Kremlin lapset pönkittävät Venäjän NATO linjaa

Nuorissa on tulevaisuus. Myös Venäjällä.

Valtaeliitin uusi sukupolvi ei halua kääntää maansa kurssia kohti länttä.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on Puolan ulkopoliittisen instituutin (PISM) tuoreen raportin mukaan pitkään ja virheellisesti ajateltu, että Venäjän valtaeliitin nuori sukupolvi omaksuisi avoimuuden ja oikeusvaltioperiaatteen kaltaisia läntisiä arvoja, koska länsi sinänsä koetaan niin vetovoimaisena.

Opiskelun läntisissä yliopistoissa ja henkilökohtaisten bisneskontaktien on toivottu vähintään altistavan niin sanotut ”Kremlin kakarat” myönteisille läntisille vaikutteille ja parhaassa tapauksessa vähitellen johtavan presidentti Vladimir Putinin muovaaman Venäjän hallintojärjestelmän länsimaistumiseen.

– Valtaeliitin toinen sukupolvi kuitenkin omaksuu vain harvoin näitä arvoja, ja sen edustajat näyttävät tuntevan vielä vähemmän mielenkiintoa järjestelmän muuttamista kohtaan, PISMin tutkijat Bartosz Bieliszczuk ja Agnieszka Legucka kirjoittavat.

Nämä Venäjän vaikutusvaltaisimpien perheiden lapset nauttivat heidän mukaansa merkittäviä etuoikeuksia maassaan. Monet heistä toimivat valtio-omisteisten yhtiöiden johtopaikoilla, hankkivat omistuksia eri puolilta maailmaa ja saavat tuottoisia toimeksiantosopimuksia Venäjän valtiolta.

– Kaikki Venäjän eliitin lapset eivät lukeudu näihin ”Kremlin kakaroihin”, mutta miltei jokaisella eliitin jäsenellä on ”Kremlin kakara” perheessään, he toteavat.

Vaikutusvaltansa ja kokemuksensa vuoksi nämä nuoret ovat PISMin raportin mukaan kaikkein todennäköisimpiä ehdokkaita Venäjän avainpaikoille silloin, kun vallankahvassa oleva sukupolvi vähitellen väistyy.

Rooli kansainvälisessä politiikassa
”Kremlin kakaroiden” arvioidaan edistävän toimillaan myös Venäjän ulkopoliittisia päämääriä muun muassa politiikan välineiksi valjastettujen valtionyhtiöiden puitteissa, mutta myös monin muin tavoin.

– Lisäksi Venäjän eliitti kiertää läntisiä pakotteita siirtämällä omistuksiaan luotettujen perheenjäsentensä käsiin. Tällä tavalla ”Kremlin kakaroiden” merkitys kasvaa myös kansainvälisellä tasolla, raportti toteaa.

Heihin tulisikin Bieliszczukin ja Leguckan mielestä suhtautua tietoisena siitä, että Venäjä voi käyttää heitä hyväkseen pyrkiessään vahvistamaan omaa vaikutusvaltaansa läntisten yhteiskuntien sisällä.

– Heidän asemansa tarjoaa mahdollisuuden korruptoida Yhdysvaltain ja EU:n viranomaisten laittomasti hankituin varoin ja siten heikentää lännen edellytyksiä vastata Venäjän aggressiivisiin toimiin, Bieliszczuk ja Legucka sanovat.

Venäjän vaikutusvaltaisimpiin klaaneihin lukeutuvat heidän mukaansa esimerkiksi veljesten Arkadi ja Boris Rotenbergin, teknologiafirma Rostehin pääjohtajan Sergei Tšemezovin, pankkiiri Juri Kovaltšukin, öljy-yhtiö Rosneftin johtajan Igor Setšinin, federaation turvallisuusneuvoston pääsihteerin Nikolai Patruševin, valtakunnansyyttäjä Juri Tšaikan ja suurliikemies Gennadi Timtšenkon perheet.

Boris Rotenbergilla ja Gennadi Timtšenkolla on myös Suomen kansalaisuus.

9

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eliitin sisäpiiri kasvattaa tulevat johtajat kun vaaleilla ei ole mitään merkitystä.

      • Ja miksi nuo lapset kannattaisivatkaan länsimaisia arvoja, kun kleptokraattinen semidiktatuuri on antanut heille heidän hyvinvointinsa.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ja miksi nuo lapset kannattaisivatkaan länsimaisia arvoja, kun kleptokraattinen semidiktatuuri on antanut heille heidän hyvinvointinsa.

        Niinpä se on hyvä asia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä se on hyvä asia.

        Ei suurimmalle osalle venäläisiä, jotka ovat tuon eliitin mielestä pelkkää ryöstettävissä olevaa roskasakkia.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ei suurimmalle osalle venäläisiä, jotka ovat tuon eliitin mielestä pelkkää ryöstettävissä olevaa roskasakkia.

        Näin se on täällä Suomessakin


      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on täällä Suomessakin

        Ei ole.


    • Anonyymi

      Ei Natoon!

    • Yleensä Venäjällä voi luottaa vain vähemmistön kantaan.

      Hienoa maailman kannalta lienee se että Venäjän väkiluku pompsahtaa kohta 20 miljoonaa pienemmäksi.

      Se on osoitus että kaasuputki toimii.

      • Anonyymi

        EI NATSI-VENÄJÄÄN!

        NJET!

        NJET!

        NJET!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe