LncRNA:t välittävät epigeneettistä informaatiota alkion solujen erilaistumiseksi

Kirjoitin jo v. 2017, että pitkät, ei-koodaavat RNA-molekyylit välittävät epigeneettistä informaatiota hedelmöityksen yhteydessä ja tämä informaatio ohjaa alkion solujen erilaistumista sekä säätelee yksilön ominaisuuksia ja piirteitä. Mm. Solon1 naureskeli väitteilleni. Vaan eipä naura enää, koska vakavasti otettava tiede on jälleen vahvistanut kaiken, mistä kirjoitin.

Esim. siemennesteessä on tuhansia (yli 30 000) erilaista lncRNA-molekyyliä vesikkeleihin pakattuna, jotka hedelmöityksen jälkeen toimittavat alkion jakaantuville ja erilaistuville soluille epigeneettistä informaatiota. Erityisen merkillepantavaa, mistä myös olen kirjoittanut, on se, että lncRNA-molekyylien välittämä epigeneettinen informaatio toimitetaan alkion solujen histoneille, jotka ylläpitävät biologista tietokantaa yksilön ominaisuuksista. Nykytiede on jo vahvistanut lukuisia ihmisen ominaisuuksia, joita histonien epigeneettiset markkerit säätelevät.

Tutkimus on myös vahvistanut, että lncRNA:t ovat 'poorly conserved' eli evolutiivisessa mielessä heikosti säilyneitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esim. ihmisen ja simpanssin (kuten muidenkin apinoiden) lncRNA-molekyylien rakenteellinen samankaltaisuus on erittäin alhaista, vain n. 20-30% riippuen tutkimusmenetelmästä. Pelkkä sekvenssitason samankaltaisuus on vieläkin alhaisempi.

On pseudotieteellistä verrata ihmisen ja simpanssin DNA:ta ja vetää johtopäätöksiä kuvitteellisesta evoluutiosta, koska nykytiede on jo perillä siitä, miten epigeneettinen informaatio säätelee yksilön ominaisuuksia ja miten tätä informaatiota välitetään jälkikasvulle lisääntymisen yhteydessä.

Havainnot romuttavat koko evoluutioteorian. Mekanismi on vaikeasti ymmärettävissä, mutta voit lukea siitä lisää blogistani:

https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2020/08/lncrnas-transmit-epigenetic-information.html
https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2017/09/a-few-years-ago-junk-dna-today-one-of.html
https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2017/11/histone-code-biological-database.html
https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2017/12/mechanisms-behind-cell-differentiation.html

12

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja mitä sitten? Ei tämä vieläkään tarkoita että yksikään luomistarina muuttuisi todeksi.

      Tosin huomaan että vääristelet taas noiden artikkelien sisältöä, tai sitten et osaa englantia, vaan käytät jotain googlen kääntäjää.

    • Anonyymi

      Miksi tyydyt vaatimattomaan keskustelusivustoon ja harvojen seuraamaan blogiin etkä tee vallankumousta yliopistomaailmassa? Evoluutioteorian romuttaminen on sentään vuosisadan suurin tiedeuutinen.

      No siksi ettet pohjimmiltasi ole ollenkaan varma siitä että olet oikeassa.

    • Anonyymi

      Koska Vakavasti Otettava Tiede™ aina vahvistaa sanomasi asiat, kirjoitat huttua jatkuvasti Maailman Tärkeimpään Blogiin™ eikä Solonkaan enää naureskele typeryydellesi (koska sinä sanoit niin, ja olet aina oikeassa), niin tästä kannattaisi vetää jo pitkällemeneviä johtopäätöksiä. Oletko harkinnut, että jättäisit YK:hon hakemuksen julistamisesta Maailmankaikkeuden Ylipäälliköksi™ ja Kaiken Inhimillisen Tiedon Yli-Inkvisiittoriksi™? Pitäisihän sen jo mennä läpi, kun olet jälleen kerran todistanut miten voitat kuus-nolla kokonaiset tieteenalojen parhaat asiantuntijat.

    • Tässä ote solonin pilkasta väitettäni kohtaan, jonka nykytiede on nyttemmin osoittanut oikeaksi:

      "Sinä siis todella väität, että siemennesteen eksosomeissa kulkeutuu spesifejä lncRNA-transkriptejä, jotka sitoutuvat tiettyyn kohtaan tsygootin genomia ja ilmenevät sitten myöhemmin tiettynä fenotyyppinä? Tervemenoa Kellokoskelle!"

      Tosin sellainen tarkennus, etten ole väittänyt lncRNA-molekyylien sitoutuvan tsygootin genomiin vaan välittävän epigeneettistä informaatiota tsygootin solujen histoneille.

      • Anonyymi

        Olisiko liikaa pyydetty, että todella perehtyisit aiheeseen, jossa olet olevinasi pätevä? Nythän sinulle nauraa naurismaan aitakin.


    • Anonyymi

      Tarkentava kysymys:

      "Esim. siemennesteessä on tuhansia (yli 30 000) erilaista lncRNA-molekyyliä vesikkeleihin pakattuna, jotka hedelmöityksen jälkeen toimittavat alkion jakaantuville ja erilaistuville soluille epigeneettistä informaatiota."

      Onko hedelmöityneessä munasolussa havaittu noita molekyylejä, ja miten ne mielestäsi pääsevät alkion DNA:han ja osallistuvat alkionkehitykseen?

      Blogikirjoitukset eivät ole tieteellistä tietoa, koska niitä ei ole vertaisarvioitu.

      • Anonyymi

        Haluan varmistaa, että kaikki ymmärtävät noiden blogejen olevan hänen omiaan. En enää jaksa ottaa niitä edes vitsinä, koska kaikki jotka olen tarkastanut ovat olleen täysin päin seiniä. Tämän sankarin tapana on poimia tutkimuksista kohtia ja vääristellä itse tutkimuksen tuloksia.

        En usko, että hän itsekään uskoo juttuihinsa, koska ei uskalla julkaista niitä oikeasti tunnetuilla pohjilla, jossa ne toki murskattaisiin täysin vertaisarvioinneilla. Hän on julistellut vuosia kuinka evoluutioteoria olisi kaadettu eikä kukaan muu huomaa moista.


    • Anonyymi

      Tuollainen oletettu vaikutushan olisi suhteellisen helppo testata.

      Otetaan miehiltä A ja B molemmilta siemennestettä. A:n siemennesteestä erotetaan siittiöt. B:n siemennesteestä poistetaan siittiöt.

      Sekoitetaan siis A:n siittiöt B:n muuhun siemennesteeseen ja ruikataan hedelmälllisessä vaiheessa olevaan naiseen.

      9 kk:n kuluttua saadaan vastaus kumpaa herraa A:ta vai B:tä lapsi enemmän muistuttaa.

    • Jaa siis tämä on nyt edennyt näi pitkälle. Sillä tunnetusti tomilla on lapsi joka on isänsä, ei tomin, näköinen ja tästä kumpuaa vimma tähänkin oksennukseen, yhtälailla kuin legendaksi muodostunut geenit eivät määrää ihonväriä argumentti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe