K-Rauta: Tarkastamme kaikki laukut, avaa laukkusi valmiiksi kassalle tullessasi

Anonyymi

Tuollainen lappu oli Lommila/Espoo k-raudan sisäänkäyntiportin vieressä. Menin Starkiin.

56

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on laitonta. Ei niin tarvitse menetellä.

      • Anonyymi

        Laitonta? Varkaatko nyt on peloissaan?

        Jokainen vähänkin muita ajatteleva ihminen näyttää, ettei ole kassiin piilotellut tavaraa. Mustalaiset ovat sitten asia erikseen rahtihameineen.
        Kerran näin ulkomaalaistaustaisen liikkuvan kaupassa saman tapaisen kärryn kanssa, jossa golfmailoja kuskataan, eikä kassa sen putkilon pohjia tutkinutkaan. En viitsisi toimia noin epäilyttävästi, vaikka olisi rehellisin aikein liikkeellä.

        Vilautan aina kassia siten kassalle, että tämä näkee, ettei sen pohjalle ole jemmattu mitään, tämän pitäisi olla kaikille luonnollista.

    • Anonyymi

      Vähän siinä ja siinä onko lain mukaista ? Kauppias voi kuiten kertoa, että hän tekee kauppaa vain niiden kanssa, jotka avaavat kassalle tullessaan laukkunsa.

      • Anonyymi

        Käsittääkaeni on laillista, jos varoitetaan ennen liikkeeseen astumista. Jollei varoiteta, niin sitten kaupalla ei ole tuota mahdollisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkaeni on laillista, jos varoitetaan ennen liikkeeseen astumista. Jollei varoiteta, niin sitten kaupalla ei ole tuota mahdollisuutta.

        Nykymaailmassa Suomessa ei mikään ole niin kuin ennen, nyt kun meillä on virassa äärivasemmistolainen valtakunnansyyttäjä. Kuten kiihottamisessakin, niin mikä tahansa voidaan tulkita kiihottamiseksi. Laissa sanotaan, ei palvele yleisesti noudatettavilla ehdoilla.
        Eli, täysin veteen piirretty viiva, jolloin kassien avaaminen voidaan tulkita myös laittomaksi. Eiköhän valtakunnansyyttäjä taas aktivoidu.

        No, mikä nyt on nykymaailman raja. Tuosta kassi-asiasta on puhuttu ainakin 20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mikä nyt on nykymaailman raja. Tuosta kassi-asiasta on puhuttu ainakin 20 vuotta.

        Muistan, mutta nykyinen valtakunnansyyttäjä ei ole ollut virassaan 20 vuotta. Hän tulkitsee pykäliä eri lailla mitä edeltäjänsä. Eipä kukaan aikaisemmista valtakunnasyyttäjistä tulkinnut Räsäsen kirjoituksiakaan laittomiksi, vaikka ne ovat olleet kenen tahansa luettavissa 15-20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkaeni on laillista, jos varoitetaan ennen liikkeeseen astumista. Jollei varoiteta, niin sitten kaupalla ei ole tuota mahdollisuutta.

        Käsittääksesi ?? Käsitit väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan, mutta nykyinen valtakunnansyyttäjä ei ole ollut virassaan 20 vuotta. Hän tulkitsee pykäliä eri lailla mitä edeltäjänsä. Eipä kukaan aikaisemmista valtakunnasyyttäjistä tulkinnut Räsäsen kirjoituksiakaan laittomiksi, vaikka ne ovat olleet kenen tahansa luettavissa 15-20 vuotta.

        En minä kyllä ole K-Raudassa nähnyt varoitusta Räsäselle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykymaailmassa Suomessa ei mikään ole niin kuin ennen, nyt kun meillä on virassa äärivasemmistolainen valtakunnansyyttäjä. Kuten kiihottamisessakin, niin mikä tahansa voidaan tulkita kiihottamiseksi. Laissa sanotaan, ei palvele yleisesti noudatettavilla ehdoilla.
        Eli, täysin veteen piirretty viiva, jolloin kassien avaaminen voidaan tulkita myös laittomaksi. Eiköhän valtakunnansyyttäjä taas aktivoidu.

        Tämä tulee varmaan valtakunnankiukun työpöydälle siinä vaiheessa kun Feija tai Rosanda kieltäytyy avaamasta ostoskassiaan kassalla. Ja Valde vielä kuvaa tapahtuman.

    • Anonyymi

      K-rautaan tai yleensäkin k-kauppoihin ei kannata mennä muutenkaan. Kauppias hoitaa homman ja myy ylihintaan. Valitsemalla muun kaupan saa samat tavarat halvemmalla.

    • Anonyymi

      Tätä se on vihervasemmistolainen yhteiskunta, vihaa, rasismia, lisääntyvää rikollisuutta ja sen seurauksena lisää valvontaa, kuten nyt laukkujen tarkistusta.

      • Anonyymi

        Tämä on suoraa seurausta pakko-islamisaatiosta

    • Anonyymi

      No kyllä on taas varsinaisia lakimiehiä palstalla. Voi hyvänen aika sentään. Kenenkään ei tarvitse näyttää laukkunsa sisältöä kenellekään. Edes vartijat eivät voi lain mukaan tutkia laukkuja. Ainoastaan Poliisilla on oikeus tutkia laukun sisältö ja silloinkin pitää olla vahva epäily.

      Ette varmaan ole koskaan kuullut sellaisesta lainkohdasta kuin SYYTTÖMYYSOLETTAMA? Se tarkoittaa sitä, että kenenkään Suomen kansalaisen ei tarvitse todistaa syyttömyyttään, ei edes oikeudessa. Syyllisyys sen sijaan täytyy näyttää toteen.

      Se on kauplta äärimmäisen laitonta jos se lähtee siitä ajatuksesta, että jokainen asiakas on lähtökohtaisesti varas siihen saakka kunnes todistaa syyttömyytensä.

      • Anonyymi

        Lait koskevat myös ulkomaalaisia. Ei heidänkään tarvitse syyttömyyttään osoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lait koskevat myös ulkomaalaisia. Ei heidänkään tarvitse syyttömyyttään osoittaa.

        Toki näin.

      • Anonyymi

        Saivartele tietämättömyyttäsi. Jos joku kieltäytyy avaamasta laukkuaan, niin ei kauppias, tai vartijat väkisin lähde kassia tarkastamaan, mutta kauppias voi silloin ilmoittaa, ettei hän tee kauppaa tämän kanssa. Ei kaupasta mitään voi ostaa väkisin, kyllä kauppiaan on kauppaan suostuttava.
        Vielä toistaiseksi Suomessa on mielipiteen vapaus, jolloin kauppiaskin saa ajatella asiakkaistaan mitä haluaa.
        Eikä sinulla ole laista muuta, kun mututietoa. Pakkokeinolain mukaisessa jokamiehen kiinniotto-oikeudessa on myös oikeus ottaa anastettu tarvara varkaalta pois, vaikka silloin pitäisi avata väkisin laukku. Se on sitten toinen juttu, jos tulee harhaisku, mitä siitä mahdollisesti seuraa.
        Hyvä esimerkki on Lappi. Jos Utsjoella otetaan varas kiinni ja siitä ilmoitetaan poliisille, jonka lähin vapaa partio on 400 km:n päässä, mutta sen työvuoro on päättymässä, jolloin seuraava partio pääsisi paikalle vasta seuraavana päivänä, niin pakkokeinolain mukaan tavaran saa ottaa varkaalta pois vaikka väkisin, ilman poliisia.

        Älä länkytä paskaa kun et oikeasti tiedä mistään mitään.

        Epäily ei riitä jokamiehen kiinniotto-oikeuden toteutumiseen. Jotta jokamiehen kiinniotto-oikeus toteutuisi, se edellyttää tilanteen näkemistä, että joku sulloo jotain kassiin ja silloinkin täytyy kutsua Poliisi paikalle. Itse ei saa mennä tonkimaan kassia.

        Höpö, höpö. Epäily riittää, mutta silloin ei saa tulla harhaiskua, eli kassista on löydyttävä anastettu tavara. Jos ei löydy, niin joutuu vaikeuksiin. Miten kutsut Lapissa poliisin paikalle, joka saattaa olla 400 km:n päässä, tai voi tulla vasta seuraavana päivänä ? Kyse on ns. sallitusta itseavusta, kuten laki suomeksi kertoo !
        Vai, jäätkö epäillyn kanssa odottelemaan poliisia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä länkytä paskaa kun et oikeasti tiedä mistään mitään.

        Älä nyt naurata. Valmistuin juristiksi jo silloin, kun sinä olit vielä isäsi lahkeessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt naurata. Valmistuin juristiksi jo silloin, kun sinä olit vielä isäsi lahkeessa.

        Olet siis 100 vuotias. Minä olen 66 vuotias ja sinä et ole lakimies. Siinä on factat.

      • Anonyymi

        "No kyllä on taas varsinaisia lakimiehiä palstalla....."

        Juuuri noin minäkin olen asian ymmärtänyt, kuin edellinen sen on kirjoittanut!

      • Anonyymi

        Riittää, kun joku asiakas ilmoittaa, että tuo tai tuo henkilö saattoi kätkeä jotain laukkuunsa / vaatteisiinsa. Oli asiakas kuinka syytön tahansa, hänet tarkastetaan.

    • Anonyymi

      Paha se on kauppiaan mutista jos kassissa on aiemmin ostettu vasara
      ruuvimeisseli taikka jakoavain. Hyvin tyhmäkauppias
      Senhän pitäs kieltää asiakkaita menemästä myymälään AIEMMIN ostettujen tavaroiden kanssa oli ne sitten housut taikka rintaliivit...

    • Anonyymi

      Motonetissä kehotetaan jättämään reppu/laukku jo eteisen lokerikkoon ennen kuin menee myymälän puolelle. Ei ole sitten kassalla mitä näyttää.

      • Anonyymi

        Ellei kaupassa ole lokerikkoa, eikä sitä voi jättää vaikkapa autoonsa parkkipaikalle, kassin voinee jättää infoon tai kassalle odottamaan poislähtöä.

      • Anonyymi

        Sen takia vältän menemistä Motonettiin, Ei sitä ihminen joka kulkee kävellen, bussilla, pyörällä , voi jättää arvokasta laukkua mihinkään hepposeen lokerikkoon . Ideaparkissa on vaatekaapit ja myös kassilokerot, niissä lukee säilytys omalla vastuulla.

    • Anonyymi

      Syyttömyysolettama on keskeisiin ihmisoikeuksiin kuuluva periaate, jonka mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä. Hänen ei tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta. Laukun avaaminen on syyttömyyden todistamista ja sellaiseen kenenkään ei tarvitse lain mukaan alistua.

    • Anonyymi

      Ja tuohon liittyy toinenkin probleema, asiakkaan eduksi toki.
      Laissa sanotaan myös, että kennelläkään ei ole kuitin säilyttämispakkoa. Sitä ei tarvitse edes ottaa vastaan jos ei halua. Tämä terkoittaa sitä, että asiakkaalla saa olla mukanaan ostoksia jotka hän on aiemmin ostanut jostain muusta liikkeestä ja hänen ei tarvitse esittää kuittia niistä jo mukana olleista tavaroista.
      Toki, jos asiakas itse haluaa, niin hän voi näyttää tavaroita jotka on ostettu aiemmin ja kassa voi viivakoodilla lukea, että tavara on ostettu jostain muusta liikkeestä.

      • Anonyymi

        Viivakoodista ei näe mistä kaupasta jokin tuote on ostettu. Siitä näkee vain tuotteen yksilöintikoodin. Jos samaa tuotetta ei löydy kyseisestä kaupasta, viivakoodin lukija herjaa tuntemattomasta tuotteesta. Mutta jos samanlainen vasara sattuu kuulumaan tämänkin rautakaupan tuotteisiin, viivakoodi näyttää että se kuuluu tuotevalikoimaan. Sen jälkeen pitääkin olla hyvä selityskyky jolla selittää että uusi vasara tuli ostettua viime viikolla toisesta kaupasta.

        "Viivakoodista ei näe mistä kaupasta jokin tuote on ostettu. "
        No ei siitä sitä näekkään mutta sen kyllä näkee, että se ei ole kyseisestä kaupasta. Kun tavara tulee kauppaan niin se kirjataan kyseiseen kauppaan tulleeksi nimenomaan viivakoodin avulla. Kun asiakas ostaa tuotteen niin kassajärjestelmä tekee automaattisesti poiston varastosta ja näin varastossa olevien tuotteiden määrää voidaan tarkkailla. Viivakoodi on sama mutta se kirjautuu yksilöllisesti jokaisen kaupan järjestelmään.

    • Anonyymi

      Kohta varmaan pitää riisuutua ennen kassaa. Myö vartaloskanneri saattaa olla tulossa, ettei vaan ole niellyt pultteja ja muttereita.

    • Anonyymi

      Minä tarkistan kaikkien epäilyttävän näköisten heppujen laukut ja reput ja taskut. Etenkin sellaisten jotka eivät osta mitään. Terveisin vartijasi.

      • Anonyymi

        Minä tarkistan aina kaikkien hyvännäköisten naisten laukut ja taskut ja rintsikat ja pöksyt. Etenkin sellaisten jotka eivät osta mitään. Terveisin vartijasi.

    • Anonyymi

      Sitä varten kaupoilla pitäisi olla kamerat ja vartija niitä katsomassa. Nöyryyttävää molemmin puolin tuollainen laukkujen penkominen.

      • Anonyymi

        Todellisuudessa sillä vartijalla ei ole muuta kuin jokamiehenoikeudet ei se saa kenenkään laukkua alkaa väkisin tutkimaan.

    • Anonyymi

      Edes poliisi ei saa tutkia aukkuja ilman perusteita. Ko. kaupialle voi sanoa, että haist itse eikä se voi mitään.

    • Anonyymi

      Lähikaupassamme 60- ja 70-luvulla lähikauppias painoi puntaria sormellaan saadakseen makkarapakettiin lisää hintaa. Pois sormet vaa-alta! kuului usein.

      • Anonyymi

        Mikä sitä olisi estänyt pistämästä makkaralle lisää hintaa Vai oliko sillä kilpailijana toinen lähikauppias.

        Ei yrittäjiltä voi varastaa ne pistää hävikin asiakas hintoihin. Ja aina joku maksaa.

    • Anonyymi

      Tais mannet hävitä siitä putiikista. Hyvä niin . Menen siis huomenna sinne ostoksille, koska voin luottaa , ettei roskasakkia siellä ole

    • Anonyymi

      Ne jotka varastaa osaa kyllä poistaa viivakoodit sun muut pakkauksessa olevat hälyttimet.
      Sen jälkeen tuote on niiden omaisuutta. Ja oli niillä mukana jo kauppaan tullessa.

    • Anonyymi

      Avasin sepaluksen ja näytin kassit, siinä oli kauppiailla ihmettelemistä.

      • Anonyymi

        Taisi revetä nauruun, kun näki sinun rusinat ja mehupillin.

    • Anonyymi

      Tutun huoltoaseman korttitankkauspisteessä, bensapistoolien vieressä lukee; "Ilmoitamme kaikki varkaudet poliisille". Vähän käy paikallisia tankkaamassa. Ehkä moni ajattelee, että miten ihmeessä kortilla tankatessa voi varastaa bensaa. Ja siksi kyltti alkaa ns. vituttaa.

    • Ilmoita tiskillä, että minun laukkuani ette muuten tarkasta. Teillä ei ole oikeutta suorittaa henkilöönkäyvää tarkastusta. Jos käytte käsiksi, teen rikosilmoituksen vapaudenriistoyrityksestä.

    • Anonyymi

      Voisin kyllä näyttää kauppakassini sisällön K-raudan kassalla, ei mulla ole mitään sitä vastaan. Reilu peli molemmin puolin.

      Se reilu peli kyllä sitten edellyttää että K-Rautakauppaketju pudottaa hintojansa reilusti. En ole pystynyt enää vuosikausiin ostamaan mitään Lommilan K-raudastakaan, kaikki hinnat ovat ronskisti korkeampia kuin muualla.

      Lisäksi juuri muun muassa Lommilan valikoimat menneet ihme hipistelyksi, naistentavarataloksi muuttunut. Edes tavallista 120 cm loisteputkivalaisinta ei löytynyt lainkaan, loisteputkista puhumattakaan.

      Bauhaus, Biltema, Motonet. Ja levytavara, painekyllästetyt, kylppärikalusteet jne, haetaan ruotsalaisten Byggmaxista.
      K-Rauta on hintatasonsa takia minun osaltani täysin out.

    • Anonyymi

      En kyllä osaa sanoa onko tuo asiallista ??.Mitä ihmettä tuos kaupassa tapahtunut että pitää tuollaista vaatia?.Ei kyllä tule mitään pointseja tuollaisesta enkä kyllä tiedä kävisinkö paikassa??

      • Anonyymi

        Ehkä tavaraa on todettu hävinneeksi. Mutta tavaraa voi lähteä myös taka-oven kautta.

    • Anonyymi

      Kehittyneemmissä yhteiskunnissa on hälyttimet eikä kenenkään tarvitse avata kassejaan, niissä yhteiskunnissa ei myöskään ole heimolaisia.

      • Anonyymi

        Rautakaupoissa on tyypillisesti aika pieniä ja rahallisesti arvokkaita kilkkeitä, messinkiheloja, sähkökalusteita ja muuta, joihin on hankalaa laittaa hälyttimiä kiinni.
        Mustalaiset varastaa myös rautakaupoista paljon tavaraa.

        Kyllä mää luulen että mustalainen ei niin lähelle työtä mene että työkaluun koskee
        Myönnä että valehtelet.

    • Anonyymi

      Poliisin sivuilta:
      "Lain mukaan, "jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos."

      Verekseltään tarkoitetaan tilannetta, jossa rikos on juuri havaittu tapahtuneeksi.
      Pakenemasta tavatulla rikoksentekijällä tarkoitetaan vastaavasti sitä, että juuri
      kyseinen pakenija on rikoksentekijä, eikä erehtymisen vaaraa ole. Takaa-ajo on
      alkanut tällöin rikoksen tapahduttua ja jatkuu kohdistuen varmuudella oikeaan
      rikoksentekijäksi epäiltyyn.

      "Höpö, höpö. Epäily riittää, mutta silloin ei saa tulla harhaiskua, eli kassista on löydyttävä anastettu tavara. "

      Tuo viimeinen kappale kertoo lisäksi kristallinkirkkaasti sen, ettei pelkkä epäily riitä.

      -Palstalla näköjään riittää näitä itseoppineita mutta ihan kotikutoisia lakiasiantuntijoita D!

      • Anonyymi

        Mutta kiinnioton jälkeen pitää kutsua poliisi tekemään tutkinta (katsomaan sinne kassiin) ja jos todetaan rikoksen tapahtuneen, päättämään jatkotoimenpiteistä.

    • Anonyymi

      Oli vähällä mennä sotkuiseksi. Avasin kassalla vatsalaukkuni ja näytin, etten ole syönyt viikkoon.

    • Anonyymi

      Onneksi mulla on kulttuuria rikastuttava ja verovaroin tuettu rahtihame.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe