Hilux kestää ja kestää ....

Anonyymi

VIIME viikolla Aamulehti uutisoi, että Pirkkalan autovahinkokeskus ei ainakaan toistaiseksi ota hyllyihinsä myyntiin Toyota Hiacen ja Toyota Hiluxin moottoreita.

Syy on yksinkertainen.

– Toyotan Hiacen ja Hiluxin moottorit eivät hajoa oikein ikinä, Pirkkalan autovahinkokeskuksen asiakaspalvelu- ja laatuvastaava Aki Reinikka kertoi Aamulehdelle.

Tämän on todennut myös kuhmolainen Kauko Kilpeläinen. Hänen Toyota Hiluxillaan on ajettu tällä hetkellä 839 000 kilometriä.

Kainuun alueella metsäpeurojen tutkijana toiminut Kilpeläinen osti auton uutena vuonna 2002 ja kertoo itse ajaneensa kaikki mittarissa olevat kilometrit.

– Työni vuoksi tarvitsin sellaista autoa, millä pystyy ajamaan vaikeimmissakin olosuhteissa. Täällä Kainuussa on talvisin paljon lunta ja jouduin työni vuoksi ajamaan maastossa ja metsäautoteitä pitkin, sanoo nyt jo eläkkeellä oleva Kilpeläinen.

Edellisellä autollaan, Mitsubishi Pajerolla, Kilpeläinen ajoi 750 000 kilometriä.

– Päädyin Toyota Hiluxiin sen vuoksi, koska täällä Kainuun alueella Toyotan myynti on voimakasta, merkkikorjaamot ovat hyviä ja tutuilla on ollut Hiluxeja, Kilpeläinen kertoo.


Kauko Kilpeläisen Toyota Hiluxilla on ajettu kunnioitettavat kilometrit. (KUVA: KAUKO KILPELÄINEN)

KILPELÄISEN Hilux on ollut hänen kertomansa mukaan todella vähävikainen. Hilux on pysynyt ruosteettomana, eikä siihen ole tarvinnut tehdä ruostekorjauksia. Viimeisimpään katsastukseen vaihdettiin eteen jarrulevyt ja -palat.

– Takana rumpujarruissa on vielä alkuperäiset jarruhihnat, Kilpeläinen huomauttaa.


Kilpeläinen on ollut autoonsa tyytyväinen. (KUVA: KAUKO KILPELÄINEN)

Moottorin puolella ei Kilpeläisen mukaan ole tarvinnut ikinä isompaa remonttia tehdä. Toyotan remontit ovat rajoittuneet jarrupalojen vaihtamiseen.

– Toiseen takanapaan on vaihdettu laakeri ja muut laakerit ovat alkuperäisiä. Lisäksi jäähdytin on vaihdettu parin vuotta sitten, Kilpeläinen kertoo.

839 000 kilometriin ei sisälly yhtään sakkoa ja kolareitakaan ei ole sattunut

22

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moottoriin ei tarvii varaosia, hyvä tietää. Rav 4:ssä ja Lexus NX:ssä on sama kone !!!!

      • Anonyymi

        Hehee, juupa juu historian havinaa.


      • Anonyymi

        Höpöhöpö tero. Rav4:n ja Lexusin dieseleissä ei ole mitään yhteistä Hiluxin moottorin kanssa. Hiluxin dieselit ovat 2,4-, 2,5- ja 3-litraisia jakohihnalla varustettuja. Noissa kahdessa muussa 2,0- ja 2,2-litraisia ketjukoneita ja maailman kuuluja sylinterinkannen tiivistysongelmistaan. Noissa kun tiiviste alkaa vuotamaan poikkeuksetta alle 200tkm:n lukemissa, on vaihdettava koko moottori, koska kannenpulttien kierteet lohkossa vioittuvat irrotettaessa, eikä uusia voi tehdä puutteellisen ainevahvuuden takia.


    • Anonyymi

      Taisi olla kuitenki jo muutama vuosi sitten kun tuo juttu oli lehdessä??
      No kun kori ruostuu alle, niin vähän ajettu kone jää jäljelle.
      Noita saastepyssyjä ei ole saanut myydä kuten vuosiin ja siksi Toyotan oli luovuttava dieseleistä ja ostavat pakunsa osaavilta valmistajilta.

      • Anonyymi

        Puhuuko täällä joku homekorvs vielä dieseleistä. VW huijarit harrastaa saastuttavia ja tappavia dieseleitä.


      • Anonyymi

        VW :n dieseleitä sentään saa vielä myydä mutta Toyotan saaste pommeja ei ole saanut enää aikoihin myydä ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuuko täällä joku homekorvs vielä dieseleistä. VW huijarit harrastaa saastuttavia ja tappavia dieseleitä.

        Työautoissa diesel on paras ja tulee olemaan vielä todella pitkään,........


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työautoissa diesel on paras ja tulee olemaan vielä todella pitkään,........

        Kielletään jo alkuvuodesta koska pienhiukkaset tappaa ihmisiä ja biodiesel moottoreita.


      • Koska otin tuon "saastepyssy" sanan käyttöön niin on samalla tunnustettava että oma saasteongelmani pahenee koko ajan sulkijalihaksen väljistyessä. Olettehan te sen kai jo huomanneet. Tällä epätoivollani saattaa olla vahvasti osuutta asiaan.


      • Anonyymi

        Aina kun Toyotasta puhutaan niin jostain VWn alta ilmetyy VW-aadolf haukkumaan hyvien autojen omistajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina kun Toyotasta puhutaan niin jostain VWn alta ilmetyy VW-aadolf haukkumaan hyvien autojen omistajia.

        Mitä oikein tarkoitat? Toyota ei ole hyvä auto, vaan se surkea ruostuva kikkare.
        Tuo Hiluxin muisteleminen kertoo missä menneisyydessä Terppanat elävät ja unohtivat tietenkin kuinka nopeasti nekin ruostuivat ja sen pelastu oli erillinen runko, mutta Jenkeissä pilasivat senkin konseptin kun autot alkoivat katkeilemaan.


    • Anonyymi

      "Toyotan Hiacen ja Hiluxin moottorit eivät hajoa oikein ikinä, Pirkkalan autovahinkokeskuksen asiakaspalvelu- ja laatuvastaava Aki Reinikka kertoi Aamulehdelle".

      Eli ne on kestäviä, oikein kunnon vanhan ajan moottoreita. Kestää kovaakin käyttöä.

      • Anonyymi

        Valitettavasti kopat mätäni alta ja tuollaisia saastuttajia ei haluta eikä sallita.
        Eihän noissa ollut mitää muuta hyvää kuin työkoneen luotettavuus ja siitä onkin jo aikaa paljon. Sarjassa olipa kerran kauan sitten....


    • Anonyymi

      Luetun ymmärtäminen ottaa joskus koville ... viime viikolla ei ole muutama vuosi sitten !

      • Anonyymi

        Tuo juttu oli tosiaankin jo ainakin vuosi sitten lehdessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo juttu oli tosiaankin jo ainakin vuosi sitten lehdessä.

        Vai millon se oli ?


      • Anonyymi

        Ainakin vähintään vuosi sitten. Ehkä ovat julkaiseet sen uudelleen kun muutakaan asiaa ei ollut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin vähintään vuosi sitten. Ehkä ovat julkaiseet sen uudelleen kun muutakaan asiaa ei ollut?

        Vai millon se oli ?


      • Anonyymi

        Eikö mene asia oikein perille asti, no nukkuisit ja kävisit välillä raittiissa ilmassa ulkona, niin aivot saa happea ja toimivat paremmin.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Noissa menneisyyden menetetyissä unelmissa ja uskossa Terot elää edelleen ja pettymyksiä pukkaa jatkossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe