Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta. Kaksi vuotta olemme pohtineet yhteenmuuttoa. Halu on kummallakin enää yhdessä, mutta paikka, sijainti ja lapset aiheuttaa päänvaivaa. Niin luulin. Itseasiassa vaikuttaa siltä, että mies ei kestä muutoksia.
Minulla on kaksi lasta ja ovat isänsä luona vuoroviikoin. Miesystäväni asuu alle 50km päässä minusta. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat äidiltään vuoroviikoin. Olemme siis eri paikkakunnilla ja lapset kouluissa.
Lopulta tulimme tulokseen, ettemme yrittää muuttaa yhteen vaan ajelemme väliä edestakaisin ja lapset saavat olla rauhassa tutuissa ympyröissään. Minä kuitenkin päätin hankkia yksin isomman kodin läheltä nykyistä asuntoani. Saan asuntooni helposti myytyä, muuten välttämättä saa uutta taloa nopeasti, jolloin olen asunnoton. Sanoin asunnonvälittäjällekin, ettei tuota ongelmia, sillä voin olla sen ajan mieheni luona. Parikin kuukautta. Ottaisin varaston huonekaluilleni.
Mies ei suostu tähän. Hän kokee erityisen rasittavana ajatuksen, että lapseni ovat välillä siellä myös. Hänellä on omilla lapsillaan omat huoneet. Lisäksi on takkahuone, jossa minun lapseni voisivat nukkua. En ymmärrä miksi ei edes tällainen "yhteiskotileikki" onnistu.
Mitä ajatuksia herättää?
Mies ei majoita minua ja lapsia väliaikaisen asunnottomuuden ajaksi
9
93
Vastaukset
- Anonyymi
No siinä sulle realismia siitä mitä merkitset sille miehelle. Seksisuuhde oot ehkäpä hänelle vaan.
- Anonyymi
AP
Tosin elämme siis yhdessä koko ajan. Eli olen hänen luonaan, kun mulla ei ole lapsia ja hän minun luonani, kun hänellä ei ole lapsia. Ja viikonloppuisin koko porukka yhdessä.
Olisiko muuta ajatusta, että miksi sitten majoittaminen olisi niin paha? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP
Tosin elämme siis yhdessä koko ajan. Eli olen hänen luonaan, kun mulla ei ole lapsia ja hän minun luonani, kun hänellä ei ole lapsia. Ja viikonloppuisin koko porukka yhdessä.
Olisiko muuta ajatusta, että miksi sitten majoittaminen olisi niin paha?No sehän tekee teistä avoparin ja miehestä elatusvelvollisen ja sinusta myös hänelle. Voi vaikuttaa elareihin, lapsilisiin, verotukseen, asumistukeen jne.
Täytyy siis olla vakavissaan, jos virallisesti luokseen ottaa ja antaa kirjat siirtää edes väliaikaisesti.
Tavallista enemmän yksityisyyttä kaipaava ja saa noin pidettyä siitä kiinni.
- Anonyymi
Törkeästi kirjoitusvirheitä sulla 🙄😜
- Anonyymi
Saa selvää
- Anonyymi
Koeta nyt ottaa yhteyttä "Ulkoministeri Haavistoon" hänellä jos kellään on varmastikin ratkaisu tällaisiin ongelmiin.
Sisäministeri varmaankin auttaa,myös. - Anonyymi
Kyllähän tuo tietysti vähän erikoiselta kuulostaa. jos yhdessä asumistakin on pohdittu. Toisaalta kun olette tuon ajatuksen kerta kokonaan haudanneet, niin silloinhan sitä ei ole haluttu. Vohan olla, että hän pelkää väliaikaisen tilanteen muuttuvan pysyväksi. Ehkä hänen olisi helpompi majoittaa teidät, jos se uusi asunto olisi kuitenkin selkeästi jo olemassa ja odotatte vain lupaa muuttaa. Tuollainen "sitten joskus" on monille ihmisille hankala tolanne käsitellä. Jos on sellanen ihminen, joka tarvii selkeitä aikatauluja, niin tollanen voi olla hyvinkin ahdistavaa.
- Anonyymi
Varmaan täällä veikataan että ainakun olette yhdessä niin sun lapset on jossain muualla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157