Keskustan kansanedustaja yrittää avata punavihreää nauhaa

Joka jäi poliittisesti lkiinni valtakunnansyyttäjä Toiviaiseen, joka ei suostu sitä avaamaan. Käsittämätöntä, jos oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja.
Nyt ei Toiviaisen aikana jossa yhtään Syyriaan matkustanutta ei ole tuomittu terrorismirikoksesta. Suomi on ainoa vierastaistelijailmiön laajemmin koskettama valtio, Suomessa ei ole kahden viime vuoden aikana avattu lainkaan terrorismia koskevia rikostutkintoja. Tutkintojen vähäisyys on luonut jännitteitä Supon ja valtakunnansyyttäjäntoimiston välille.

Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk) pitää tilannetta huolestuttavana.
– Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt viime vuosina, sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on varoittanut liiasta naiviudesta. Sinisilmäisyyteen ei maallamme ole varaa. Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin torjunnassa.

– Käsittämätöntä, jos joko viranomaisten välisestä heikosta yhteistyöstä tai vanhentuneesta lainsäädännöstä - tai pahimmassa tapauksessa molemmista johtuen - oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja. Terroristiseen toimintaan osallistuvien on kohdattava rikosoikeudellinen vastuu

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan Supon välittämät tiedot ovat olleet niin niukkoja, että esitutkintoja ei ole voitu lain mukaan aloittaa. Supo on asiasta eri mieltä: sen välittämät tiedot ovat olleet vähintäänkin riittäviä. Supo on toimittanut KRP:lle tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana.

Supon päällikön Antti Pelttarin mielestä käytännön kynnys terroristisen tarkoituksen näyttämiseksi on muodostunut Suomessa hyvin korkeaksi.
– Emme ole esitutkinnasta päättävä viranomainen, mutta mielestämme aika monessa tapauksessa olisi ylittynyt esitutkintakynnys, joka on Suomessa varsin matala. Jos esitutkintaa ei avata, jää saamatta tietoa, jonka perusteella voidaan päättää, pitääkö nostaa syyte, Pelttari sanoi

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5e852d8e-23d3-4ddb-a7b5-2d029de1f5df

Toiviaisella on omia kannattajia mm poliisissa -vihreä komissario, jolta tulee puuta heinää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006204659.html

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Punavihreät voi nyt miehityksellään hidastaa kaikkea.
      Pastori Toiviainen makasi poliisiautonkin edessä ettei päässyt liikkeelle..

    • Anonyymi

      Toiviainenkin kuuluisi tuohon ryhmäkuvaan jossa homoja, pääministeri, Halonen jne.

      • Anonyymi

        Heidän käskyläinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe