Suurin osa Suomen tartunnoista on todettu Helsingissä. Neljässä viikossa tartuntatapaukset ovat melkein kaksinkertaistuneet, myös sairaalahoidon tarve on lisääntynyt.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on todettu perjantaina 720 uutta, varmistettua koronavirustartuntaa. Suurin tartuntojen kasvu on juuri Uudellamaalla, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Uusavuttomat taudin tartunta lähteitä
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mistäköhän johtuisi arvon pölkkypää ?
Johtuisiko siitä että alueella on enemmän väkeä kun böndetaajamissa yhteensä
ja tihein asutus Suomessa.- Anonyymi
Tyhmyys tiivistyy joukosssa. Siitä se johtuu. Antaneet ajattelun puoluelimille -vihreät pääosin.
Rakennustyömailla työskentelee paljon ulkomaista työvoimaa, jota on julkisuudessa erityisesti syytetty koronan leviämisestä. Asiaa on pitänyt esillä etenkin Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi, joka toteaa Talouselämän haastattelussa muun muassa, että ”ulkomaalaiset käyttäytyvät ikään kuin uhmalla, vallalla on sellainen ei koske meitä -ajattelu”.
https://www.talouselama.fi/uutiset/kun-tulee-maarays-tai-ohjeistus-omaehtoiseen-karanteeniin-sille-suurelta-osin-naureskellaan-rakennusliiton-harjuniemi-tyomaille-on-pesiytynyt-alakulttuuri-joka-ei-piittaa-koronan-suosituksista/033110e4-8cc6-4cf3-8729-ed0dedcf2691
Ministeri Pekonen sitten syyllistää työnantajat samasta asiasta:
”Kyse ei ole työntekijöiden kansallisuudesta vaan työnantajan vastuullisuudesta ja lain noudattamisesta. Jokaisella työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus varmistaa, että työ on tekijöilleen terveellistä ja turvallista. Vain sillä, että työnantaja ottaa työturvallisuuden vakavasti, työpaikalle voi syntyä vahva turvallisuuskulttuuri, jossa työntekijät noudattavat annettuja määräyksiä turvallisista työskentelytavoista sekä tarvittavien henkilösuojainten kuten kasvomaskien käytöstä”, Pekonen vastaa "
kYSYNKIN RAADILTA KUMPAA USKOTTE, MOLEMMAT ON VASUREITA, ETTEI NYT USKOTTAVUUS VARMAANKAAN OLE NIIN KORKEALLA.
Kyllä minä näkisin Harjuniemen tähän osaavammaksi, kun on paikan päällä seurannut, niin sanoi suoraan etteivätä ulkolaiset työntekijät välitä säännöistä.- Anonyymi
Pekonen kovin yksisilmäinen, saisi ministeri nähdä laajemminkin.
-Pekosen mukaan työpaikat, joilla tehdään lähitöitä, ovat todella kriittisissä vaiheissa. Onko muita lähityöaloja kuin telakat ja rakennustyömaat, joissa on iso riski koronan leviämiselle?
”Kaikissa töissä, joita ei voi tehdä etänä – asiakaspalvelusta hoitoalalle ja teollisuudesta maatalouteen – on tehtävä kaikki mahdolliset järjestelyt, joilla kontaktit minimoidaan ja työntekijät suojataan. Monilla työpaikoilla on jo viime keväästä lähtien esimerkiksi porrastettu tauot niin, että etäisyyksiä on voitu pitää ja kontakteja minimoida. Työnantajien on syytä järjestää työpaikoilla matalalla kynnyksellä massatestauksia, jotta myös oireettomat taudin kantajat löydetään nopeasti ja tartuntaketjut saadaan katkaistua. Työnantaja ei missään nimessä saa haitata jäljitystä esimerkiksi ohjeistamalla työntekijöitä valehtelemaan.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekonen kovin yksisilmäinen, saisi ministeri nähdä laajemminkin.
-Pekosen mukaan työpaikat, joilla tehdään lähitöitä, ovat todella kriittisissä vaiheissa. Onko muita lähityöaloja kuin telakat ja rakennustyömaat, joissa on iso riski koronan leviämiselle?
”Kaikissa töissä, joita ei voi tehdä etänä – asiakaspalvelusta hoitoalalle ja teollisuudesta maatalouteen – on tehtävä kaikki mahdolliset järjestelyt, joilla kontaktit minimoidaan ja työntekijät suojataan. Monilla työpaikoilla on jo viime keväästä lähtien esimerkiksi porrastettu tauot niin, että etäisyyksiä on voitu pitää ja kontakteja minimoida. Työnantajien on syytä järjestää työpaikoilla matalalla kynnyksellä massatestauksia, jotta myös oireettomat taudin kantajat löydetään nopeasti ja tartuntaketjut saadaan katkaistua. Työnantaja ei missään nimessä saa haitata jäljitystä esimerkiksi ohjeistamalla työntekijöitä valehtelemaan.”Hiljaista toveri vastaukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiljaista toveri vastaukset.
Onhan siinä toveri Pankkolängvitsi sikapainissa.
- Anonyymi
Mainitsemasi lisäksi turvallisuuskulttuuriin kuuluu, että kaikilla työntekijöillä - ei ainoastaan suomalaisilla - on työturvallisuuskortti. Veikkaan, että ulkomainen työvoima ei ole suorittanut työturvallisuuskorttia. Sen sijaan Suomessa valmistuneilta se vaaditaan jo perustutkinnon oppimäärässä.
Luotan Harjuniemeen enemmän kuin Pekoseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsemasi lisäksi turvallisuuskulttuuriin kuuluu, että kaikilla työntekijöillä - ei ainoastaan suomalaisilla - on työturvallisuuskortti. Veikkaan, että ulkomainen työvoima ei ole suorittanut työturvallisuuskorttia. Sen sijaan Suomessa valmistuneilta se vaaditaan jo perustutkinnon oppimäärässä.
Luotan Harjuniemeen enemmän kuin Pekoseen.Harjuniemi puhuu ihan asiaa, Pekonen asian vierestä, kun ei tietoa niin ideologia tuli pintaan kuin MPP palstalla Arskan kanssa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa422016En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141424Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421391Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 81211
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 80929