Olisiko Stalin tuhonnut myös Leninin?

Anonyymi

Kuten tiedetään, Lenin kuoli jo vuonna 1924 ja Stalin oli noihin aikoihin vasta nousemassa merkittävään rooliin Neuvostoliiton politiikassa.

Jos Lenin olisi elänyt pidempään, olisiko Stalin noussut jossakin vaiheessa Leniniä vastaan valtakamppailuun? Tiedämmehän, että Trotski, jonka Stalin päihitti valtakamppailussa Leninin kuoleman jälkeen, oli Leninin lähipiiriä ja tämän suosikki seuraajakseen. Stalin raivasi tieltään lähes kaikki muutkin Leninin läheiset bolshevikkitoverit ja nosti omat suosikkinsa keskeisiin asemiin.

Jos Lenin olisi elänyt pidempään, olisiko hän päätynyt vankityrmään tai teloituspaikalle samoin kuin lukuisat hänen lähimmät seuraajansa Stalinin vahvistaessa valta-asemaansa? Olisiko Lenin-kultti jäänyt siis kokonaan syntymättä, jos hän ei olisi kuollut varhain?

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lenin oli poissa pelistä Kaplanin tekemän murhayrityksen jälkeen. Stalin eristi hänet 1922 datshalleen Gorkiin ja kontrolloi kaikkia tämän kontakteja, Krupskajaa myöden. Lenin vaati "testamentissaan" 1924 Stalinin syrjäyttämistä "liian karkeana", mutta sillä ei enää ollut vaikutusta.

      Molotov muisteli vanhoilla päivillään, että Stalin oli Leniniin verrattuna ihan pehmo.

      • Anonyymi

        Uskotko muka Molotovin horinoita? Tunnetun laulunkin mukaan (Njet Molotoff) se oli kova valehtelemaan.

        Molo oli Stalinin uskollinen puppetti, joten tietysti hän yritti maalailla joosepista todellisuutta kauniimpaa kuvaa.


    • Anonyymi

      Jossittelu on turhaa. Mutta ettehän te muuhun pysty...

      • Anonyymi

        Loppujen lopuksi kaikki mitä ihmiset tekevät on turhaa.


      • Anonyymi

        Lykkäät pötyä!


    • Anonyymi

      Niin olihan Leninkin syntyjään porvari.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe