Patsasta on ihailtu ja inhottu. 28 vuotta sitten kolme nuorta opiskelijaa tervasi sen ja laittoi tervan päälle höyheniä. Joukko kutsui itseään Höyhenryhmäksi ja yksi sen jäsenistä oli muun muassa myöhemmin Yleisradion toimitusjohtajana ja Sdp:n kansanedustajana toiminut, nykyisin Kreabin toimitusjohtajana työskentelevä Mikael Jungner.
Ryhmä halusi tempauksellaan muistuttaa Helsingin kaupunkia siitä, ettei patsasta olisi pitänyt ottaa vastaan samaan aikaan, kun kommunismi oli jo päättymässä Itä-Euroopassa.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/mikael-jungner-ei-kadu-maailman-rauha-patsaan-tervaamista-tuntuu-hyvalta-etta-joskus-on-ollut-oikealla-asialla/
Maailmanrauha-patsas tervattiin ja höyhennettiin tuoreeltaan
9
57
Vastaukset
- Anonyymi
Taide "teos"...no historiallinen sellainen
Patsaan hahmoilta ei puutu kuin Kalashnikovit kourista. Nekin on helppo kuvitella sinne.
- Anonyymi
Aika CCCP tyylinen, niitä on neukkula täynnä.Soviet Finlandiin piti saada oma.
Harmi kun Stalinin pilvenpiirtäjää ei saatu Suomeen. Varsovassa on Josifin lahja Puolan kansalle.
- Anonyymi
Nyt patsas aiotaan siirtää, ja tässä kaupungin johto onkin oikeassa. Nykyinen paikka ei ole soveltuva noin arvokkaalle taide-esineelle. Viisainta olisi siirtää marskin kopukka pois Postitalon edestä, vaikkapa Viikkiin johon se sopisi koetilan kotieläimien kontekstiin. Ja kuuluisan Kirjuhinin loistava teos sen sijalle.
- Anonyymi
Nykyisestä paikasta 20 m etelään olisi mainio sijainti.
- Anonyymi
Vain stallarit (kooltaan 0,1 % kansasta) haluaa marskin patsasta siirtää! Sen sijaan useimmat kansasta soisi neukkuhirvotyksen siirtyvän keskelle Suomen lahtea!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain stallarit (kooltaan 0,1 % kansasta) haluaa marskin patsasta siirtää! Sen sijaan useimmat kansasta soisi neukkuhirvotyksen siirtyvän keskelle Suomen lahtea!
Mihin tutkimukseen tämä perustuu? Kyllähän esim. Tampereella marskin patsas on pusikossa 20km keskustasta eikä kansalaiset tahdo sitä lähemmäs.
- Anonyymi
Stuidut olivat vielä tuolloin aktiivisia. Nyt aktiviteetti riittää vain sometteluun.
- Anonyymi
Mikäli Suomeen olisi saatu Guggenheim, olisi Maailmojen rauha kuulunut itsestäänselvyytenä sen aulaan. Paitsi että miljoonat matkailijat olisivat saapuneet sitä ihailemaan, se olisi asemoinut Suomen maailmanlaajuisen rauhanaloitteen primus motoriksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796