' kuitenkin ilmaisi selkeästi, ettei hyväksy erään sellaisen asian tekemistä, joka ei ole hänen mukaansa mahdollista. (-:

        Totuus ja sanojen merkitys sen tekee.

      • Uhhhj kirjoitti:

        Totuus ja sanojen merkitys sen tekee.

        Juuri näin.

      • joko.luit

        Iltalehti 2.3.2019 uutisoi siitä, kuinka äitienpäivää viettävästä naisesta on tullut isänpäivää viettävä mies.

        Mistäköhän aloittaisin? Kertoisinko ensin siitä, kuinka tällaiset artikkelit ovat täysin tarkoitushakuisia, joilla pyritään häpeilemättä muokkaamaan lukijoiden käsitystä sukupuolesta? Vai nostaisinko ensin esille ihmiskehon rajallisuuden, jota on mahdotonta ylittää tunnekokemuksen voimin: naisista ei tule miehiä, eikä isistä äitejä, sillä on se on biologisesti mahdotonta?

        Uutisessa on totta vain se, että henkilön kokemus itsestään on välitetty rehellisesti. Muu on on gender-ideologista narratiivia, jolla ei ole uutisarvoa, sikäli uutisten tarkoitus on välittää totuudenmukaista tietoa meitä ympäröivästä maailmasta.

        Päiväkodin johtaja oli kysynyt trans-identiteettiin vaihtaneelta lapsen vanhemmalta, mitä vanhemmuus-
        sanaa hän tahtoisi itsestään käytettävän. Äitiä kutsutaan nyt isäksi. Voiko sun mutsis olla sun faijas, Iltalehti kertoo, että voi.. Sota sanoista ja niiden merkityksistä näkyy iltapäivälehtien sivuilla. Taistelu siitä, mitä on olla nainen ja mies saa yhä suurempia kierroksia. Valhe kasvaa yhä suuremmaksi.

        Mies suree kuukautistensa loppumista, Iltalehti tiesi kertoa. Lapsen suhtautumisesta vanhemman trans-identiteettiin kerrotaan valtamediassa poikkeuksetta ohuesti ja naivisti. Tottakai lapsi rakastaa vanhempaansa sukupuoli-identiteetin vaihdosprosessista huolimatta, kuten artikkelissa kerrotaan. Sitä, kuinka lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttaa se, että äiti ikäänkuin katoaa perhepotretista ja arjesta, ohitetaan. Kyseessä on varmasti suuri shokki lapselle, kun hänen pitää muodostaa uusi kuva ja suhde vanhempaansa, joka ilmoittaa olevansa toista sukupuolta. Lapsi katsoo vanhempaansa, jonka kasvot ovat erilaiset kuin aiemmin. Äidin pehmeä poski on tullut karheaksi. Iltalehden jutussa sanotaan: ”Vanhemmat kertoivat, että äiti oli kasvanut tyttönä ja naisena, mutta olikin tajunnut aikuisena olevansa oikeasti mies.” On vaikeaa kuvitella mitään niin lasta hämmentävää ja hänen kehitystään häiritsevää kuin edellisen kaltainen tilanne. Lapselle kerrotaan, että äitisi onkin nykyään sinun isäsi ja sinulla on niitä nyt kaksi.

        Artikkeli sai toivottavasti monet kysymään tätä: mitä on olla oikeasti mies? Poika tulee mieheksi käytyään läpi murrosiän. Aikuisella naisella ei tule koskaan olemaan kokemusta siitä, mitä on kasvaa mieheksi ja mitä on olla todella mies. Nainen ei voi omistaa todellista kokemusta siitä, mitä on olla mies. Hän voi vain kuvitella mitä se voisi olla. Hän voi unelmoida miehenä olemisesta, mutta hän ei voi koskaan saavuttaa sitä. Sen sijaan hän voisi iloita siitä, että hän on nainen. Nainen, joka elää maassa, jossa sukupuolisterotypiat eivät estä häntä tekemästä yhtään mitään.

        Rikkinäiset ihmiset tuodaan eteemme otsikko otsikolta ja rivi riviltä. Rakastakaamme heitä. Puhukaamme silti totta siitä, mitä on oikeasti olla nainen ja mitä on olla mies. Vain totuuden varaan voi rakentaa. ”

        Lähde Iltalehti Aa

      • Laina-ajatus
        etuke kirjoitti:

        Pekalla oli 7 min aikaa ihan itse kertoa jos olisi kokenut tärkeäksi. Mutta ei kiinnostanut toimittajiakaan koska laki yritetään ajaa läpi niin, että kansa luulee olevan kysymys vain steriloinnista.

        Pekka Haavisto sanoi seuranneen Aino Kassilaa

        Pekka sanoi televisio tentissä, että hän seurasi naapurissa asuva selvin näkijä Aino Kassilaa.

        ja Uunon mentorina naapurin "kahdeksankymppinen Iita"

      • homopekka
        Laina-ajatus kirjoitti:

        Pekka Haavisto sanoi seuranneen Aino Kassilaa

        Pekka sanoi televisio tentissä, että hän seurasi naapurissa asuva selvin näkijä Aino Kassilaa.

        ja Uunon mentorina naapurin "kahdeksankymppinen Iita"

        Haavisto väisti eilen Ukkolan kysymyksen onko Pekka ollut aina homo?

      • svenska
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Ihan normaalista muutaman kerran viikossa ilmestyneestä sanomalehdestä luin tämän tiedon.

        Varmaan tallensit uutisen, kun siihen nyt täällä vetoat? Anna tulla äläkä ujostele aina niin kauheasti.

        Hundratals barn med könsdysfori utsätts varje år för ”behandling” med hormoner och därefter med könsstympning, helt utan rimligt underlag ifråga om vetenskap, beprövad erfarenhet och ofta utan etisk granskning. Det skriver professor Christopher Gillberg med flera vid Göteborgs universitet.

        ”Könsbytena på barn är ett stort experiment”. Svenska Dagbladet 13.3.2019
        https://www.svd.se/konsbytena-pa-barn-ar-ett-stort-experiment

      • joko.luit
        joko.luit kirjoitti:

        Iltalehti 2.3.2019 uutisoi siitä, kuinka äitienpäivää viettävästä naisesta on tullut isänpäivää viettävä mies.

        Mistäköhän aloittaisin? Kertoisinko ensin siitä, kuinka tällaiset artikkelit ovat täysin tarkoitushakuisia, joilla pyritään häpeilemättä muokkaamaan lukijoiden käsitystä sukupuolesta? Vai nostaisinko ensin esille ihmiskehon rajallisuuden, jota on mahdotonta ylittää tunnekokemuksen voimin: naisista ei tule miehiä, eikä isistä äitejä, sillä on se on biologisesti mahdotonta?

        Uutisessa on totta vain se, että henkilön kokemus itsestään on välitetty rehellisesti. Muu on on gender-ideologista narratiivia, jolla ei ole uutisarvoa, sikäli uutisten tarkoitus on välittää totuudenmukaista tietoa meitä ympäröivästä maailmasta.

        Päiväkodin johtaja oli kysynyt trans-identiteettiin vaihtaneelta lapsen vanhemmalta, mitä vanhemmuus-
        sanaa hän tahtoisi itsestään käytettävän. Äitiä kutsutaan nyt isäksi. Voiko sun mutsis olla sun faijas, Iltalehti kertoo, että voi.. Sota sanoista ja niiden merkityksistä näkyy iltapäivälehtien sivuilla. Taistelu siitä, mitä on olla nainen ja mies saa yhä suurempia kierroksia. Valhe kasvaa yhä suuremmaksi.

        Mies suree kuukautistensa loppumista, Iltalehti tiesi kertoa. Lapsen suhtautumisesta vanhemman trans-identiteettiin kerrotaan valtamediassa poikkeuksetta ohuesti ja naivisti. Tottakai lapsi rakastaa vanhempaansa sukupuoli-identiteetin vaihdosprosessista huolimatta, kuten artikkelissa kerrotaan. Sitä, kuinka lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttaa se, että äiti ikäänkuin katoaa perhepotretista ja arjesta, ohitetaan. Kyseessä on varmasti suuri shokki lapselle, kun hänen pitää muodostaa uusi kuva ja suhde vanhempaansa, joka ilmoittaa olevansa toista sukupuolta. Lapsi katsoo vanhempaansa, jonka kasvot ovat erilaiset kuin aiemmin. Äidin pehmeä poski on tullut karheaksi. Iltalehden jutussa sanotaan: ”Vanhemmat kertoivat, että äiti oli kasvanut tyttönä ja naisena, mutta olikin tajunnut aikuisena olevansa oikeasti mies.” On vaikeaa kuvitella mitään niin lasta hämmentävää ja hänen kehitystään häiritsevää kuin edellisen kaltainen tilanne. Lapselle kerrotaan, että äitisi onkin nykyään sinun isäsi ja sinulla on niitä nyt kaksi.

        Artikkeli sai toivottavasti monet kysymään tätä: mitä on olla oikeasti mies? Poika tulee mieheksi käytyään läpi murrosiän. Aikuisella naisella ei tule koskaan olemaan kokemusta siitä, mitä on kasvaa mieheksi ja mitä on olla todella mies. Nainen ei voi omistaa todellista kokemusta siitä, mitä on olla mies. Hän voi vain kuvitella mitä se voisi olla. Hän voi unelmoida miehenä olemisesta, mutta hän ei voi koskaan saavuttaa sitä. Sen sijaan hän voisi iloita siitä, että hän on nainen. Nainen, joka elää maassa, jossa sukupuolisterotypiat eivät estä häntä tekemästä yhtään mitään.

        Rikkinäiset ihmiset tuodaan eteemme otsikko otsikolta ja rivi riviltä. Rakastakaamme heitä. Puhukaamme silti totta siitä, mitä on oikeasti olla nainen ja mitä on olla mies. Vain totuuden varaan voi rakentaa. ”

        Lähde Iltalehti Aa

        Ja minä ylläolevan kirjoittaja olen Susanna Koivula, oikein hyvää illanjatkoa. Aa:n vaalipaneeli meni muuten hienosti, mutta kummempia en siitä muista. Minulla on kaksi kissaa ja hetero aviomies, jolle pihtaan, koska olen Susanna Koivula. Oikein hyvää illanjatkoa.

    • isi.äiti.vai.lapsi

      Onko aloittelijakirjoittaja setä vai täti, kun aihe on niin kuuma?

      • sgnsrn

        Eikö asia saa kiinnostaa muita kun laitkin koskevat kaikkia?

      • varajuomari
        sgnsrn kirjoitti:

        Eikö asia saa kiinnostaa muita kun laitkin koskevat kaikkia?

        Lainsäädäntö koskee kaikkia, mutta yksittäiset lait vain niissä määriteltyjä tilanteita ja tapauksia asianosaisineen. Translaki ei puutu muiden kuin hyvin harvalukuisten transihmisten elämään, eikä uusi avioliittolaki tuonut pienimpiäkään muutoksia suomalaisten valtaenemmistölle.

      • tyekek
        varajuomari kirjoitti:

        Lainsäädäntö koskee kaikkia, mutta yksittäiset lait vain niissä määriteltyjä tilanteita ja tapauksia asianosaisineen. Translaki ei puutu muiden kuin hyvin harvalukuisten transihmisten elämään, eikä uusi avioliittolaki tuonut pienimpiäkään muutoksia suomalaisten valtaenemmistölle.

        Tottakai nämä molemmat asiat vaikuttavat kaikkiin koska kaikkien avioliittot kyseenalsitetaan onko niissä mies ja nainen vai homo ja lesbo. Siksi nille olisikin pitänyt antaa nimi homoliitto eikä avioliitto.
        Samoin jokaisen sukupuoli kyseenalaistetaan, että onko se oikea vai kokemukseen perustuva.

      • älyn.väIäys
        tyekek kirjoitti:

        Tottakai nämä molemmat asiat vaikuttavat kaikkiin koska kaikkien avioliittot kyseenalsitetaan onko niissä mies ja nainen vai homo ja lesbo. Siksi nille olisikin pitänyt antaa nimi homoliitto eikä avioliitto.
        Samoin jokaisen sukupuoli kyseenalaistetaan, että onko se oikea vai kokemukseen perustuva.

        Mitvit?????????????????????

      • tyekek kirjoitti:

        Tottakai nämä molemmat asiat vaikuttavat kaikkiin koska kaikkien avioliittot kyseenalsitetaan onko niissä mies ja nainen vai homo ja lesbo. Siksi nille olisikin pitänyt antaa nimi homoliitto eikä avioliitto.
        Samoin jokaisen sukupuoli kyseenalaistetaan, että onko se oikea vai kokemukseen perustuva.

        Avioliitto on aina avioliitto riippumatta siitä mitä sukupuolta kumppanit ovat. Nyt avioliitto on vihdoin järkevällä tasolla.

        Vihreiden aluetta ei ole nuo asiat, vaan lähinnä ympäristökysymykset.

    • Onko kukaan muu kuin kristilliset käsitelleet translain mahdollista päivittämistä omissa vaalipuheissaan? Onko persut?

      Halla-aho sanoi että valtionmenoja on leikattava reippaasti ja että sosiaaliturva on turhaa luksusta. Mutta onko hän lausunut mitään tranlaista?

      • NipsuKysyy

        Miten sinun uskovainen vaimosi on asiaa kommentoinut?

      • keskusteIlaan

        Kristillisillä on paljon translapsia ja siksi aihe koskettaa kipeästi.

      • kauhuleviääyhteiskuntaan
        keskusteIlaan kirjoitti:

        Kristillisillä on paljon translapsia ja siksi aihe koskettaa kipeästi.

        Paholainen vainoaa erityisesti kristittyjä sillä muut ovat jo Hänen taskussaan.

      • muistan

        qwertyilija kertoi ylpeänä enona kihlauksestakin ja odotti hääkutsua. Nyt on kovin hiljainen asiasta.....

      • muistan kirjoitti:

        qwertyilija kertoi ylpeänä enona kihlauksestakin ja odotti hääkutsua. Nyt on kovin hiljainen asiasta.....

        Jep-jep🤓

      • hyvää.sunnuntaita
        usko.vainen kirjoitti:

        Jep-jep🤓

        qwertyilija on katkera vanha pappa jolla ei ole muuta kuin tämä palsta......

      • marssi-järjestys

        Kysehhän on yksittäisistä sairaista ihmisistä. Ei näitä asioita huutoäänestyksellä ratkaista Lääkäri tutkii miten näitä potilaita voi parhaiten hoitaa ja jos huomaavat että potilaiden vaatimat toimenpiteet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa ottavat kansanedustajiin yhteyttä ne sitten katsoo mitä parhaaksi näkevät. Yksittäisiin sairauksiin ei puolueet kantaa ota eikä varsinkaan siihen kuinka niitä hoidetaan.

      • Muitakin.on
        hyvää.sunnuntaita kirjoitti:

        qwertyilija on katkera vanha pappa jolla ei ole muuta kuin tämä palsta......

        Repe, torre, sage ja PeKu samoin.

      • Muitakin.on kirjoitti:

        Repe, torre, sage ja PeKu samoin.

        Torre12 saapui äskettäin kilpailumatkalta, jossa matkana oli puolimaraton. Oli siinä hotelliyökin.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2110
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2090
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      120
      1983
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      77
      1689
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1269
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1155
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe