Koulukiusaamisen jäljet jatkuvat pitkälle aikuisuuteen

Minua kiusasi opettaja.
Heti ensimmäiselle luokalle mennessäni sain sen korppikotkan kimppuuni. Jostain syystä ei sietänyt minua ja alkoi heti nokkia ja repiä.
En todellakaan poikennut mitenkään muista lapsista. Jokin vain olemuksessani tai jossain ärsytti sitä ihmistä.
Opettaja oli jo keski-iän ylittänyt ns. uskovainen nainen. Kaikki mitä tein tai jätin tekemättä sai hänet käymään komppuuni. Syytettiin aina ja kaikesta mihin todellakaan en ollut syyllinen. Olin huono matematiikassa ja siitäkös riemu repesi. Luokan edessä esiteltiin kaikkien kuullen kuinka minä taas en osannut ja kuinka huono olen ja vedettiin vitsiä siitä. Jopduin jopa seisomaan nurkaan ja hyvin usein jäämään koulun jälkeen seisomaan käytävään tunniksi opettajien huoneen oven taakse.
Sain erinäisiä nimityksiä ja naurunalaiseski tekemistä. Tätä jatkui kaksi luokkaa, ja kaksi luokkaa sen jälkeen toisen opettajan toimesta, nainen hänkin. Ihme kyllä minulla oli kavereita koulussa ja kotona eikä lapset kiusanneet koskaan vaikka opettja siihen yritti kannustaa. Ehkä tajusivat mistä on kyse?
Kyllähän siinä opiskeluhalut kuoli ja odotin vain että saan pakollisen koulun käytyä. Usko itseen meni täysin. Kunnes sitten parikymppisenä sisu nousi ja päätin näyttää mihin pystyn. Aloin opiskella ja pyrkiä eteenpäin. Valmistuin kahteen ammattiin, samalla alalla mutta korkeampaan tutkintoon kuin edellinen, Sitten vielä pääsin opiskelemaan tähän ammattiin jossa olen. Koko ajan kävin myös työssä joten kovin paljon lainaa ei tarvinnut ottaa.
Voi sanoa että kyllä kiusaaminen jäljet jätti mutta eivät kirvele enää. Uskon itseeni kykyihini ja itseeni myös tasa-aroisena ihmisenä ihmisten joukossa. Olen erittäin sisukas luonteeltani enkä helpolla anna periksi. Helppoa ei elämä ei varsinkaan lapsena ja nuorena ole ollut, mutta se on nyt mennyttä. Kyllähän sitä teinivuosina haaveili kostovansa ja tekevänsä vaikka mitä, siitä kasvoin yli ja yläpuolelle.
Elämäni on hyvää ja arvostan itseäni ja pidän itsestäni paljon. Olen rakentanut hyvän elämän omilla ansioillani enkä murtunut.
Sanottakoot vielä se että kotoa ei mitään tukea saanut, oli turha edes pyytää. Olin yksin ja omillani, oli pakko pärjätä. Siksi kai opin sitten luottamaan vain itseeni ja sen, että jos en itse itseäni nosta ei sitä tee kukaan muukaan. Minulla on kaksi lasta joista olen kasvattanut avoimia rehellisiä huomioon ottavia ja suvaitsevaisia nuoria. Olen onnistunut siinä hyvin. Olen onnekas.
-äiti ja nainen-

Minua kiusattiin. Tytöt ihailivat kiusaajia ja antoivat niille. Minusta tuli ätmi.

Minua homoteltiin sekä yläasteella että amiksessa. Amiksen jouduin jättämään kesken kiusauksen vuoksi. Nyt olen työtön ja naiseton. Nyt en ole ollut tukitöissäkään pitkään aikaan.

On kiusattu. Enää nykyään ei haittaa, vaikka vieläkin välillä sellaiseen törmää. Toisesta korvasta ulos. Sellainen ihminen joka kiusaa, voi itse huonosti ja purkaa sen kiusaamalla.
Kyllähän se jättää ikuiset arvet ja vaikea luottaa ihmisiin. Pääasiassa onneksi hyviä ihmisiä on enemmän. Uskon siihen että kukin saa ansionsa mukaan.

Minua joskus kiusattiin peruskoulussa ja varmasti kiusasin joskus myös itse, koska en halunnut olla se hierarkian alin. Parempi että muita kiusattiin kuin minua, Nyt se kaduttaa ja hävettää. Olisi pitänyt olla vahvempi ja nousta puolustamaan kiusattuja, silläkin uhalla että itse olisi joutunut kiusatuksi. Lukiossa ei kiusaamista onneksi enää esiintynyt.

Täällä on paljon koulukiusaajia. Haukkuvat lähinnä naisia. Ei tiikeri pääse raidoistaan.

No kai minuakin kiusattiin...en tarkkaan ole sitä miettinyt enää. Kuitenkin minulla on sen verta ollut taustalla hyvät vanhemmat ja paljon hyviä ihmisiä, että olen kyllä ymmärtänyt hyvin, ettei kiusaaminen johdu siitä, millainen olen, vaan siitä, että se kiusaaja sattuu vaan voimaan itse jotenkin huonosti.

Ihminen jos ottaa pelkän negatiivisen vastaan, eikä osaa ottaa kaikkea sitä hyvää, mitä myös on tarjolla, varmasti on vaikea hahmottaa itsestään mitään hyvää. Lähimmäiset kun ovat lähellä ja osallistuvat elämään, on jo paljon. Sekin pitäisi muistaa, eikä vaan odottaa kaunista sanaa.

Haluaisin jotain toisenlaista keskustelua kiusaamisesta, kuin pelkästään kiusaamisen tuomitsemista. Se on selvä asia jo kaikille. Uhrina olijaan pitäisi enemmän keskittyä ja siihen, että he ymmärtäisivät sen kiusaamisen johtuvan kiusaajasta, ei hänestä. Syyt kiusaamiseen ja kiusaamisen koko idea jää monesti keskusteluista kokonaan pois. Keskitytään vaan siihen miten on kiusattu ja mitä se on aiheuttanut.... Tuntuu kuin niissä jutuissa kiusatusta tehdään surkimus... Poljetaan lisää, kuten tavallaan jopa tuossa linkin jutussa...

Monet tytöt ja naiset eivät asetu kiusaajan puolelle vaan puolustavat kiusattua.

Kiusaaja on surkea ja raukka, erityisesti silloin, kun porukalla kiusataan yhtä.

Kyllä minua kiusattiin koulussa. Ja kyllä se vaikuttaa yhä, mutta ei sillä tavalla kuin voisi luulla.
Minä sisuunnun vastoinkäymisistä.. käännän ne jollakin tavalla helpoimmiksi ja käsiteltävämmiksi. Koulukiusaamiseni teki minusta itsenäisemmän ja vahvemman ihmisenä.

En juurikaan välitä muiden mielipiteistä itsestäni. Olen mikä olen ja jos ei kelpaa, olkoon ilman. Niin simppeliä. Minä en menetä mitään jos joku ei tykkää minusta. Kaikista kun ei voi tykätä. Eikä kaikille voi olla mieleinen.

Ei ole minun vikani, että joku on niin heikkoluonteinen että alentuu kiusaamaan pienempiänsä. Mutta meni vuosia sen ymmärtämiseen, että minä itse annoin arvon kiusaajilleni.. minä nostin itse heidän mielipiteensä arvolliseksi ja eheydyin kun tajusin etteivät he olleet arvollisia. Eikä heidän mielipiteellään minusta ollut mitään todellista arvoa minulle.

Miksi siis välittäisin? Sikamaisesti ja törkeästi käyttäytyvän ihmisen mielipide on oikeasti paskan hailee..

Se ettemme elä oikeudenmukaisessa maailmassa on fakta. Aina joku polkee heikompiaan. Aina.
Mutta meissä kaikissa on voimaa, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, voimaa oppia tuntemaan oma itsensä sellaisena kuin oikeasti on. Ja voimaa löytää sieltä hyvää ja kaunista, mitä löytyy meistä jokaisesta.

Se hyvä ja kaunis ei ehkä sovi "muottiin" mutta sitä löytyy meistä kaikista. Kun sen tunnistaa itsessään, ei kukaan voi enää lytätä sitä.

Itse arvostan sisäistä kauneutta ylitse ulkoisen. Ja oma hyvä ja kaunis onkin voima. Minä olen voimakas ja sen avulla selviän mistä vain. Niin sairaalta kuin se kuulostaakin, yksi tekijä miksi olen näin voimakas on juuri se vuosia jatkunut kiusaaminen.

Joten kyllä, kiusaaminen vaikuttaa edelleen minuun.. voimaannuttavasti.

Kiusattiin. Ei vaikuta. Täytyy lisätä, että minua ja ystävääni kiusattiin sivistyneen vanhanaikaisesti.

Kiusattiin ja vaikuttaa sen verran, että jos törmään kiusaamiseen puutun siihen helposti. Erityisesti irl.

Ja sen verran, että karsin tuttavapiiristä kiusaajat pois. En tarvi niitä mihinkään.

Minä olin kiusaaja ja olen sitä vielä vanhanakin.

Kiusattiin ja vaikuttaa. Olen yhä arka ja pelokas. Ihmiset pelottaa.

Pahin mitä minulle tehtiin oli kun pääni työnnettiin vessanpönttöön, jossa oli paskaa. Kiusaajalla oli silloin tyttöystävä, joka ei tehnyt mitään kiusaamisen lopettamiseksi. Nyt kiusaaja on jo naimisissa (eri naisen kanssa) ja hänellä on kaksu lasta. On menestyvä pukumies. Itse olen syrjäytynyt työtön ja naiseton ätmi.

Kyllä kiusaamisella on hyvinkin kauaskantoisia seurauksia, tiedän sen kokemuksesta. Itse olin koko yläasteen koulukiusattu, ja se jatkuva pelko, piina, kaikki tunnit, kaikki välitunnit, jätti jälkensä. En minäkään pystynyt keskittymään olennaiseen, kun kaikki tunnit meni pelätessä, mitä seuraavaksi tapahtuu, kuka taas ottaa minut maalitaulukseen. Juuri se, että kiusaamista tapahtui paljon ihan oppituntienkin aikana. Kukaan ei pystynyt auttamaan, eikä tilanne parantunut vaikka asiaa selviteltiin. Olisi pitänyt vaihtaa koulua, mutta kun kuulema jos joku lähtee, se on kiusaajat, ei minä. Ja olinko sitten voittaja kun jatkoin samassa koulussa urheasti, ettei vaan kiusattu joutuisi lähtemään? Niin, näin se valitettavasti menee, että kiusaajat porskuttavat elämässään hyvinkin pitkälle, ja kiusattu kantaa seuraukset. Tavallaan selvisin, tavallaan en.
Olen kärsinyt (ja kärsin) masennuksesta, epäilen että minulla on jokin pysyvä stressitila (psykosomaattiset oireet), olen ollut riippuvainen alkoholista, lääkkeistä (jotka eivät loppujen lopuksi edes ole auttaneet), olen tehnyt suunnanmuutoksia elämässäni yrittäen löytää onnen, mutta loppujen lopuksi en ole päässyt mihinkään. Opiskeluasiat minulla on olleet ihan sekaisin, huonosti mennyt lukio sotki asioita, koska niillä papereilla ei pääse mihinkään. Myöhemmin olen opiskellut korkeammallakin tasolla, mutta jätin kesken. Ajattelin löytäväni jotain parempaa, mutta mikä on tulos. Nyt olen jostain syystä jumittunut ammattikoulutasolle, jossa tälläkin hetkellä opiskelen. Tiedän jo nyt, ettei koulutustaso tyydytä minua. Se aiheuttaa oman stressinsä, kun pitää jo nyt miettiä, että mihin sitten muutaman vuoden päästä. Olisi ihan mukavaa jo pysähtyä. Toisaalta antaahan se jotain intoa tulevaisuuteenkin, kun voi taas kerran miettiä, että "kyllä minä sitten.." Sillä tavalla minä olen jo vuosikaudet elänyt, tulevaisuudessa. Sillähän sitä yläasteestakin selvisi, elämällä jossain ihan muussa todellisuudessa..Mutta kyllä toisaalta ärsyttää, tuntuu että tässä samalla vaivalla olisi opiskellut paremman tutkinnon. Minulla ei vaan ollut tällä hetkellä kärsivällisyyttä siihen, ja ajattelin että haluan nyt mahdollisimman nopeasti töihin. Minunkin alallakin kyllä töitä pitäisi riittää, mutta jaksamisesta en itsekään tiedä. On jotenkin niin surkuhupaisaa, että olen tehnyt niin paljon vaihdoksia, mutta en vieläkään ole päässyt toivomaani lopputulokseen. Varmaankin siksi, että olen elänyt haavekuvissa, tavoitteeni eivät ole olleet realistisia. On vaan masentavaa, kun törmään taas kaikkiin niihin asioihin, joita lähdin silloin joskus muuttamaan. Ihmiset ovat ihan samanlaisia kuin aina ennenkin, työyhteisöt eivät siitä paremmaksi muutu. Oli ala kuin ala, löydänkö koskaan työpaikkaa jossa oikeasti viihtyisin. Olen aika ulkopuolinen. Opiskeluun liittyvissä työharjoitteluissa olen osittain viihtynyt, mutta olen kokenut myös niin huonoja hetkiä, etten vuosiin ole kokenut vastaavaa. Kerran harjoittelupäivän jälkeen itkin kotona ja kirosin, niin kamala päivä oli ollut. Koin itseni niin ulkopuoliseksi, en tiennyt miten toimia, ja tietenkin toimin väärin niin että sain palautetta. Koin, että minua arvosteltiin sinä päivänä koko ajan, mitään en osannut tehdä oikein. Vaistosin merkitseviä katseita ym, mutta suoraan ei kukaan sanonut mitään ennenkuin sitten tein virheen. Toiminta oli toisilta väärin, mutta taas kerran eniten syytin itseäni ja omaa toimintaani, miksi en itse osannut toimia oikein. Pitäisi olla vahvempi, kovempi. Ei kiltit pärjää, niin se on. Juuri tuollaiset tilanteet saavat vanhat muistot pintaan, jotain syvältä kumpuavaa nousee pintaan. Pahinta on, että joutuessaan huonon kohtelun uhriksi uudestaan, sitä syyttää itseään. Tavallaan ajattelee, että vika oli silloin aiemminkin itsessä. Minussa on jotain, miksi ihmiset minuun tarttuvat. Pitäisi olla kovempi..
Tässä sitä ollaan, kaikkien vuosien jälkeen..Tilanteessa nolla. Oikeasti tuntuu, että pitäisi olla jossain ihan muualla, opiskelemassa muuta, tekemässä muuta työtä..Varmasti minulle sopisi lukea akateemista alaa, tehdä jotain asiantuntija töitä..Itsenäistä työtä, kun näissä työyhteisöissä ei ikinä toimi..Kyllähän minä sen tiesin tähän lähtiessäni, mutta työllisyystilannekin on niin huono, että näin oli pakko tehdä.
Voimia sinulle, ja sanoisin, että on sinulla vielä mahdollisuuksia opiskella lisää. Eihän tuo vielä paha ikä ole; tuskin itsekään vielä sinun iässä olen ehtinyt ns.korkeammalle tasolle..Jos nyt ennen 40 ikävuotta ehtisi aloittamaan..Pakko uskoa tulevaan vaikka olen minäkin välillä kokenut että tässä tämä oli. Masentunut olen tälläkin hetkellä, mutta ajattelen sitä valoa tunnelin päässä, taas kerran..

Kas kun nämä palstan " kiusatut" eivät jo ole nimittelemässä tuota jutun naista.

Sinä 9:36 kirjoittaja. Vaikeaa on elämäsi ollut mutta olet kuitenkin selviytynyt ja se on hienoa. Mitä jos et ajattelisi niin paljon sitä tulevaisuutta ja jatko-opintoja? Olisiko helpompi olla, jos keskittyisit nykyisiin opintoihin ja ajattelisit, että teet muutaman vuoden nykyistä työtä ja katsot sitten asioita uudelleen?
Toivottavasti löydät mukavan työpaikan. Voimia sinulle!

Kiusaamista ei saa sallia missään ja siihen on puututtava, se on jokaisen aikuisen velvollisuus.
Älä suostu kiusatuksi työpaikalla, kerro asiasta esimiehelle ja työterveyshoitajalle.

Yläasteella kiusattiin, kun puhuin niin nopeasti ettei kukaan saanut selvää. Tai siltä se ainakin tuntui. Siten vaikuttaa vieläkin, että vaikka puhenopeus on laskenut -innostuessa nopeutuu edelleen, en vieläkään pidä ihmisten edessä puhumisesta. Myöhemmin tuli kuvioon mukaan sanojen sekaantuminen, unohtelu ja takeltelu, jolloin entistä enemmän pysyin ja pysyn hiljaa toisia kuunnellen. Saati sitten että osaisin small talkia.

Kyllä mä kuitenkin olen joissakin tilanteissa äänessä ja puhua kälätän paljon, mutta vain silloin jos tunnen oloni hyväksi ja todella tiedän asioista joista puhun.

Kerran kun kävin vanhassa kotikaupungissa yhdessä baarissa istuksimassa (tää tapahtu joskus parikytvuotta sitten), yks meidänluokkainem gimma yläasteelta tuli juttelemaan.

Mun aikanani yläasteella oli niinkutsuttu "neljän kopla" (opettajien keksimä nimitys), joka kuulemma terrorisoi koulua. Mä en siitä kiusaamisesta niin tienny, kun ne kai kiusas lähinnä toisia tyttöjä.

Tää mulle juttelemaan tullut gimma kuulu itse siihen neljän tytön porukkaan. Sanoi, ettei olis halunnu kuulua, mutta hänellä oli kaks vaihtoehtoa: "Joko kuulut meihin, tai me kiusataan sua loppuelämäs!".
Mut emmä huomannu että hän ois mitenkään muuten ollu mukana, muutaku oli mukana. Ja huomasin kyllä jo silloin ettei hänellä ollu ketään ihmisiä vastaan.
Mut paha varmaan kertoa se niille joita kiusattiin. Kyllähän kiusaamisen sallivakin on kiusaaja. Toisaalta oliko hänellä vaihtoehtoja?

Hän sitten ihmetteli, et miten ihmeessä minä luovin yläasteen läpi. En mä kuulunu mihinkään porukkaan, mut ei mua pahemmin kiusattukaan. Ehkä oon aina ollu riittävän teflonia vaikka olenkin varsin herkkä. Ja varmasti siihen aikaan erottuva, eli selkeästi potentiaalinen kiusaamisen kohde. Urheilussakin olin aina niiden viimesten joukossa jotka huolittiin joukkueeseen.

Kun tuota nyt analysoin, niin luulen että yks tärkeä tekijä oli se, että meidän luokalla oli yks sokea kaveri, ja mä olin sen hyvä kaveri. Siihen aikaan ainakin vielä ymmärrettiin ettei sokeita sovi kiusata, eikä muakaan kai siks.
Toinen syy oli kai et kävin tietysti tupakalla, mut yleensä lukiolaisten kanssa. Heillähän oli silloin oikeus polttaa (ikäraja 16v vai oliko se 15v).
Ja kolmas varmaan et soitin rokkia.

Muutenkin olin kai siihen aikaan vanhempi ku muut ikäiseni. Nyt taas selkeesti nuorempi.

I was so much older then. I'm younger than that now

Kyllä ne välillä nousee pintaan. Kun 6 vuotiaana jätettiin yksin . Kukaan ei ottanut mukaan leikkiin. Viimeksi aina valittiin joukkueisiin. Haukuttiin painoa ja vaatteita sekä naamaa. Opettaja nöyryytti luokan edessä pisti toiset nauramaan kuinka tyhmä olen en ja en osaa mitään. Älkää muut tehkö niinkuin minä teen. Jos sain vaikka 10 kokeesta ei sitä koskaan kehuttu vaan kaikkien muiden kokeita kyllä. Pelkäsin niin paljon opettajaa että en uskaltanut edes vessaan pyytää tunnilla ja jouduin kahdestaan tukiopetukseen menin niin paniikkiin että pissin housuun. Kotona en kertonut mitään en uskaltanut olin vielä niin pieni. Kunnes lopulta itkin vain ja ammattihenkilökunta sai selville mitä minulle tehdään koulussa. Ja pääsin sieltä pois. Teini iässä alkoikin toisenlainen kiusaaminen joka oli vähemmän näkyvää enemmän tunteilla leikkimistä haukkumista oli vähemmän mutta joskus sitäkin. Enemmän kuullut haukkumista silloin nuorena aikuisena. Väkisinkin se vaikuttaa.

Hyökkäys oli paras puolustus kun jännäpaskat yritti kiusata koulussa. Muutaman kerran vetäisin turpaan kiusaajaa ja mun pyörän renkaat puhkottiin niin menin kiusaajan kotiin ja puhkoin sen vanhempien auton renkaat. Asuin silloin lastenkodissa ja mua pidettiin otenkin rikollisena vaikka en rikoksia tehnyt. Mun vanhemmat vaan oli juoppoja ja jouduin siks lastenkotiin. Ja sit mua pidettiin outona ja yrittivä kiusata mutta annoin nopeasti turpaan.

Ei.

Kyllähän tuollaiset arvet kestää kunnes kuolet tai se jonka ne ovat aiheuttanut tai niin he kuolevat ennen sinuqa tekee hyvän olon.

Rumia kiusataan

Kauniita tai komeita kiusataan myös. Kiusaajat ovat raukkoja.