Venäjä demonisoi Natoa Kremlin valheet listattiin

Valehtelu on se idän ihmemaan voimakkain ase.

Disinformaatio saa tutkijan mukaan hälyttävän paljon kaikupohjaa lännessä.

Siitä saakka, kun Nato 70 vuotta sitten perustettiin suojaamaan Eurooppaa Neuvostoliiton mahdolliselta hyökkäykseltä, Kreml on pyrkinyt esittämään läntisen puolustusliiton aggressiivisena uhkana.

Neuvostoliiton propagandassa Nato pelkistyi tutkija Janusz Bugajskin mukaan Yhdysvaltojen kontrolloimaksi laajentumishaluiseksi liittoumaksi, jonka tarkoituksena oli edistää kapitalistista hyväksikäytön politiikkaa ja tukahduttaa työtätekevien massojen pyrinnöt.

– Vladimir Putinin aikana länsivastainen disinformaatio on päivitetty uusin sankarein ja lurjuksin, mutta Nato ja Yhdysvallat ovat säilyttäneet asemansa pysyvinä vastustajina. Kremlin fraseologia ja symbolismi tunkeutuvat edelleen osaksi läntisiä narratiiveja – levisivätpä ne Putinin ymmärtäjien välityksellä tai vain seurauksena siitä, että säännöllisesti toistettujen perättömyyksien korjaaminen on lyöty laimin, Center for European Policy Analysis -ajatushautomossa työskentelevä Bugajski kirjoittaa.

Kreml haluaa hänen mukaansa venäläisten uskovan, että Nato pyrkii eristämään Venäjän ja suunnittelee maan pilkkomista. Läntiselle yleisölle Natosta luodaan kuvaa sotaa lietsovana järjestönä, joka provosoi Venäjää konflikteihin ja rajoittaa eurooppalaisten valtioiden suvereniteettia.

Nato ei pakota ketään jäsenekseen
Viisi Venäjän propagandassa toistuvaa valheellista väitettä on Bugajskin mukaan saavuttanut sellaista kaikupohjaa, että ne voivat vaikuttaa vääristävästi yleiseen mielipiteeseen. Niistä ensimmäinen on syytös Naton aggressiivisesta laajentumisesta.

– Tosiasiassa Nato ei ole määrännyt yhtään maata jäsenekseen, vaan maat, jotka ovat vapauttaneet itsensä Moskovan määräysvallasta, ovat vapaaehtoisesti pyytäneet päästä Naton jäseniksi. Tämä on täydellinen vastakohta Venäjän toimintatavalle – nielaista valtioita sodan, valloituksen, uhkausten ja kiristyksen keinoin, Bugajski toteaa.

Toisen, läntisiinkin tiedotusvälineisiin syötetyn väitteen mukaan Nato olisi kylmän sodan päättyessä luvannut, että mikään entisistä itäblokin maista ei pääsisi puolustusliiton jäseneksi. Todellisuudessa tällaista keskustelua ei virallisissa yhteyksissä koskaan käyty, eikä Nato ole sulkenut oviaan miltään eurooppalaiselta valtiolta.

– Kolmas laajasti hoettu perättömyys on se, että Naton laajentuminen syventää jakolinjoja Euroopassa ja uhkaa Venäjää. Tosiasiassa yhteinen jäsenyys turvallisuusliittoumassa lisää vakautta vähentäessään naapurimaiden keskinäisiä kiistoja, Bugajski sanoo.

Katteettomia uhkakuvia
Myös mielikuva, jonka mukaan Nato uhkaisi Venäjää, on hänen mukaansa pötyä. Kun Kremlin propaganda maalaa kauhukuvia Venäjän rajoille ulottuvasta Natosta, se unohtaa mainita, että yhtä lailla Venäjä ulottuu useiden Nato-maiden rajoille ja että sen Varsovaa, Tallinnaa, Vilnaa ja Riikaa kohtaan esittämillä uhkauksilla on historialliset ennakkotapauksensa.

– Neljänneksi Moskovan Nato-vastainen retoriikka syyttää liittoumaa USA:n imperialismin peitteeksi. Naton jäsenyys näin ollen tukahduttaisi itsenäisen ulkopolitiikan Washingtonin sotkiessa pienet maat yhä uusiin konflikteihin. Tässä sivuutetaan se tosiseikka, että Natossa kaikki päätökset tehdään konsensusperiaatteella, kansalliset asevoimat pysyvät valtion omassa kontrollissa eikä minkään jäsenvaltion ole pakko osallistua yhteenkään Nato-johtoiseen operaatioon, Bugajski huomauttaa.

Kremlin viidennen propagandaväittämän mukaan Naton itäiselle sivustalle sijoitetut eFP-joukot rikkovat Naton ja Venäjän vuonna 1997 solmimaa yhteistyösopimusta. Väite on Bugajskin mukaan erityisen räikeä tilanteessa, jossa Venäjä on itse loukannut eurooppalaisten naapuriensa suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta.

Hän muistuttaa eFP-joukkojen tarkoittavan käytännössä vain neljää rotaatioperiaatteella toimivaa vahvennetun pataljoonan suuruista taisteluosastoa. Samaan aikaan Venäjä on tehnyt olennaisesti mittavampia ja luonteeltaan pysyviä joukkojen ja kaluston siirtoja läntisten rajojensa tuntumaan sekä laiminlyönyt sotaharjoitusten läpinäkyvyyttä koskevia sitoumuksiaan.

– Ottaen huomioon Kremlin syytösten pyörteen, läntisten johtajien yritykset vakuuttaa Moskova siitä, että Nato ei muodosta uhkaa Venäjälle, ovat silkkaa ajan haaskausta. Putin näkee jo pelkän Naton olemassaolonkin uhkana Kremlin pyrkimyksille, sillä puolustusliiton missiona on suojella niiden valtioiden itsenäisyyttä, jotka Venäjä haluaisi alistaa, Bugajski päättelee.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja lähde vielä näkyviin. Verkkouutiset?

      • Eikun tämä ....

        "– Vladimir Putinin aikana länsivastainen disinformaatio on päivitetty uusin sankarein ja lurjuksin, mutta Nato ja Yhdysvallat ovat säilyttäneet asemansa pysyvinä vastustajina. Kremlin fraseologia ja symbolismi tunkeutuvat edelleen osaksi läntisiä narratiiveja – levisivätpä ne Putinin ymmärtäjien välityksellä tai vain seurauksena siitä, että säännöllisesti toistettujen perättömyyksien korjaaminen on lyöty laimin, Center for European Policy Analysis -ajatushautomossa työskentelevä Bugajski kirjoittaa."

        Linkissä se alkup. lontooksi.
        https://www.cepa.org/moscows-anti-nato-deception

        Ja kyllä muuten nauratti makeasti, kun aamusella luin tämän infopläjäyksen.

        IMHO.


    • Anonyymi

      NATOa ei ole perustettu suojaamaan Eurooppaa, vaan miehittämään Eurooppa. NATO ei ole koskaan ollut Saksan aidosti vapaaehtoinen intressi. NATO:n turvallisuuspolitiikasta on aina epädeokraattisesti päätetty USA:ssa. Tämä on totuus.

      • Anonyymi

        PUUAAAAHHHHHH HEH HEH HE🤣😂🤣😂🤣😂🤣

        Olet hyvä esimerkki kremlin aivopesun toimivuudesta.


    • Anonyymi

      Kyllähän se ottaa päähän kun kaikki hävlää kuin tuhka tuuleen, kommunismi, Varsovan liitto, itäblokki, baltit.......Mitä siinä muuta voi tehdä kuin mustata ja kertoa valheita lännen juonista ja pahuudesta. Elinikäinen mielipaha paidattomalle.

      • Tais-toi ... SALOPE!.


    • Anonyymi

      Väittääkö Kremlin pikku-kägonen, ettei Venäjä kykene sivistyneiden NATO-maiden ystäväksi, vaan jatkaa murha- ja varastelurietasteluorgioitaan sellaisten paariavaltioroistojen kanssa, kuten Zimbabve, Venezuela ja Syyria?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe