Koronavirus pääsi yllättämään suomalaiset, hallitus on epäonnistunut totaalisesti jälleen. Tilanne on pahenemassa nyt kaiken aikaa.
Tartunnan saaneiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia Suomessa. Samaan aikaan monessa muussa Euroopan maassa sairastuneiden määrä on laskussa. Tosin Suomen taso on edelleen Euroopan alhaisimpia, mutta se ei riitä selitykseksi leväperäiseen hallituksen toim Tottakai sosialistit tapansa mukaan sanoo että muiden vika, mutta ei ole kerrallaan kuin yksi pääministeri vain, ja se nyt sosialistien vasentalaitaa, siksi ei ole odotettavissa mitään valmista -leveät puheet vain..
Keskustan alkaa saada hallitusta raiteilleen, miksi hallitus on olemassa
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Et ole näköjään ymmärtänyt, että nyt operatiivinen vastuu on alueilla. Pääkaupunkiseudun tilanne heikkeni Vapaavuoren viivyttelyn vuoksi. Pääministeri Marinin ja ministeri Kiurun piti jyrähtää ja hoputtaa Vapaavuorta. Näyttää siltä, että vastuulliset ja asiantuntevat poliitikot ovat hallituksessa ja vasemmistossa. Oikeisto suhtautuu koronasn lepsusti.
- Anonyymi
Vapaavuori mokasi tosiaankin pahemman kerran. Siihen päälle vielä käytös joka vastasi uhmaikäisen lapsen tapaa toimia. Kokoomukselle herra pormestari teki sellaisen karhunpalveluksen, että puolue tulee kärsimään rökäletappion kuntavaaleissa.
- Anonyymi
Pääministeri Marin ja ministeri Kiuru näistä kaikista vastaa.
Siksi he ovat ministeriöidensä johdossa. He vain yrittää vastuista luistella pois.
Myös ministeri Pekoselle kuuluu siivu tästä vastuusta.
Tuntuuko oudolta että vasemmistolaisetkin jostain vastaisi ?
He kyllä yleensä siirtää vastuun laillasi muille. - Anonyymi
Eroa Lintilä
- Anonyymi
Keväällä Perussuomalaiset saivat hallituksen heräämään korona toimiin. Miksi nyt ei suljeta alueita ,kuten keväällä ja mikä maksaa??? Joko lainaa otettiin liikaa keväällä,vai mikä ihme on mennyt, kun korona leviää ja todelliset päätökset puuttuu. Korona on kieltämättä jatkanut hallitusyhteistyötä , kun varsinaiset asiat on hoitamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Et taida olla edes persujen paneelin terävimpiä kyniä. Keväällä voimassa oli valtuuslaki, joka antoi hallitukselle erityisvaltuudet. Nyt päävastuu toimista on alueilla. Persuilla ei ole koronan hoidossa ollut muuta kuin räksyttäjän rooli.

Pääministeri hallituksineen päättää maan asioista, ei alueet.
Alueet tulisi toimia hallituksen raamien puitteissa, ei ominpäin.
Vapaavuori luuli itsestään liikoja jo Sipilän halluksen aikoina, kun jurnutti kaikesta vastaan.
Sanna arkana ei tohdi tehdä suurempia, nähtiin jo 6-minuutin lakkojenkin aikaa oli hiljaa kuin kusi sukassa, se yksikin lakko maksoi miljardeja, jonka takia tehtaita suljetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeri hallituksineen päättää maan asioista, ei alueet.
Alueet tulisi toimia hallituksen raamien puitteissa, ei ominpäin.
Vapaavuori luuli itsestään liikoja jo Sipilän halluksen aikoina, kun jurnutti kaikesta vastaan.
Sanna arkana ei tohdi tehdä suurempia, nähtiin jo 6-minuutin lakkojenkin aikaa oli hiljaa kuin kusi sukassa, se yksikin lakko maksoi miljardeja, jonka takia tehtaita suljetaan.Suomessa on lakko-oikeus. Ei pääministeri tai edes presidentti voi asettua perustuslain yläpuolelle. Ei ymmärrä Ossi mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969