Isis-patjat pysykööt leireissään

Anonyymi

Samoin pennut.

Ei lapsia voi noin vain poliittisin syin erottaa vanhemmistaan eikä vanhempia lapsistaan.

Jos lapset tuodaan väkisin Suomeen, niin seuraavassa vaiheessa alkavat suvakkiääliöt ja muut lentokoneseisojat vaatia perheiden yhdistämisiä. Ensin tulevat isis-patjat pommisäkeissään ja sitten perään ne armaat taistelijat

65

<50

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Akka kitisee että kaikille pitää antaa uusi mahdollisuus.
      Sehän on jo saanut, ensin sai olla Suomessa ja sitten sai mahdollisuuden lähteä Suomesta. Nyt pitäisi taas saada uusi mahdollisuus.
      Eiköhän ole jo aika alkaa hommata itse itselleen niitä uusia mahdollisuuksia - Suomi on osansa tehnyt.

      • Islamilainen patatiisi ei toteutunutkaan. Nyt tultaisiin ottamaan uutta potkua Suomesta.


      • Anonyymi

        Juu!
        Mahdollisuudet Suomessa on nyt käytetty loppuun! Kaapuakat on vaan hyvät ja ettii itselleen uuden isänmaan jostain muualta päin Eurooppaa kustettavakseen! EUstahan näitä pässinpää-isänmaita löytyy hyrymykky jotka antaa uusia mahdollisuuksia vaikka mille rikollisille ja jopa sotarikollisille. Mut Suomi kortti on nyt käytetty!

        Ei mitään asiaa palata takasin! HYVÄSTI!


      • Anonyymi
        Erkkitässämoi kirjoitti:

        Islamilainen patatiisi ei toteutunutkaan. Nyt tultaisiin ottamaan uutta potkua Suomesta.

        aikoinaan suomea haukkuen häipyivät ihanaan musu paratiisiinsa , nyt vinkuvat takaisin suomeen., sekopäitä.. jääkööt rakentamaan sitä musu ihanne maataan. piste


    • Mitä ihmettä mäkätät? Vähemmästäkin on tehty lasten huostaanottoja.
      Lapsille ei oikeusvaltiossa kosteta vanhempien rikoksia ja toivon, että Suomi pysyy oikeusvaltiona tästä eteenkinpäin.

      • Anonyymi

        Miks Suomeen pitäis ottaa jotain Irakissa syntyneitä lapsia!?
        Eikös ne ole silloin irakilaisia! Pysyköön siellä vaan, ihan joka iikka vauvasta vaariin!

        Ja vaikka osa niistä ei olisikaan syntynyt Suomessa, niin eikös noitten kaapunarttujen puolisoilla ole Irakin-Suomen kaksoiskansalaisuus? Jote minkäs vitun takia pelkästään SUOMI noista kahdesta maasta olis vastuussa noista lapsista? Suvakkilogiikalla vai?


      • Anonyymi

        jos toinen vanhempi on Suomen kansalainen, niin lapsen on mahdollista saada Suomen kansalaisuus.


    • Anonyymi

      Sodan aikana maanpetturit teloitettiin heti tavattaessa paikalle

      • Anonyymi

        Ensin vähän kuulusteltiin ja kyseltiin kuulumiset. Erityisesti Pohjanmaan pojat saivat irti paljon tarinaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin vähän kuulusteltiin ja kyseltiin kuulumiset. Erityisesti Pohjanmaan pojat saivat irti paljon tarinaa

        Pohjanmaan pojat olivat Ruotsin metsissä piilossa, sotaa paossa.


    • Anonyymi

      Mitenkäs Suomen kansalaisen ei annettaisi tulla maahan? Ei lakia voi soveltaa mutu-menetelmällä.

      • Tiedätkö mitä Isis on tehnyt ja miksi siihen on liitytty?


      • Anonyymi

        Eli sun mielestäsi se olis sit ihan OK, et Suomen kansalainen kävis ulkomailla murhaturisti matkalla tappamassa muutaman hepu, ja palais tosta vaan muina miehinä takas Suomeen vihellen, ja se olis sun mielestäs sit ihan jees, ja laillista!?

        Jaahas!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sun mielestäsi se olis sit ihan OK, et Suomen kansalainen kävis ulkomailla murhaturisti matkalla tappamassa muutaman hepu, ja palais tosta vaan muina miehinä takas Suomeen vihellen, ja se olis sun mielestäs sit ihan jees, ja laillista!?

        Jaahas!

        Ne saa vielä veteraanistatuksen, saatpa nähdä


      • Anonyymi
        Erkkitässämoi kirjoitti:

        Tiedätkö mitä Isis on tehnyt ja miksi siihen on liitytty?

        Suomen laki ei taida määritellä, että terrorismi rikoksesta voitaisiin poistaa kansalaisuus.
        Eli isis hemmoilla on oikeus palata Suomeen, mutta joutuvat täällä sitten vastaamaan teoistaan.
        Tosin pitävän näytön saaminen rikoksista saattaa olla haastavaa..

        Menee mielenkiintoiseksi, jos noudatetaan lakia ja jos ei noudateta, niin valtio rikkoo omaa lakiaan...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki ei taida määritellä, että terrorismi rikoksesta voitaisiin poistaa kansalaisuus.
        Eli isis hemmoilla on oikeus palata Suomeen, mutta joutuvat täällä sitten vastaamaan teoistaan.
        Tosin pitävän näytön saaminen rikoksista saattaa olla haastavaa..

        Menee mielenkiintoiseksi, jos noudatetaan lakia ja jos ei noudateta, niin valtio rikkoo omaa lakiaan...

        Ei, mutta terroristit eivät pääse liikkumaan sotilasalueelta pois.


    • Anonyymi

      Kaapuämmien leegio ei ollut kantasuomalaisia vaan suomen kielen ääntämyksen ja äänen painojen mukaan jotain Afrikan ihmeitä.
      Näitäkö raakalaisämmiä varten Suomessa on hautausmailla sankarihaudat ja esi-isämme taistelivat meille itsenäisyyden.
      Satans namma!

      • Anonyymi

        Yle antoi väärää tietoa ne ei ollu mitään suomalaisia! Vaan kaapuämmiä


      • Anonyymi

        Jos ei pysty näyttämään PÄRSTÄÄNSÄ pysyköön siellä missä on


    • Anonyymi

      Senverran pitää ajatella kansalaisten turvallisuutta ettei noita takaisin oteta . liian kova hinta jos joku viaton pääsee hengestään kun vakaamustaan harjoittavat, Ovat tietoisesti tiensä valinneet.

    • Anonyymi

      Kyllä ne otetaan takaisin vaikka ajatuskin oksettaa.
      Hitlerin joukoissa taistelleet suomalaiset SS natsitkin otettiin niin pakko se on nyt nuokin ottaa.

      • Anonyymi

        Ja ne suomalaiset SS-natsit oli varmaankin ennen SS-sotaretkeään hakeneet Suomesta turvapaikkaa, ja jokainen heistä oli alunperin kotoisin Saksasta, eikö vaan? :)


      • Anonyymi

        Siis Kysymyshän on kantiksista tässäkin tapauksessa niinku silloinkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Kysymyshän on kantiksista tässäkin tapauksessa niinku silloinkin.

        Siis onko? Ooks sä joku Clark Kent joka näkee kaapujen läpikin? :)

        Ja kysyppäs itseltäs kysymys: ”Minkähän takia niin monella niistä kaapuakoista oli hansikkaat kädessä?” ;)


    • Anonyymi

      Suomi on lähteny sille linjalle että omat otetaan takasin.
      Emme me voi siis lajitella että mitkä vitun fasistit otetaan ja mitkä ei.
      SS ja isis,,,vaikka ampuahan ne tietysti pitäisi.

    • Anonyymi

      Kirjoitin tästä asiasta Yhteiskunta-osastoon, jonne juttu taitaa hukkua.

      Minua ottaa Ylen uutisointi päähän. Pitkä juttu, monta asiantuntijaa kuultiin ja näitä akkoja oli menty haastattelemaan paikan päälle. Eilen annettiin näkyvyyttä oikein puheenjohtajakeskustelun aikaan. Tänään tulee vielä eri ohjelma.

      Ylen tavoite on saada akat tänne. Poliitikot eivät kehtaa olla "kylmäsydämisiä", kun Yle heiltä ahkeraan kyselee. Pian akat tuodaankin tänne suuren julkisuuden kera.

      Lapsia muuten erotetaan vanhemmistaan joka päivä. Tuollaisiin oloihin, terrorijärjestöön, lapsensa vieneet eivät ainakaan sovellu holhoojiksi.

      • Anonyymi

        Eihän YLE päätä mistään mitään. YLE tekee uutisia.
        Poliitikotkaan eivät yksin päätä mistään mitään, nytkin puhuvat vain henkilökohtaisia käsityksiään asiasta. Eiväthän poliitikot ole mitään asiantuntijoita, ovatpahan vain vaaleilla valittuja maallikoita.
        Tämäkin asia ratkaistaan laillisuusperiaatteella.
        Lakia ei voi kiertää millään henkilökohtaisella mielipiteellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän YLE päätä mistään mitään. YLE tekee uutisia.
        Poliitikotkaan eivät yksin päätä mistään mitään, nytkin puhuvat vain henkilökohtaisia käsityksiään asiasta. Eiväthän poliitikot ole mitään asiantuntijoita, ovatpahan vain vaaleilla valittuja maallikoita.
        Tämäkin asia ratkaistaan laillisuusperiaatteella.
        Lakia ei voi kiertää millään henkilökohtaisella mielipiteellä.

        Jos YLE ei PÄÄTÄ mitään, YLE _OLISI_voinut päättää että he EI lähetä mitään kuvausryhmää tekemään jotain *itun nyyhkytarinaa noista kurkunleikkaajista! Jollonka noi rotat olis saanu mädäntyä rauhassa tonne aavikolle! Mutta se kuitenkin PÄÄTTI lähettää!

        Miksi? :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos YLE ei PÄÄTÄ mitään, YLE _OLISI_voinut päättää että he EI lähetä mitään kuvausryhmää tekemään jotain *itun nyyhkytarinaa noista kurkunleikkaajista! Jollonka noi rotat olis saanu mädäntyä rauhassa tonne aavikolle! Mutta se kuitenkin PÄÄTTI lähettää!

        Miksi? :)

        YLE lähetti toimittajan tekemään uutista asiasta. Olisiko asiasta pitänyt vaieta? Miksi?


      • Anonyymi

        Yle päättää mistä uutisoi ja kuinka isosti. Jostakin syystä se antaa suurta näkyvyyttä terroriristijärjestöön menneille naisille. Joku jo päätteli, että Yle valmistelee sunnuntain vaaleissa voittoa persuille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLE lähetti toimittajan tekemään uutista asiasta. Olisiko asiasta pitänyt vaieta? Miksi?

        Olisi pitänyt.

        Koska: Se ei kuulu yhtään mitään kenellekään Suomessa jos jossain toisessa maassa joitain terroristinarttuja on vangittu, vai miksi kuuluisi? Nääntykööt koko paskasakki nälkään siellä aavikolla mun puolesta. Muo ei vois vähempää kiinnostaa! Tehköön sit uutisen niitten mätänevistä ruumiista siellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLE lähetti toimittajan tekemään uutista asiasta. Olisiko asiasta pitänyt vaieta? Miksi?

        No onko tarpeellista suurentaa Suomen hiilijalanjälkeä lähettämällä toimittajia joka persläpeen maailmassa?


    • Anonyymi

      Kansaneläkelaitos varmasti pidättää tukiaisia niin kauan, kuin on poliittisesti mahdollista

    • Anonyymi

      YLE tekee mielipide vaikutus uutisia.

    • Anonyymi

      Ehottomasti pysykööt siellä missä ovatkin. Ei yhtään uusia elättejä, mielisairaita ja tautisia tänne.

    • Anonyymi

      "Radikalisoituneita" on kohta niin paljon, että heitä ei pystytä valvomaan...

      Tilanne on vaarallinen, lisää tulee koko ajan...

      • No niitä on jo Supon mukaan ainakin 370 " Tarkailtavina ". Etää silleen.


    • Anonyymi

      Joo pysykööt siellä paratiisissaan nyt kun sinne ovat halunneet. Selvästi näyttävät ulkomaalaisilta tummilta naisilta vaikka kuinka yrittävät naamaansa peitää . Mielestäni Suomen oikeusistunnoissa noilta ulkomaan kuksijoilta rätit pois naamojen edestä. Miksi saavat peittää naamansa?

    • Anonyymi

      Lapsilla ja naisilla on oikeus tulla suomeen. Ei Isisiin kuuluminen saa olla este tänne paluulle. Minusta Isis ei varmaan edes ole niin paha kuin mediassa uskotellaan ja kyllä siitäkin varmasti jotain hyvää löytyy.

      • Anonyymi

        Siinä puhuu taas yksi hyväuskoinen kansalainen. Ei varmaankaan ole nähbyt kuvia, joissa Isis-taistelijat katkoivat ihmisten päöitä ja jäseniä. Kiduttavat vääräuskoisia.

        Hyi olkoon. Ei ollenkaan tänne takaisin eikä ketään. Laitettakoon olosuhteet sinne, missä nyt ovat, sellaisiksi, että siellä elää voi. Ei meidän tarvitse ruveta elättämään sosiaaliavustuksilla tuota määrää ihmisiä.

        Eikä heistä voi taata tulevan kunnon kansalaisia taustansa vuoksi. Nauttikoon nyt näiset elämästään, kun ovat sinne lähteneet. Auvoista on varmaan ollut.


    • Anonyymi

      Ei ole oikeutta tulla, ovat terroristeja. Maallamme ei ole velvoitetta terroristien elättämiseen.

    • Anonyymi

      Kunniakansalaisia ovat, heille punainen matto kun tulevat lentokoneesta Suomeen...

      • Anonyymi

        ... niin, verenpunainen matto...


    • Anonyymi

      Täällä on jo paljon ääriaineistoa maassa, nämä akat, on kirjoituksessa mainittu saavan tulla rajalle, pidätys, muttei pysty kauaa pitämään vaan päästettävä tänne pyörimään, etsimään samanhenkiset ja eikun teuraaksi väkeä.

    • Anonyymi

      Näitä naisia ei pidä missään tapauksessa päästää Suomeen.

    • Anonyymi

      Ankkurilapset ensiksi Suomeen

      • Anonyymi

        Siiten kaikki muut...


    • Anonyymi

      Joo, eivätköhän nuo sovi muslimimaailmaan paremmin.
      Mustelmien peittelijät lapsineen muslimiensa huotiin vaan, eikä suomalaisten verovaroin elätettäviksi.

    • Anonyymi

      Mitä tapahtui jesideille...

    • Anonyymi

      Kuka vitun Ylen suvakki oli taas lähetetty tekemään haastattelu? Ei olla mitään tehty, voi vittu mitä paskoja.

    • Anonyymi

      Kuinka noiden Isis-naisten äidit edes kehtaavat syyttää Suomea? Kuinka he kehtaavat kasvottomina inistä, että Suomen pitäisi olla oikeusvaltio, mutta ei sitä ole. Noi ämmät ite päättivät lähteä terroristien mukaan lapsineen. Ihan ite ovat valintansa tehneet muuttaessaan terroristien "oikeusvaltioon".

      Mikä perkele se Suomen valtio on hakemaan terroristeja ja terroristin alkuja tänne tappamaan?

      Ei ikinä niitä tänne, ei koskaan. Viekööt viranomaiset ne akat lapsineen jonnekin saarelle satametriä korkeiden sähköllä varustettujen rauta-aitojen taakse viettämään aikaansa.

    • Anonyymi

      Nouskaamme kaikki seisomaan - jos ei lentokoneessa, niin jossakin muussa joukkoliikennevälineessä näiden naisten Suomeen paluun puolesta! Itse aion seisoa junassa koko matkan Jyväskylästä Tampereelle protestoidakseni näiden naisten julmaa kohtelua.

      • Anonyymi

        Mene ennemmin seisomaan moottoritien ohituskaistalle, niin saat paljon paremman näkyvyyden kampanjallesi?


      • Anonyymi

        Mitä ihmneen julmaa kohtelua? Rakkauden perään lähtivät ja varmaan ovat nauttineet olostansa. Lapsiakin on syntynyt rakkauden hedelminä.

        Se on tässä elämässä niin että, sitä saa, mitä tilaa. Edestänsä sen löytää, mitä taakseen jättää.

        Tyytyköön nyt kohtaloonsa. Täämmä varmaan kirjoittelevat puoltolauseita henkilöt, jotka ovat itse muslimitaustaisia. Menkää sinne auttamaan näitä kurjia siskojanne. Tänne emme kuitenkaan heitä halua. Varmaan muslimiväestö
        antaa heille apuaan myötätunnosta.


      • Anonyymi

        Kusipäitä ei tule todellakaan päästää enää palaamaan Suomeen ja täällä on tarpeeksi potentiaalisia ,uskonnollistaustaisia terroristeja, ilman, että noiden pentuja tänne aletaan hyysätä tuleviksi terroristeiksi.

        Saavat luvan alkaa tajuamaan, mihin ovat lähteneet, kukaan tuskin Suomessa pakotti tuohon hulluuteen, itse ovat kalifaattia menneet tukemaan ja terroristeille pentuja tekemään, vastatkoot nyt vaan teoistaan ja elelkööt aavikolla umpirättipäinä :/


    • Anonyymi

      ei yhtään kpl tänne ikinä. täällä on jo 100% heitä liikaa ja se nakyy ja luuluu joka pvä jossain paäi eri muodoissa.

      koko loppu ja heti !!!

      • Anonyymi

        Saahan ne tulla Suomen kansalaisina , jos omin kustannuksin tulevat, ne vaan pidätetään heti rajalla.


    • Anonyymi

      Ensin lähdetään muslimimiehen matkaan ja sitten anotaan suomalaisilta, että ottakaa takaisin, meillä ei mennyt ihan putkeen seikkailu. Ihmetellä täytyy, jos yksikään suomalaismies haluaa tällaisia naisia Suomeen. Naiset, jotka ihailevat näitä tummia raakalaisia, ovat valmiita ottamaan naiset takaisin. Juuri se on syy, miksi suomalaiset on jakautuneet kahteen eri leiriin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Näin on ollut toki ennenkin.

      30 luvulla ne lähti saksalaisten upseerien matkaan ja olivat ihan samalla lailla ideologiaan sitoutuneita.

      • Anonyymi

        70 luvulla ne heilutti punalippuja ja 2000 luvulla ne sotii Trumpin käskystä kohta jossain paskastanissa tai persekoreassa.


    • Anonyymi

      > Suomalainen Mörkö-Marko pilkkaa islamilaista kulttuuria ja
      > islamin naisten siveellisyyttä ja pukeutumista.

      Mörkö-Marko pitkällä mörkö-mailallaan sujautti lätyn Venäjä-maalivahdin längistä sisään.

    • Anonyymi

      asia on nyt ajankohtainen

    • Anonyymi

      Eivät ymmärrä, että henki lähtee, jos tänne tuodaan. Täällä on tiedossa ketä tuodaan, me kantaväestöstä vaadimme täyttä irtautumista eli naamat esiin. Turha ruikuttaa sieltä hyväksyntää teoilleen, vuosiksi telkien taakse kuuluvat kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      63
      2319
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1734
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1574
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1549
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1508
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1121
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1074
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      999
    Aihe